Kirjoittanut: Kaarina Mönkkönen, Taru Kekoni, Tiina Timperi ja Anna Miettinen
Miksi moniammatillinen vuorovaikutus on kiehtova tutkimuskohde?
Nykyisin puhutaan paljon yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkityksestä. Nopeasti muuttuvassa työelämässä tarvitaan yhä enemmän kykyä tehdä yhteistyötä sekä taitoa arvioida omia vuorovaikutustaitoja. Moniammatillista yhteistyötä ja eri toimialojen integraatiota korostetaan lainsäädännössä, useissa kansallisissa ohjelmissa sekä eri alojen hallinnollisissa uudistuksissa. Julkisten palvelujen rakenneuudistusten myötä moniammatillista yhteistyötä sosiaali-, terveys- ja sivistyssaloilla on pyritty lisäämään. Myös tutkimusnäyttöä on siitä, että asiakas saa sitä koordinoidumman palvelun, mitä tiiviimmin ratkaisemme asioita yhdessä. Lisäksi uudenlaisilla monialaisilla työskentelytavoilla on saavutettu merkittäviä tuloksia asiakkaiden tai heidän perheidensä tilanteissa (esim. Bates ym., 2019; Bergström ym., 2023; Ekornes & Øye, 2022)
Moniammatillisia käytäntöjä on tutkittu sosiaali- ja terveysaloilla 1960-luvulta lähtien, mutta 1990-luvulta alkaen sen tutkimus on eri tieteenaloilla lisääntynyt merkittävissä määrin (Kekoni ym., 2019). Tutkimusryhmässämme olemme 2020-luvun taitteesta saakka pohtineet sosiaali-, terveys ja sivistysalojen yhteistyön kysymyksiä erityisesti vuorovaikutuksen näkökulmasta. Vuorovaikutusta katsomme yhteistyön luonteen, ammatillisen identiteetin ja oppimisen näkökulmista (esim. Mönkkönen ym., 2021; Timperi, 2022; Kekoni & Miettinen, 2022). Tässä kirjoituksessa pohdimme, miten moniammatillista yhteistyötä, siihen liittyvää vuorovaikutusta ja näiden oppimista voi tutkimuksellisesti tarkastella. Monet yhteiskuntatieteiden klassikot ovat kulkeneet vierellämme muistuttelemassa, että relationaalisuus on ollut jo kauan keskeinen osa sosiaalipsykologista ihmiskuvaa, vaikka se on noussut useiden alojen keskusteluun vasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Vaikuttavaa moniammatillista yhteistyötä ei voida yksin paikantaa yksilöön tai tiettyihin työmenetelmiin, vaan mitä suurimmissa määrin se paikantuu eri toimijoiden välisiin suhteisiin ja vuorovaikutuksen laatuun. Myös eri terapiamenetelmiä vertailevassa tutkimuksessa on todettu, että menetelmän toimivuuden ratkaisee ennen kaikkea se, millainen suhde terapeutin ja asiakkaan välille syntyy ja miten vuorovaikutusta rakennetaan yhdessä. (esim. Goldsmith ym., 2015, Bergström ym., 2023.) Moniammatillisuuden, monitoimijaisuuden tai monialaisuuden käsitteiden lisäksi suomalaisessa keskustelussa puhutaan myös ammattien välisestä työskentelystä sekä jaetusta asiantuntijuudesta.
Vaikka tietoisuus yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkityksestä on lisääntynyt, moniammatilliseen vuorovaikutukseen liittyy paljon yleisesti tunnistettuja haasteita. Yhteistyössä voi syntyä helposti omien työkäytänteiden puolustelua ja omiin blokkeihin asettumista, jolloin myös professionaalinen siiloutuminen on väistämätöntä. Myös monilla aloilla ymmärrys toisten ammattilaisten työtehtävistä on usein heikkoa (esim. Syväjärvi & Pietiläinen, 2018, Kekoni ym., 2019; Leinonen, 2023). Vielä on myös matkaa siihen, että moniammatillinen yhteistyö juurtuisi kiinteäksi osaksi palvelukäytäntöjä eikä sitä miellettäisi vain työmuodoksi, joka otetaan käyttöön ainoastaan silloin kun tilanne on jo kriisiytynyt (Timperi, 2022).
Moniammatillista työtä tehdään asiakastilanteissa, verkostokokouksissa, erilaisissa hoito- ja palvelusuunnittelukokouksissa, kehittämispalavereissa, tuotekehitystiimeissä tai johdon foorumeissa. Myös erilaiset virtuaalisen yhteistyön muodot ovat lisääntyneet. Jotkut tiimeistä muotoutuvat satunnaisesti tietyn asian ympärille toimien vain sen ajan, kunnes ongelma on ratkaistu. Osassa on kyse intensiivisemmästä työskentelystä esimerkiksi yhteisen asiakkaan asioissa. Makrotasolla tutkimuksessa tarkastellaan yhteistoiminnan määrää tai yhteistyön muotoja, jolloin vuorovaikutuksen tarkastelu kohdistuu siihen, miten yhteistyöstä puhutaan tai keiden kanssa sitä tehdään (esim. Maksniemi ym., 2023). Mikrotasolla kiinnitetään huomio sanojen sävyyn, ilmeisiin, asemoitumiseen, puhetapoihin tai yhteiseen tiedon rakentamiseen jne. (esim. Mönkkönen ym., 2022; Juhila ym., 2021; Mönkkönen & Kekoni, 2020). Tässä kirjoituksessa puhumme moniammatillisuudesta sekä monialaisuudesta. Jälkimmäinen on hiukan laajempi käsite, joka kattaa eri alojen ammattilaisten lisäksi myös esimerkiksi keskenään yhteistyötä tekevät hallinnon- tai koulutusalat.
Miten moniammatillista kohtaamista voidaan tarkastella?
Rihmasto ja liminaalitila
Kun moniammatillista työtä tarkastellaan vuorovaikutuksen näkökulmasta, on kyse myös yhteisestä tiedonmuodostuksesta (Edwards, 2011; Juhila ym.,2021, Mönkkönen et al., 2022). Tämä näkökulma on ollut kuitenkin suhteellisen vähäisessä roolissa moniammatillisuutta koskevissa tutkimuksissa, vaikka onkin selkeästi kasvava kiinnostuksen kohde. Nostamme tässä esiin kaksi erilaisesta teoriaperustasta nousevaa käsitettä, joita ei juurikaan ole käytetty moniammatillisuuden tarkastelussa, mutta jotka ovat avanneet meille uusia ulottuvuuksia monialaisen tiedonmuodostuksen tutkimiseen. Nämä käsitteet ovat filosofien Gilles Deleuzen ja Quattarin (1978) jäsentämä rihmastotieto sekäantropologi Viktor Turnerin (2007) liminaalitilan käsite. Filosofit Gilles Deleuzen ja Felix Quattar puhuvat kahdenlaisesta tiedosta. Positivistisesta tieteenfilosofiasta syntynyt tiedon käsitys on eräänlaista puutietoa. Puu kasvaa ylöspäin, sillä on juuret, joiden rihmastoissa tuo tieto on ajan saatossa syntynyt. Tätä voisi analogisesti verrata siihen, että pyrimme ymmärtämään moniammatillisuutta yhden ammattilaisen tai ammattikunnan näkökulmasta tai asiaa katsotaan vain jonkin yksittäisen, selittävän muuttujan kautta. Moniammatillinen rihmasto on elävä ekosysteemi, joka on kytkeytynyt muihin rihmastoihin. Toisin kuin puun, sen kasvusuunta on horisontaalisesti laajeneva. Deleuzen ja Quattarin käsitteissä rihmasto edustaa verkostomaista ajattelutapaa, jolla ei ole alkua eikä loppua, ja jossa jokainen katkos voi olla yhtämerkittävä. Tästä näkökulmasta myös vuorovaikutuksessa erilaiset episodit, eleet, puheenvuorot, katseet ja sanat kytkeytyvät toisiinsa muodostaen aina uudenlaisen yhteyden, joka ei koskaan ole täysin samanlainen kuin vastaavat vuorovaikutustilanteet aiemmin. Rihmaston käsite avaa ymmärrystä verkostoissa syntyvään tiedon luonteeseen. Tällainen tieto on luonteeltaan emigranttia tietoa, joka rakentuu ja kehkeytyy vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. (Deleuze & Quattari, 1978; Telivuo, 2015).
Toinen käsite, liminaalitila, tuo näkökulmia yhteisen tiedon rakentumisprosessiin. Antropologi Victor W. Turner (1920–1983) kehitti käsitteen rituaalisen käyttäytymisen tulkintaan. Sana tulee latinan kielen sanasta ’limen’, joka tarkoittaa kynnystä. Se kuvaa ikään kuin ovenpielessä seisoskelua, hetkeä, jossa ei enää olla aivan ulkona, muttei ei oikein vielä sisälläkään käsiteltävässä asiassa. Välitilassa ajattelumme sijoittuu kahden tai useamman näkökulman (esim. kahden kulttuurin, erilaisen tietämisen) väliin. Turnerin mukaan jossakin rituaalisessa vaiheessa ollaan ikään kuin ei-kenenkään maalla, jossa murretaan eräänlaista henkilökohtaista ylemmyyttä ja rikotaan totuttuja asemia luomalla yhteisyyttä ihmisten välille. Liminaalitilan käsite on tuttu erityisesti taiteen tutkijoille, mutta sitä on käytetty myös organisaatiotutkimuksissa (Konttinen ym., 2013). Rituaaliprosessi etenee kolmen vaiheen kautta: ensin joudutaan pois olemassa olevasta tilasta, sitten astutaan välitilaan, jossa rikkoutuvat aiemmat oletukset, ja lopussa palataan takaisin vakaaseen järjestykseen (Turner, 2007). Moniammatillisen tiedonmuodostuksen kannalta tämä merkitsee, että erilaisista orientaatioista ja kulttuurieroista kumpuavat jännitteet eivät ole ongelmia, vaan juuri niissä syntyvissä jännitteissä voi syntyä uusi yhteinen ymmärrys, mikäli yhteistyö pääsee kehittymään. Tästä näkökulmasta yhteistyössä eteen tulevat haasteet avaavat karnevalistisesti (Bahtin, 1995) tietä uusille, yhteisille tulkinnoille haastaen myös aiempaa ammatti-identiteettiä.
Triggerit ja dialogiset hetket
Tutkimme lähisuhdeväkivalta-simulaatiotapahtumaa suunnittelevan moniammatillisen ryhmän prosessia toimintatutkimuksellisesta näkökulmasta (Mönkkönen, Hyvärinen, Kekoni, Jaakkola & Tiilikainen, 2022). Neljä kuukautta kestäneessä suunnitteluprosessissa tutkijoiden lisäksi oli mukana väkivaltatyötä tekevä kriisityöntekijä, sosiaalityöntekijä, päihdetyöntekijä, lääkäri sekä näyttelijä. Huomasimme, että yhteinen tiedon rakentaminen sujuu ongelmitta niin kauan, kun ryhmässä lähinnä kootaan tietoa ja luodaan kokonaiskuvaa esimerkiksi eri ammattilaisten ja toimialojen palveluista, rooleista ja käytänteistä. Eriäänisyyttä syntyy vasta, kun ryhdytään ratkomaan asiaan liittyviä yksityiskohtia. (Mönkkönen, Hyvärinen, Kekoni, Jaakkola & Tiilikainen, 2022.) Tämä on tunnistettu laajemminkin erilaisten yhteisöjen muutosprosesseissa (Väisänen 2012). Suunnittelussa nousi esiin kolme triggeriä, jotka synnyttivät vahvoja tunteita ja vastakkaisia näkökulmia keskusteluun. Nämä kysymykset liittyivät siihen, kuka voi olla lähisuhdeväkivaltaa kohdannut asiakas, miten salassapitoon liittyvät säädökset otetaan huomioon moniammatillisessa yhteistyössä sekä asettuuko ammattilainen uhrin vai tekijän puolelle. Jokaisen ammattilaisen tulkintaa määritti luonnollisesti heidän pitkä työkokemuksensa sekä työtehtävän luonne. Tutkittavassa ryhmässä oli toisia arvostava tunnelma, mikä mahdollisti, että suunnittelutyössä päästiin siirtymään liminaalitilasta eteenpäin kohti yhteisen ymmärryksen aluetta. Eräässä toisessa tutkimuksessa havaitsimme, että vaativassa kriisitilanteessa voi syntyä eettisiä ristiriitoja ja keskenään jännitteisiä näkökulmia siitä, mikä on oikea ja väärä ratkaisu tilanteessa toimimiseen. Jälkeenpäin tilannetta yhdessä reflektoidessa ymmärrys toisen työn lähtökohdista kuitenkin syvenee, ja juuri dilemmojen kautta kyetään rakentamaan yhteistä ymmärrystä tilanteessa toimimiseen vaikuttavista tekijöistä (Mönkkönen, Silen-Lipponen, Kekoni & Saaranen 2021).
Olemme tutkineet myös psykiatrisen avohoidon moniammatillisen tiimin vuorovaikutusta palaverissa, jossa mukana oli nuori aikuinen asiakas, tämän läheinen, sosiaalityöntekijä, terapeutti ja lääkäri (Mönkkönen & Kekoni, 2021; ks. Myös Arajärvi ym., 2023). Aineisto oli tuotettu asiakkaan hoidon arviointivaiheen kolmessa monialaisessa tapaamisessa. Samoin kuin edellä kuvatussa tutkimuksessa, aluksi yhteinen tiedonrakentaminen näyttäytyi tiedon palasten keräämisenä, ”tilkkutäkin rakentamisena” asiakkaan elämästä. Ensimmäisessä palaverissa asiakkaalle esitettiin etenkin työskentelyn alkuvaiheessa runsaasti (n.130) kysymyksiä, mikä sai meidät kysymään, onko tällainen keskustelu dialogista. Tämä oli ymmärrettävissä, sillä työskentelyn tavoitteena oli luoda mahdollisimman tarkka kuva asiakkaan sen hetkisestä elämäntilanteesta ja oireilusta sekä tämän pohjalta vahvistaa potilaan diagnoosi ja hoitosuunnitelma. Keskustelussa oli kuitenkin monia muitakin ulottuvuuksia. Prosessin edetessä keskustelusta oli myös havaittavissa hyvin intensiivistä vastavuoroista kohtaavaa läsnäoloa eli ”dialogisia hetkiä” (Shotter & Katz 1999; Helin 2011). Nämä olivat keskustelun kohtia, joissa syntyi erityinen yhteys asiakkaan ja ammattilaisten välille. Yhteisessä keskustelussa ammattilaiset eläytyen ’resonoivat’ asiakaan tunteisiin jakaen tämän kuvaamia kokemuksia hyvin intensiivisellä tasolla. Vuorovaikutuksen luonne kuitenkin vaihtui kolmannessa tapaamisessa, jossa oli mukana myös asiakkaan äiti. Asiakas ja hänen äitinsä pyrkivät haastamaan lääkärin esittämää diagnoosia, jolloin keskustelun painopiste oli äidin ja lääkärin välisessä, hiukan jännitteisessä keskustelussa. Moniammatillisen palaverin dynamiikka voi muuttua yhden palaverin aikana yksisuuntaisesta vuorovaikutuksesta dialogisempiin hetkiin ja yksittäinen seikka voi heilauttaa muuttaa tilanteen dynamiikkaa tai kääntää keskustelun suuntaa. Lisäksi ammattilaisilla on hyvin erilaisia kommunikatiivisia keinoja rakentaa vuorovaikutusta myönteiseen suuntaan ja hyödyntää toistensa asiantuntijuutta (ks. Jaakkola 2023).
Miten arvioida moniammatillisen yhteistyön ja oppimisen laatua ja luonnetta?
Matalan kynnyksen kumppanuus ja yhteistyön eri muotoja
Tiina Timperi ja tutkijakollegat (2023) ovat tarkastelleet matalan kynnyksen yhteistyölle merkityksellisiä tekijöitä. Matalan kynnyksen yhteistyö on ei-lakisääteistä toimintaa, ja se tarjoaa pääsyn palveluihin ilman byrokraattisia esteitä (Bulling, 2016; Phoenix ym., 2021). Vuorovaikutuksen näkökulmasta monialaisessa yhteistyössä tasapainotellaan yhtäältä yksilön autonomian ja toisaalta palvelukeskeisen kumppanuuden välissä (Horwath & Morrison, 2007). Horwath ja Morrison (2007) kuvaavat tätä kumppanuutta jatkumona, jonka toisessa ääripäässä on epämuodollinen kommunikaatio, jossa eri alojen ammattilaiset vaihtavat tietoa keskenään yksittäisistä asiakastapauksista. Jatkumon toisessa päässä taas ovat virallisesti luodut rakenteet, jonka puitteissa toimitaan kumppanuusperiaatteen mukaisesti yhdessä suunnitellen ja toteuttaen palveluita. Ristiriita syntyy, mikäli yksilölle tulee tunne siitä, ettei yhdessä tuotettu palvelu vastaa hänen henkilökohtaisia intressejään (Ødegård, 2006; Strype ym., 2014) tai yhteistyö ei ole muutoin mielekästä. Vuorovaikutuksessa ilmenevät ennakko-oletukset tai epätasavertainen asema asiantuntijuudessa tai vuorovaikutuksen osapuolina ovat tekijöitä, jotka heikentävät yhteistyötä.
Moniammatillista yhteistyötä voidaan tarkastella myös yhteistyön eri muotojen näkökulmasta. Muun muassa Stone ja Charles (2018) erittelevät yhteistyön muotoja vuorovaikutuksen näkökulmasta ja kuvaavat erilaisia tapoja olla vuorovaikutuksen osapuolina yhteistyössä. Näissä tavoissa on keskeistä, miten aktiivisesti ja kuinka laajalla rintamalla kukin toimija osallistuu vuorovaikutukseen toisten toimijoiden kanssa jakaen asiantuntijuuttaan ja kantaen vastuuta yhteisestä prosessista – aina tilanteen kartoituksesta yhteisten toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointiin asti (myös Friend & Cook, 1990; Friend ym., 2010; King-Shears ym. 2015; Pfeiffer, 2019). Myös Mönkkönen ja Kekoni (2020) ovat havainnollistaneet moniammatillista vuorovaikutusta kuvaavassa hypoteettisessa mallissaan yhteistyön kehittymistä ja eritelleet yhteistyön tiiviyden eri tasoja. Alimmalla yhteistyön tasolla eri toimijat kokoontuvat löyhänä yhteenliittymänä (ketju). Yhteistyön kehittyessä ammattilaiset kokoontuvat yhteisen asiakkaan asioiden äärelle, mutta kukin tiukasti omassa ammattipositiossaan. Yhteistyön edelleen kehittyessä voidaan saavuttaa moniammatillisen yhteistyön muoto, jota voidaan kuvata intensiivisenä tiimityönä. Tällöin asiantuntijuuksien rajat hälvenevät ja kunkin ammattilaisen positio laajenee yhteisen osaamisen alueelle. Tällöin moniammatillisessa tiimissä kyetään tuottamaan laaja-alaista, yhdessä rakennettua, uutta tietoa. Timperi tutkijakollegoineen rakensi kyselymittarin, jossa pyrittiin huomioimaan nämä erilaiset yhteistyön muodot ja niiden ilmeneminen eri ammattialoilla. Tämän tutkimuksen empiirisiä tuloksia emme saaneet vielä tähän mukaan.
Vuorovaikutuksen merkitys eri palvelualoja yhdistävänä tekijänä on kiistaton. Aiempi tutkimus osoittaa, että tiukasti vain omaan toimialaan sidottu työskentely luo kuilua ammattilaisten väliseen yhteistyöhön. Oman organisaation tai ammattialan ulkopuolinen asiantuntijuus jää tällöin hyödyntämättä, yhteistyötoimijoiden näkökulmat voivat kaventua ja kompleksisisiin haasteisiin tarttuminen oikea-aikaisesti tai ennaltaehkäisevästi jää tekemättä. (Bronstein, 2003; Hood ym., 2017; Mäntylä ym. 2021.) Kanste ym. (2016) nostavat esiin, miten tietoisuus muista palveluista, ammattilaisten yhteistyötaidot ja mielekäs yhteistyö ovat positiivisesti linkittyneet yhteen. Yhteistyöosapuolten avoin kommunikaatio ja tietojen vaihto eivät pelkästään edistä tietoa eri palveluista, vaan myös luottamuksen rakentumista eri ammattilaisten välillä, mikä edelleen vie yhteistyöprosessia eteenpäin. Rakentava vuorovaikutus luo pohjan hyvälle integraatiolle, jossa eri yksiköiden sulautuminen yhteen synnyttää uudenlaisen yhteistyöidentiteetin ja kumppanuuden. Tämä kumppanuus edistää yhteisen näkökulman muodostamista ja sitä kautta yhteisen päämäärän saavuttamista. Samalla se palvelee kunkin yhteistyöosapuolen henkilökohtaisten intressien toteutumista, ja näkyy varmasti tyytyväisyytenä niin yhteistyöhön kuin saatuihin palveluihin (Lackie & Tomblin Murphy, 2020; Ødegård, 2006).
Monialaisen identiteetin kehittyminen
Anna Miettinen tutkii väitöskirjassaan monialaisen identiteetin rakentumista. Tässä esitämme hänen tutkimuksestaan lähinnä moniammatilliseen identiteettiin liittyvää tutkimuskeskustelua, sillä empiiriset tutkimustulokset eivät ehtineet tähän kirjoitukseen. Ammatillista identiteettiä usein tarkastellaan pelkästään oman alan ammatti-identiteetin kautta ja monialaisen identiteetin merkitys eri alojen yhteistyössä on noussut kiinnostuksen kohteeksi vasta viime aikoina. Kun eri ammattiryhmiä tuodaan yhteen, alkaa vuorovaikutuksessa rakentua uusi ymmärrys itsestä ja omasta suhteesta työhön sekä siitä, miten se ilmenee sisäryhmää laajemmissa kokonaisuuksissa. Tällainen sosiaalisissa suhteissa tapahtuva identiteettityö sisältää jatkuvaa neuvottelua ja erilaisilla jännitteisillä alueilla navigoimista (ks. esim. Bamberg 2011). Aiempien tutkimusten perusteella (ks. esim. Reinders & Krijnen, 2023; Khalili ym. 2013) käsitys itsestä suhteessa työhön ja muihin ammattilaisiin on merkittävä tekijä monialaisessa yhteistyössä. Monialainen identiteetti on vielä varsin uusi käsite, eikä sille ole vakiintunutta määritelmää (Tong ym. 2020) tai suomennosta. Kansainvälisessä kirjallisuudessa monialaiseen identiteettiin viitataan yleensä käsitteellä interprofessional identity ja sen rakentumista selitetään sosiaalisen identiteetin teorian (Tajfel & Turner, 1986) kautta ryhmäjäsenyyksiin perustuvana sosiaalisena prosessina (Tong ym. 2021). Monialaisuuden yhteyttä identiteettiin tarkastellaan usein suhteessa ammatilliseen identiteettiin. Ammatillisen ja monialaisen identiteetin yhdistelmästä puhutaan kaksoisidentiteettinä (Khalili ym. 2013), laajennettuna ammatillisena identiteettinä (Reinders ym. 2018; Shinkaruk ym. 2022) tai integroituna monialaisena identiteettinä (McGuire ym. 2020). Edellisiä tutkimuksia kooten monialaisella identiteetillä voidaan tarkoittaa, että yksilö ymmärtää ammattien välisen yhteistyön edut, kunnioittaa omaa ja muiden alojen erityisosaamista sekä kokee kuuluvansa omaan ammattiryhmään ja monialaiseen yhteisöön.
Moniammatillista identiteettiä on lähestytty muun muassa monialaisuuteen sosiaalistumisen viitekehyksen (Khalili ym. 2013) kautta, jossa monialaista osaamista ja identiteettiä rakennetaan tuoden eri aloja oppimiaan yhdessä. Viitekehyksen kehittäjän Hossein Khalilin ym. (2013) mukaan monialaisuudelle voidaan altistaa oppimisen avulla vaiheittain. Aluksi murretaan monialaisen yhteistyön esteet, eli luodaan oppimiseen sellainen ympäristö, jossa osallistujat ovat tasaveroisia ja voivat turvallisesti oppia muista. Tavoitteena on, ettei muiden alojen enää koeta ’uhkaavan’ omaa ammatillista identiteettiä, vaan se pikemminkin tuo siihen uuden asiantuntijuus ulottuvuuden. Seuraavassa vaiheessa edesautetaan ammatillisten roolien ymmärtämistä ja vahvistetaan eri alojen yhteistyötä monialaisten oppimistilanteiden ja –tavoitteiden avulla pyrkien jaettuun tiedonmuodostukseen. Tavoitteena on, että yhteistyön harjoittelun ja muiden osaamisen arvostamisen myötä kuulumisen tunne laajenee kattamaan oman ammattialan lisäksi myös monialaisen yhteisön. Tämän ajatellaan muodostavan kaksoisidentiteetin, eli ammatillisen ja monialaisen identiteetin yhdistelmän. Prosessin myötä valmiudet monialaiseen yhteistyöhön kasvavat ja alojen väliset siilot madaltuvat. Khalili ja Price (2022) ovat esittäneet, että monialaisuuteen sosiaalistuminen on koko työkulttuuria läpileikkaava prosessi, jota voi tukea esimerkiksi järjestelmätasolla rakenteiden ja resurssien suunnittelulla, ammattitasolla alojen sisäisiä käytäntöjä kehittämällä sekä yksilötasolla ymmärrystä muista aloista lisäämällä.
Miksi monialainen oppiminen on hyödyllistä?
Moniammatillisuutta on tärkeä harjoitella sekä opiskeluaikana että jo valmistuneena ammattilaisena käytännön työssä. Edellä kuvatun moniammatillisen identiteetin kehittymisen osalta on tärkeää, että opintoja tehdään mahdollisimman varhain monialaisesti. Kyse ei ole taidosta, joka tulee ammatillisen koulutuksen kylkiäisenä ikään kuin itsestään, vaan taito syntyy tilanteissa, joissa tietoisesti kiinnitetään huomio tapaan olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Monitieteinen koulutus, jossa eri alojen ammattilaiset oppivat yhdessä ilmiöistä ja toimintatavoista, jotka ovat usealle tieteenalalle yhteisiä, on yksi keino juurruttaa moniammatillista osaamista osaksi tulevaisuuden ammattiosaamista.
Itä-Suomen yliopistossa on toteutettu jo kahdeksan vuoden ajan erilaisia monitieteisiä opintojaksoja, joissa useassa oppiminen kohdentuu moniammatillisen vuorovaikutuksen oppimiseen. Monitieteisten opintojaksojen kehittämisessä, suunnittelussa ja toteuttamisessa olemme tehneet laajaa yhteistyötä sekä UEF:issa että alueen muiden oppilaitosten kanssa. Mukana monitieteisillä opintojaksoilla tai opetustapahtumissa on ollut yliopisto-opiskelijoita sosiaalityöstä, erityispedagogiikasta, hoitotieteestä, psykologiasta, sosiaalipsykologiasta, farmasiasta, oikeustieteestä, lääketieteestä, hammaslääketieteestä ja puheterapiasta sekä ammattikorkeakoulujen sosionomi-, sairaanhoitaja-, ensihoitaja- ja fysioterapeuttikoulutuksesta. Monitieteisissä opettajaryhmissä on myös tuotettu tutkimusaineistoa ja toteutettu monialaisia tutkimuksia muun muassa aiemmin tässä kuvaamastamme moniammatillisesta tiedon muodostuksesta (Mönkkönen ym. 2022; Mönkkönen & Kekoni 2021), oppimiskokemuksista monialaisissa opinnoissa (Kekoni ym. 2021, 2022) moniammatillisen simulaatio-oppimisen menetelmistä (Mönkkönen ym. 2023; Kekoni ym. 2021; Saaranen ym. 2020), eettisistä ristiriitatilanteista (Mönkkönen ym. 2021) ja monitieteisestä klinikkaoppimisesta (Kekoni ym. 2022).
Myös pitkään ammattityötä tehneet opiskelijat ja ammattilaiset ovat kokeneet hyödylliseksi moniammatillisen oppimisen, sillä silloin tulee kiinnitettyä huomio hyvin pieniinkin vuorovaikutuksen osatekijöihin. Eräässä moniammatillisessa simulaatiossa osallistuja kiteytti näkökulman moniammatillisesta oppimisesta seuraavasti:
Tämä tilaisuus opetti minua ymmärtämään vielä syvemmin, että kaikilla ammattiryhmillä on erilaiset näkökulmat asioihin ja täten myös erilaiset intressit. Poliisit nähdään esimerkiksi inhimillisesti ajateltuna hyvin tunteettomina toimiessaan tällaisessa tilanteessa, mutta se johtuu nimenomaan heidän erilaisesta ammattilaisroolistansa ja heidän osastaan tässä kaikessa. (Tutkimusaineistoa, Mönkkönen, Silen-Lipponen, Kekoni & Saaranen 2021).
Moniammatillisessa oppimisessa osallistujat kokevat tärkeänä, että he saavat mahdollisuuden ottaa harjoituksissa itselleen vieraamman, esimerkiksi toisen ammattilaisen roolin. Eräässä simulaatiossa esimerkiksi psykologian opiskelija halusi toimia sosiaalityöntekijän roolissa, ja sosiaalityön opiskelija puolestaan psykologin roolissa, jolloin molemmat kokivat saavansa tärkeän kokemuksen sekä toisen roolissa toimimisesta, myös siitä, millaisena oman alan ammattirooli näyttäytyy muiden ammattilaisten perspektiivistä katsottuna.
Monialaiseen oppimiseen liittyvät tutkimuksemme osoittavat, että opiskelijat kokevan monialaisen oppimisen hyödylliseksi ja vaikuttavaksi. Kuten WHO:n (2010) määritelmä monialaisesta oppimisesta kuuluu, opiskelijat kokevat oppivansa monialaisilla jaksoilla yhdessä, toisiltaan ja toisistaan, jolloin oma ammatillinen näkökulma laajenee. Monialaisessa oppimisessa opiskelijat kuvaavat oppivansa sekä oman että toisten tieteenalojen osaamisesta ja toimintatavoista (Kekoni ym. 2022; Kekoni ym. 2021). Ryhmässä oppiminen on tehokasta, sillä silloin jokaisen oppijan otettava vastuuta paitsi oman alansa osaamisesta, myös muiden ryhmän jäsenien ja heidän osaamisensa huomioimisesta (Kekoni ym. 2022; Kekoni & Miettinen 2022). Asiakaslähtöisen ajattelun oivaltaminen on myös yksi monialaisen oppimisen keskeiseksi koettu hyöty. Asiakaslähtöisyyden toteutumista simulaatioharjoituksissa havainnoidaan esimerkiksi siten, saako asiakas palaverissa tilaa, millaista toimijuutta hänelle mahdollistetaan sekä miten hänen esittämiinsä ajatuksiin tartutaan keskustelussa (Mönkkönen ym. 2024). Yhdessä työskennellessään opiskelijat oppivat, että monialainen työote hyödyttää paitsi asiakasta myös työntekijää. Lisäksi opitaan, että vastuuta voidaan jakaa eri ammattilaisten kesken, eikä kenenkään tarvitse kantaa yksin vastuuta, ajoittain raskaasta ja vaativasta, asiakastyöstä (mm. Kekoni ym. 2021, 2022; Mönkkönen ym. 2021).
Monialaisessa oppimisessa myös vuorovaikutusta harjoitellaan monialaisissa opiskelijaryhmissä, jolloin opiskelijaryhmän moniaisuus tuo vuorovaikutuksen oppimiseen selkeän lisäarvon. Esimerkiksi monialaisesti toteutettu simulaatio-oppiminen tarjoaa mahdollisuuden harjoittelun tai havainnoin kautta ymmärtää vaativiakin asiakastilanteita ja yhteistä ongelmanratkaisua vuorovaikutustilanteina, joissa rakennetaan yhteistä ymmärrystä tilanteesta ja sen vaatimasta toiminnasta. Oppiminen edellyttää kuitenkin sitä, että oppimisympäristöt on rakennettu emotionaalisesti riittävän turvallisiksi. Tunteiden olemassaoloa ja merkitystä monialaisessa oppimisessa tuleekin vahvistaa, sillä niiden kautta syntyy yleensä vahvoja oppimiskokemuksia. Simulaatio-oppimisessa toteutettavan draaman on hyvä olla todentuntuinen, tunteita herättävä ja riittävän haastava, jotta osallistuja pääsee havainnoimaan, kokemaan ja ratkaisemaan näitä vaativia tilanteita jo opiskeluaikana. Usein opintojaksoilla käsitelläänkin hyvin emotionaalisesti koskettavia teemoja, jotka vaativat ammattilaisilta hyvin sensitiivistä työotetta ja eri ammattilaisten asiantuntemusta. Simulaatiossa tällaisia aiheita ovat olleet esimerkiksi lapsen kuoleman kohtaaminen, lähisuhdeväkivalta, nuoren viiltely, päihteet ja äitiys,
Moniammatillisessa oppimisessa integroidaan usein erilaisia tiedonlajeja (esim. teoreettinen, käytännöllinen ja sosiokulttuurinen tieto), jolloin tietystä ilmiöstä on mahdollista oppia saman oppimistapahtuman aikana sekä teoreettista tietoa että harjoitella siihen liittyviä käytännön taitoja aidoissa tai todentuntuisissa toimintaympäristöissä (esim. Kekoni ym. 2021; Kekoni & Miettinen 2022). Samaan aikaan kehittyy opiskelijan monialainen identiteetti, eli opiskelija alkaa nähdä itsensä paitsi oman alansa edustajana, myös tärkeänä osana monialaista ammattilaisryhmää. Myös moniammatillisessa osaamisessa integroituvat yksilön tieto eri ilmiöistä ja toimijoista, taito olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa sekä kyky reflektoida omaa osuutta yhteistyökokonaisuudessa. Moniammatillinen osaaminen on keskeinen työelämätaito, jossa rakennetaan jaettua asiantuntijuutta. Se heijastuu myönteisyytenä ammattilaisten keskinäiseen yhteistyöhön, mikä näkyy puolestaan koordinoidumpina ja sitä kautta vaikuttavampina palveluina.
Lähteet:
Bahtin M., 1995. Francois Rabellais – keskiajan ja renesanssin nauru. Suomentanut Tapani Laine. Helsinki: Taifuuni.
Bamberg, M. 2011. Who am I? Narration and its contribution to self and identity. Theory & Psychology 21(1), 3–24. https://doi.org/10.1177/0959354309355852
Bates, S., Mellin, E., Paluta, L., Andersson-Butcher, D., Vogeler, M. & Sterling, K. (2019). Examining the influence of interprofessional team collaboration on student-level outcomes through school-community partnerships. Children and Schools, 41(2), 11–120. https://doi.org/10.1093/cs/cdz001
Bergström, T., Seikkula, J., Gaily‑Luoma, S., Miettunen, J. & Kurtta, M. 2023. A 5‑Year Suicide Rate of Adolescents Who Enrolled to an Open Dialogue‑Based Services: A Nationwide Longitudinal Register‑Based Comparison. Community Mental Health Journal JYX – A 5-Year Suicide Rate of Adolescents Who Enrolled to an Open Dialogue-Based Services : A Nationwide Longitudinal Register-Based Comparison (jyu.fi)
https://doi.org/10.1007/s10597-023-01106-0
Bronstein, L. R., Anderson, E., Terwilliger, S. H., & Sager, K. (2012). Evaluating a model of school-based health and social services: An interdisciplinary community-university collaboration. Children & Schools, 3(3), 155–165. https://doi.org/10.1093/cs/cds004
Bulling, I. S. (2017). Stepping through the door – exploring low‐threshold services in Norwegian family centres. Child & family social work, 22(3), 1264-1273. https://doi.org/10.1111/cfs.12343
Edwards, A. 2011. “Building common knowledge at the boundaries between professional practices: Relational agency and relational expertise in systems of distributed expertise”. International Journal of Educational Research, 50(1): 33– 9. DOI: https://doi.org/10.1016/j.ijer.2011.04.007
Ekornes, S. & Øye, R. (2022). Inter-professional collaboration for the promotion of Public Health and Life Skills in upper secondary school – a Norwegian case study. International journal of school & educational psychology, 10(4), 527-539. https://doi.org/10.1080/21683603.2021.1915216
Friend, M., Cook, L., Hurley-Chamberlain, DeA. & Shamberger, C. (2010). Co-Teaching: An Illustration of the Complexity of Collaboration in Special Education. Journal of educational and psychological consultation, 20(1), 9-27. https://doi.org/10.1080/10474410903535380
Friend, M. & Cook, L. (1990). Pragmatic issues in the development of special education consultation programs. Preventing School Failure, 35(1), 43-46.
Goldsmith, L. P., S. W. Lewis, G. Dunn & R. P. Bentall (2015). Psychological treatments for early psychosis can be beneficial or harmful, depending on the therapeutic alliance: an instrumental variable analysis. Psychological Medicine 45:11, 2365–2373.
Hood, R., Price, J., Sartori, D., Maisey, D., Johnson, J., & Clark, Z. (2017). Collaborating across the threshold of interprofessional expertise in child safeguarding. Journal of Interprofessional Care, 31(6), 705–713.
Horwath, J., & Morrison, T. (2007). Collaboration, integration and change in children`s services: Critical issues and key ingredients. Child Abuse & Neglect, 31 (1), 55–69. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2006.01.007
Jakkola J., (2023) Multimodaalisen vuorovaikutuksen rakentuminen moniammatillisessa ja sensitiivisessä asiakaskeskustelussa. Näkökulmia ammattilaisten vuorovaikutuksesta. Pro gradu tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, sosiaalipsykologia.
Juhila, K., & Dall, T., & Hall, C., & Koprowska, J. 2021. Interprofessional Collaboration and Service User Participation. Analysing Meetings in Social Welfare. UK: Bristol University Press. DOI: https://doi.org/10.1332/policypress/9781447356639.001.0001
Kanste, O., Halme, N., & Perälä, M.-L. (2016). The collaboration management and employee views of work and skills in services for children and families in Finnish municipalities, Nordic Journal of Working Life Studies, 6(1), 61.
Khalili, H., Orchard, C., Laschinger, H. K. S., & Farah, R. 2013. An interprofessional socialization framework for developing an interprofessional identity among health professions students. Journal of Interprofessional Care, 27(6), 448–453. https://doi.org/10.3109/13561820.2013.804042
Khalili, H., & Price, S. L. 2022. From uniprofessionality to interprofessionality: dual vs dueling identities in healthcare. Journal of Interprofessional Care, 36(3), 473–478. https://doi.org/10.1080/13561820.2021.1928029
Kekoni T., Mönkkönen K., Silen-Lipponen M., Tiihonen Miia, Saaranen T. 2021. Moniammatillinen suursimulaatio opiskelijoiden oppimisen näkökulmasta. Janus 4 (29), 366–385. Moniammatillinen suursimulaatio opiskelijoiden oppimisen näkökulmasta | Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti (journal.fi)
Kekoni T.,, Kainulainen A., Tiilikainen E., Mäki-Petäjä-Leinonen A., Mönkkönen K., Vanjusov Heidi 2022. Integrative learning through the interdisciplinary Social Law Clinic — learning experiences of law and social work students” which you submitted to Social Work Education https://doi.org/10.1080/02615479.2022.2102163
Kekoni, T. & Miettinen, A., 2022. Integroituvaa, monialaista työotetta oppimassa monialaisen käytännönopetuksen keinoin. Teoksessa Minna Kesänen & Riikka Niemi (toim.): Tutkiva sosiaalityö -verkkojulkaisu: Ympäristö ja rakenteet sosiaalityössä. Talentia-lehti ja sosiaalityön tutkimuksen seura, 120–132.
King-Sears, M., Janney, R., Snell, M. E., Renberg, J., Hamberger, R., Ainsworth, M., Alt, L., Avila, K., Barry, C., & Dunaway, M. (2015). Collaborative teaming. Brookes Publishing.
Konttinen, Tiina & Houni, Piia & Karten, Helena & Toivonen, Heikki (2013) Liminaalitilan käsite työn muutosten jäsentäjänä. Aikuiskasvatus 4, 252–26.
Lackie, K., & Tomblin Murphy, G. (2020). The impact of interprofessional collaboration on productivity: Important considerations in health human resources planning. Journal of Interprofessional Education and Practice, 21(2), 100375.
Leinonen, J. (2023). Monitoimijainen yhteistyö hyvinvoinnin yhdyspinnoilla. Focus Localis, 51(2), 62–68.
Maksniemi, M., Kekoni, T. & Vornanen, R. (2023) Yhteistyöverkostot vuorovaikutuksen vaihtoalueina perhesosiaalityön ja lastensuojelun sosiaalityön palvelutarpeen arvioinnissa. Hallinnon tutkimus 42 (4), 392-407.
McGuire, L. E., Stewart, A. L., Akerson, E. K., & Gloeckner, J. W. 2020. Developing an integrated interprofessional identity for collaborative practice: Qualitative evaluation of an undergraduate IPE course. Journal of Interprofessional Education & Practice, 20, 100350. https://doi.org/10.1016/j.xjep.2020.100350
Mäntylä, N., Karjalainen, V., Refors Legge, M. & Pernaa, H.-K. (2021). Pukki kaalimaan vartijana: kuka valvoo peruskouluja? Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu, nro 111. Helsinki: KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö.
Mönkkönen, K., Koponen, J., Kekoni, T., Kallinen, K. & Salmi, A. (2023). Pienryhmäsimulaatiot moniammatillisen vuorovaikutuksen oppimisessa. Hyväksytty Kasvatuksen numeroon 1/24.
Mönkkönen K., Hyvärinen M-L., Kekoni Taru, Jaakkola J., Tiilikainen E., 2022. Moniammatillinen tiedonmuodostus – neuvottelua välitilassa. Janus.
Mönkkönen K., Kekoni T., 2021. Constructing shared understanding in an interprofessional client session. Nordic Social Work Research. https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/2156857X.2021.1947877
Mönkkönen K., Silen-Lipponen M., Kekoni T.,, Saaranen T., 2021. Interprofessional understanding of ethical dilemmas: Learning experiences of simulation learning in social welfare and health care education. The Journal of Social Work Values and Ethics, Vol. 18 (2) 10-018-206-JSWVE-2021.pdf
Ødegård, A. (2006). Exploring perceptions of interprofessional collaboration in child mental health care. International journal of integrated care, 6(4), 1-13.
Pfeiffer, D. L., Pavelko, S. L., Hahs-Vaughn, D. L., & Dudding, C. C. (2019). A national survey of speech language pathologists’ engagement in interprofessional collaborative practice in schools: Identifying predictive factors and barriers to implementation. Language, Speech, and Hearing Services in Schools, 50 (4), 639–655. https://doi.org/10.1044/2019_LSHSS-18-0100
Phoenix, M., Dix, L., DeCola, C., Eisen, I. & Combpell, W. (2021). Health professional–educator collaboration in the delivery of school‐based tiered support services: A qualitative case study. Child: care, health & development, 47(3), 367-376.
Reinders, J.-J., & Krijnen, W. 2023. Interprofessional identity and motivation towards interprofessional collaboration. Medical Education. https://doi.org/10.1111/medu.15096
Reinders, J., Krijnen, W., Goldschmidt, A., van Offenbeek, M., Stegenga, B., & van der Schans, C. P. 2018. Changing dominance in mixed profession groups: Putting theory into practice. European Journal of Work and Organizational Psychology, 27(3), 375–386. https://doi.org/10.1080/1359432X.2018.1458712
Shinkaruk, K., Carr, E., Lockyer, J. M., & Hecker, K. G. 2022. Exploring the development of interprofessional competence and professional identity: A Situated Learning Theory study. Journal of Interprofessional Care, ahead-of-print, 1–10. https://doi.org/10.1080/13561820.2022.2140129
Strype, J., Gundhus, H. I., Egge, M., & Ødegård, A (2014). Perceptions of interprofessional collaboration. Professions and Professionalism, 4 (3), 1–16.
Shotter, J., (1993). Cultural Politics of Everyday Life. Buckingham: Open University Press.
Syväjärvi A., & Ville., (toim. 2023). Inhimillinen ja tehokas sosiaali- ja terveys johtaminen. Tampere: Tampere University Press. Syvajarvi_&_Pietilainen_OA.pdf (tuni.fi)
Tajfel, H. & Turner J. C. 1986. The social identity theory of inter-group behavior. In Worchel, S. & Austin, W. (Eds.) Psychology of intergroup relations, Chicago: Nelson-Hall, 7–19.
Telivuo, J., 2015. Rihmasto. Teoksessa Kai Erikson (toim.) Verkostot yhteiskuntatutkimuksessa. Helsinki: Gaudeamus.
Timperi, T. (2022). Sote-integraation edellyttämä monialainen osaaminen: Selvityshenkilön raportti. Raportteja ja muistioita 2022:22. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Tong, R., Brewer, M., Flavell, H., & Roberts, L. D. (2020). Professional and interprofessional identities: a scoping review. Journal of Interprofessional Care,ahead-of-print, 1–9. https://doi.org/10.1080/13561820.2020.1713063
Tong, R., Brewer, M., Flavell, H., & Roberts, L. D. (2021). Facilitating interprofessional identity development in healthcare students through dedicated interprofessional placements. Journal of Interprofessional Care,ahead-of-print, 1–9. https://doi.org/10.1080/13561820.2021.1883564
Sosiaalipsykologian savumerkkejä 