Kirjoittanut: Hanna Pohjola & Pirkko Hämäläinen
Viime vuosina lisääntynyt kanssatutkijuus yhteiskunta- ja terveystieteissä on tuonut tutkimusmenetelmien joukkoon uudenlaisen näkökulman tutkimukseen osallistuvien positiosta, osallisuudesta ja tasavertaisuudesta. Kanssatutkimuksessa tutkimukseen osallistuviin ihmisiin suhtaudutaan oman elämänsä asiantuntijoina ja tasavertaisina tutkimuskumppaneina. Tällöin tutkimuksen lähtökohtana ovat ihmisten itse määrittämät tutkimusongelmat, tutkimusprosessille asetetut toiveet ja kaikkien osapuolten intressit huomioon ottava aktiivinen kumppanuus. (Kulmala, Spišák & Venäläinen 2023.) Perinteisen tutkijan ja tutkittavan (eli objekti- ja subjektiasetelman) roolien muuttuessa ja muuntuessa kanssatutkijuuden näkökulma on myös haastanut pohtimaan sitä millaista tietoa tutkimuksissa tuotetaan ja kuka tiedon tuottamiseen voi ja saa osallistua (ks. esim. Park 2006; Kulmala, Spišák & Venäläinen 2023).
Polkuja kanssatutkijuuteen on useita ja näiden polkujen moninaisuus mahdollistaa hyvinkin erilaisia työskentelytapoja kurottautua kohti kokemuksellista tietoa; kenties jopa haastaa traditionaalisen käsityksen siitä mitä on tieto ja tietäminen. Tässä blogikirjoituksessa tuomme esiin kanssatutkijuuden ulottuvuutta taiteissa ja erityisesti tanssitaiteellisessa prosessissa. Keskeistä kirjoituksessamme on lähestyä kanssatutkijuutta erityisesti ruumiillisesta, ei-kielellisestä kokemuksesta, käsin. Tulkitsemme tanssillista kanssatutkijuutta ja sen mahdollisuuksia tutkimusmenetelmänä Itä-Suomen yliopiston ja Neuroliiton yhteisen tutkimusesimerkin avulla.
Kanssatutkijuus taiteessa – Uskallus uuteen!
Kulmala ym. kiteyttävät oivallisesti elettyyn elämään liittyvän kokemuksellisen tiedon ja kanssatutkijuuden nivoutumisen toisiinsa. Heidän mukaansa elettyyn elämään ja siitä nouseviin kokemuksiin nojaavan moninäkökulmaisen tietämisen tunnustaminen on kanssatutkimuksellisen prosessin avain, jossa kyseessä on ihannetilanteessa koko tutkimusprosessin ajan kestävä tutkimuskumppanuus ja tiedon tuottaminen yhdessä tutkimukseen osallistuvien kanssa. (Kulmala ym. 2023, 11) Taiteellinen työskentely ja taiteelliset prosessit ovat lähtökohdiltaan hedelmälliset kanssatutkijuutta ajatellen.
Osallistavat menetelmät ovat olleet yleisiä taiteissa, taiteellisessa tutkimuksessa ja osallistavissa (yhteisö)taideprosesseissa. Esimerkiksi ns. Arts-Based Research (ABR) on jo vakiintunut omaksi tutkimussuuntaukseksi, jossa tutkittavia asioita ja ilmiöitä lähestytään taiteen keinoin: tällöin prosessi yhdistää luovan taiteellisen työskentelyn tutkimukseen (ks. lisää esim. Barone & Eisner 2012; Leavy 2018; Herron, Bar & Skinner 2022). Kanssatutkijuuden on tässä yhteydessä tarkoitus olla erityisesti metodista tutkimustoimintaa samaan aikaan, kun se on taiteellista toimintaa ja oppimista (Kotilainen & Olkkonen 2017, 25). Tällöin taiteissa ja taiteellisessa prosessissa ilmenevän kanssatutkijuuden ytimessä on taiteen tekeminen sekä mahdollisuus löytää ja muodostaa jotain uutta ja kenties vielä näkymätöntä.
Mutta mikä tässä prosessissa on keskeistä? Milloin ja miten symbolisesti ”astutaan” kohti tätä kollektiivista uutta ja vielä tunnistamatonta?
Kyse on uskalluksesta astua. Tyhjään. Sivuun. Ehkä jopa taakse. Pudottautua vapauteen. Uskalluksesta uuteen, luovaan heittäytymiseen.
Teatteriohjaaja Anne Bogartin mukaan kyse taiteellisessa prosessissa on tiivistetysti rohkeudesta ja suuntavaiston hukkaamisesta; näin alkaa jokainen suuri matka. On päästettävä irti arkipäiväisistä tavoista, sillä Bogartin mukaan taide, kuten elämäkin, ymmärretään kokemuksen eikä selityksen kautta. Voimme pystyttää olosuhteet, jossa tämä kokemus voi tapahtua. Jokainen luova teko sisältää hypyn tähän tuntemattomaan. (Bogart 2004, 79–80, 123.) Tämä on tunnusomaista myös kanssatutkijuudessa.
Tanssin äärellä kanssaihmisyyteen
Taiteellisessa prosessissa kanssatutkijuus rakentuu hienovaraisesti asteittain ja tieto muotoutuu taidetta tehdessä, prosessin aikana (ks. esim. Bradbury-Jones & Taylor, 2013). Tärkeää taiteellisessa prosessissa on dialogisuus ja reflektion merkitys, merkityksellinen kohtaaminen. Taide onkin jatkuvaa vuorovaikutusta. Taide, taiteelliset prosessit ja taideterapia voivat olla esimerkiksi myös kuntoutumisen prosesseissa olennaista (ks. lisää esim. Fancourt & Finn 2019; Erkkilä & Rankanen 2020).
Yhdessä taiteen äärelle asettuminen on myös silta ihmisyyteen ja inhimillisyyteen. Tällöin ihmisen kohtaaminen on myös kanssaihmisyyttä. Kun taideteos ei kutsu neuvomaan tai arvioimaan, voi taiteessa päästä kokemusten ja havaintojen jakamiseen sekä ymmärryksen lisäämiseen, mahdollisesti jopa tunteiden totuuteen. Taide voi olla siis tie sekä itseen että yhteisöön. (Bardy 1998, 52–60.)
Taiteen tekemisen kautta voidaan mahdollistaa yhteys sanattomiin kokemuksiin, virtaavaan luovuuteen ja uuden löytämiseen. Ennen kaikkea taide yhdistää tekijänsä ruumiilliseen tietämisen tapaan, ontologiaan, siihen mikä on. Esimerkiksi tanssiessa voidaan tuoda läsnä oleviksi ne asiat, joita ei ole halunnut, kyennyt tai voinut kohdata aiemmin. Kyseessä on siis henkilökohtainen kokemus, jolle ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tulkintaa, vaan tulkinta riippuu aina kokijasta. Merkityksellistä on etenkin se, että tanssiessa voimme ikään kuin ”asuttaa” kehomme uudelleen: tutkia mahdollisesti esimerkiksi sairauden myötä muuntunutta tai muuttuvaa kehoa kehittyneen kehotietoisuuden avulla. Kokemus fyysisestä toimintakyvyn rajoituksesta voi siis muuttua tanssiessa kokemukseksi kehon kykyisyydestä. (Pohjola et al. 2019.) Huomionarvoista on myös se, että fyysisen toimintakyvyn heikentyessä sairauden edetessä, taiteellinen ilmaisukyky ja ilmaisuvoima voi jopa kasvaa (Pohjola, Sivak & Åström 2023).
Tanssiessa voi ja saa kokea juuri sen mikä kyseisessä hetkessä on tärkeää. Tällöin on läsnä myös ääretön ja sanaton: taiteen kosketus pyhyyteen ja paradoksit, jotka vapauttavat. Tässä ohikiitävässä hetkessä soittajasta tulee musiikki, tanssijasta tulee tanssi. Ei ole eroa näkyvän ja näkymättömän välillä. Kokemus ylittää sanat ja ulottuu sinne, minne sanat eivät voi yltää. (Pohjola 2021, 68–69)
Tanssista voimaa
Tanssista Voimaa -sopeutumista tukeva kaksiosainen kurssi järjestettiin syksyllä 2022 ja se toteutettiin yhteistyönä Itä-Suomen yliopiston ja Neuroliiton kanssa. Kurssi oli tarkoitettu MS-tautia tai harvinaista neurologista sairautta sairastaville. Kurssille osallistui kaksitoista osallistujaa ja aiempaa kokemusta tanssimisesta ei tarvittu. Neuroliiton sopeutumista tukevien kurssien tavoitteena on erityisesti osallistujan toimijuuden, osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen lisääminen. Toinen tärkeä osa on kuntoutujan identiteetin rakentamisen mahdollistaminen: puhutaanko osallistujasta sairastavana vai toimijana. Keskeinen kysymys onkin siis se määrittävätkö ihmistä hänen rajoitteensa vai kaikki se, mikä hänelle on mahdollista. Nämä edellä mainitut teemat ovat kanssatutkijuuden ja -ihmisyyden ytimessä.
Tanssista Voimaa -kurssin aikana sisältönä olivat tanssiminen ja sen erityisenä fokuksena eletty ja ruumiillinen kokemus kerronnallisena eli narratiivisena muotona. Narratiivisuuteen suuntauduttiin erityisesti toivotusta tulevaisuudesta käsin: kirjallista kirje tulevaisuudesta -menetelmää (engl. narrative futuring tai letter from future; ks. lisää esim. Cortes Arevalo ym. 2020; Sools 2020; Hänninen ym. 2021) muokattiin tanssiin soveltuvaksi ja sen avulla valmistettiin tanssi-improvisaatioon nojaava digitaalinen pienoistanssiteos 3D-liikekaappausmenetelmällä yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston Teknillisen Fysiikan laitoksen kanssa (ks. teos, https://www.youtube.com/watch?v=Xws5jkKioLk; ks. myös Akateeminen vartti-podcast, https://www.uef.fi/fi/artikkeli/akateeminen-vartti-podcast-tanssista-voimaa-itseilmaisuun). Lisäksi osallistujat valmistivat soolotanssiteoksen välitehtävänä kurssien osajaksojen väliajalla.
Käytännön tasolla Tanssista voimaa-kurssin sisältöä lähdettiin rakentamaan jo etukäteen kanssatutkijuuden mahdollistamiseksi: kurssin sisältö rakennettiin joustavaksi niin, että sen oli mahdollista ohjautua osallistujien esittämien toiveiden ja asettamien tavoitteiden kautta. Taidetanssi nostettiin kurssilla tapahtuneessa työskentelyssä tavoitteen sijaan menetelmäksi tutkia omaa kehollisuutta ja ei-sanallista kokemusmaailmaa. Esimerkiksi kurssin ohjaajien koreografioiman liikkeen sijaan kurssilaiset tuottivat oman, tutkivan, liikkeen kautta oman kokemusmaailmansa asiantuntijuutta. Koreografisemmissa liikesommitelmissa tanssijoilla oli vapaus ja mahdollisuus edetä annetun liikemateriaalin kanssa toivomallaan tavalla omista lähtökohdista käsin, ikään kuin ”asuttaa” liikemateriaali omalla ja ainutlaatuisella tavallaan. Näin osallistujat ja ohjaajat keskenään loivat yhteisen ei tietämisen -tilan, jossa osallistujan on mahdollisuus löytää uusi kieli, jolla ilmaista itseään ilman toimintakyvyn rajoitteita. Tästä yhdessä luodusta tilasta syntyi polku taiteen äärelle ja kanssaihmisyyteen, jonka keskiössä oli kehollisen läsnäolon äärelle asettuminen. Tällöin kehollisen läsnäolon kautta voidaan kenties tuoda jopa ei- sanalliset ja ei- tajunnalliset asiat julki ja tajunnan piiriin – itselle ja toisille (ks. lisää esim. Damasio 1999; Anttila 2009).
Tällöin ei ole pakko sanallisesti repiä auki tai selittää puhki teostaan tai itseään liian paljastavasti. Samalla vahvistuu kyky kohdata maailmaa, ja tällöin pystyy suomaan itselleen oikeuden ja ehdottomasti myös tarpeen olla juuri minä. (Sava & Vesanen-Laukkanen 2004, 134)
Lopuksi
Olemme kuvanneet tässä blogikirjoituksessa tanssitaiteellista tutkimusta, jossa kanssatutkijuus toteutui tutkimuksellisena menetelmänä, koreografisena prosessina. Tässä prosessissa osallistujat nähtiin ennen kaikkea asiantuntijoina ja tanssitaiteen tekijöinä tasavertaisessa vuorovaikutuksessa kurssin ohjaajien kanssa. Tämänkaltainen tutkimuksen tapa luo mahdollisuuden kurottautua uuteen kokemukselliseen tietoon. Erityisesti taiteen kautta mahdollistuu yhteys ei-kielelliseen ja ruumiilliseen tietämisen tapaan, ontologiaan, siihen mikä on. Tämä voi rakentua dialogisessa vuorovaikutussuhteessa (ks. lisää esim. Buber 1999), jossa voi ja saa olla paljas ja keskeneräinen, mutta paradoksaalisesti koetussa hetkessä kokea olevansa myös valmis, riittävä ja läsnä. Se voi olla siltana kohtaamiseen, jaettuun kanssaihmisyyteen.
Taidetanssissa jokaisen osallistujan yksilöllinen liike voi vapautua ja kokemus itsestä vahvistua. Vaikka aiemmin on saattanut kokea olevansa vähemmän fyysinen ja liikkuva ihminen, tanssin avulla liike voi saada aivan uuden suunnan, jolloin omat mahdollisuudet ja kyvykkyydet pääsevät aivan uuteen valoon. Tämä voi välittyä myös ns. siirtovaikutuksena kuntoutujan arkeen. Tanssi mahdollistaa myös ei-sanallisen vuorovaikutuksen ryhmässä, jolloin osallistujan toimijuus ei ole sidottu kognitiiviseen pystyvyyteen kuten esimerkiksi kielelliseen taitavuuteen tai sujuvuuteen. Tällöin tanssiminen mahdollistaa siis ns. koherentin kokemuksellisen tavan tuottaa narratiivisuutta, jota muutoin voitaisiin pitää ns. rikkoutuneena tai ei-lineaarisena narratiivina (ks. lisää esim. Hydén & Brockmeier 2008). Tämä on erilaisissa sairauksissa, ylipäätään elämässä, arvokasta. Tulla nähdyksi ja kuulluksi. Sillä kokemukset tulee elää, eikä niitä tule hallinta: tällöin kokemus on kuultavissa, kirjoitettavissa ja luettavissa (Frank 1991, 10). Ja erityisesti, tanssittavissa.
Rahoitus
Koneen Säätiön rahoittama Tarinallinen tanssi elämän murtumissa -tutkimushanke (HP), Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos
Kirjoittajat
Hanna Pohjola on monitieteisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen dosentti, tanssitaiteen tohtori, tanssipedagogi, terveystieteiden maisteri (liikuntalääketiede) ja fysioterapeutti. Parhaillaan hän työskentelee Koneen Säätiön rahoittamana apurahatutkijana ja yliopistontutkijana Itä-Suomen yliopistossa. Pohjolan koulutus-, työ- ja tutkimustaustassa keskeistä on taide ja monitieteisyys, joiden kautta kurotetaan kohti laajempaa ja kokonaisvaltaisempaa näkemystä hyvinvoinnista.
Pirkko Hämäläinen on Neuroliiton kuntoutussuunnittelija ja fysioterapeutti. Hän on opiskellut näyttelijäntyötä Teatterilaboratorio ECS:ssä sekä tanssi- ja liiketerapiaa Roiha-instituutissa. Hän toimii Neuroliitossa mm. taide- ja kehollisuusteemaisten sopeutumista tukevien kurssin vastuusuunnittelijana ja -ohjaajana.
Kirjallisuus
Anttila, E. (2009). Mitä tanssija tietää? Kehollinen tieto ajattelun ja oppimisen perustana. Aikuiskasvatus 29(2), 84–92.
Bardy, M. (1998). Sosiaalityö, taide ja kanssaihmisyys. Teoksessa Haverinen R., Simonen L., & Kiikkala I. (toim.), Kohtaamisia sosiaali- ja terveysalan areenoilla. Stakes Raportteja 221 (s. 52–61). Helsinki: Stakes.
Barone, T., & Eisner, E.W. (2012). Arts based research. Los Angeles: SAGE.
Bogart, A. (2004). Ohjaaja valmistautuu. Seitsemän kirjoitusta taiteesta ja teatterista. Helsinki: Like.
Bradbury-Jones, C., & Taylor, J. (2015). Engaging with children as co-researchers: challenges, counter challenges and solutions. International Journal of Social Research Methodology 18(2), 161–173. doi: 10.1080/13645579.2013.864589
Buber, M. (1999). Minä ja Sinä (3s. painos). Porvoo: WSOY.
Cortes Arevalo, V.J., Verbrugge, L., Sools, A., Brugnach, M., Wolterink, R., van Denderen, P., Candel, J., & Hulscher, S. (2020). Storylines for practice: A visual storytelling approach to strengthen the science‑practice interface. Sustainability Science 15(4), 1013–1032. doi: 10.1007/s11625-020-00793-y
Damasio, A. (1999). The feeling of what happens: Body and emotion in the making of consciousness. New York: Harcourt Brace & Company.
Erkkilä, J., & Rankanen, M. (2020). Kun sanat eivät riitä – luovat terapiat. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 136(18), 2062–2067.
Fancourt, D., & Finn, S. (2019). What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. Haettu https://www.euro.who.int/en/publications/abstracts/what-is-the-evidence-on-the-role-of-the-arts-in-improving-health-and-well-being-a-scoping-review-2019
Frank, A. (1991). At the will of the body: Reflections on illness. Boston: Houghton Mifflin.
Herron, R., Bar, R., & Skinner, M. W. (2022). Dance, ageing and collaborative Arts-Based Research. London: Taylor and Francis.
Hydén, L-C., & Brockmeier, J. (2008). Health, illness and culture: Broken narratives. New York: Routledge.
Hänninen, V., Pohjola, H., Tarvainen, M., Hätilä, J., Korhonen, H., Rovamo, H., & Sools, A. (2021). Kirje tulevaisuudesta -menetelmä. Teoksessa Ryynänen S., & Rannikko A. (toim.), Tutkiva mielikuvitus: Luovat, osallistuvat ja toiminnalliset tutkimusmenetelmät yhteiskuntatieteissä (s. 132–153). Helsinki: Gaudeamus.
Kotilainen, S., & Olkkonen, S. (2017). Nuoret dokumenttiteatterin tekijät kanssatutkijoina.
Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja 3(1), 22–36. doi: 10.17409/kpt.63279
Kulmala M., Spišák S., & Venäläinen S. (toim.) (2023). Kanssatutkimus: Ihanteet ja käytännöt. Tampere: Tampere University Press. Haettu https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-042-7
Kulmala, M., Spišák, S., Venäläinen, S., Laiho, M., Hakala, K., & Rättilä, T. (2023) Mitä on kanssatutkimus? Teoksessa Kulmala M., Spišák S., & Venäläinen S. (toim.), Kanssatutkimus: Ihanteet ja käytännöt (s. 11–31). Tampere: Tampere University Press. Haettu
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-042-7
Leavy, P. (2018). Handbook of arts-based research. New York: The Guilford Press.
Park, P. (2006). Knowledge and participatory research. Teoksessa Reason, P., & Bradbury, H.
(toim.), Handbook of action research (s. 83–93). London: Sage.
Pohjola, H., Vartiainen, P., Karjalainen, P.A., & Hänninen, V. (2019). The potential of dance art in the recovery from a stroke: A case study. Nordic Journal of Dance 10 (1+2), 32–43. doi: 10.2478/njd-2019-0004
Pohjola, H. (2021). Tanssi, sisäinen tarina ja sairausnarratiivit. Musiikki 51(4). doi: 10.51816/musiikki.113251
Pohjola, H., Sivak, E., & Åström, Å. (2023). Performing with Parkinson’s: Leaving traces. Nordic Journal of Dance (painossa).
Sava, I., & Vesanen-Laukkanen, V. (toim.). (2004). Taiteeksi tarinoitu oma elämä. Jyväskylä: PS-kustannus.
Sools, A. (2020). Back from the future: a narrative approach to study the imagination of personal futures. International Journal of Social Research Methodology 23(4), 451–465. doi: 10.1080/13645579.2020.1719617
Sosiaalipsykologian savumerkkejä 