Sosiaalipsykologian savumerkkejä

Kerrotun kieltämisestä todenpuhumiseen ja itsensä löytämiseen

Kirjoittanut Pekka Kuusela Norjalainen kirjailija Vigdis Hjorth (s. 1959) on kotimaassaan tunnettu julkisuuden henkilö, joka on kirjoittanut noin 30 lastenkirjaa ja romaania. Hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa Arv och miljø (2016) ilmestyi suomeksi nimellä Perintötekijät (2020), ja tämän vuoden puolella on ilmestynyt myös käännöksenä hänen toinen romaaninsa Er mor død (2020) nimellä Onko äiti kuollut […]

Suorittajasukupolvi

Kirjoittanut Mikko Saastamoinen Olen käsitellyt täällä aiemminkin norjalaisen Ole Jacob Madsenin tuotantoa. Hänen uusin kirjansa on norjasta käännetty Deconstructing Scandinavia’s “achievement generation” : a youth mental health crisis?, jossa tarkastellaan ajankohtaista teemaa, eli nuorten uupumista ja henkistä pahoinvointia. Empiiriset esimerkit keskittyvät Skandinaviaan, eli Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan, mutta ovat hyvinkin siirrettävissä Suomeen yhtenä vauraana Pohjoismaana, vaikka […]

Kihlman, autofiktio ja tosielämä

Kirjoittanut Pekka Kuusela Kanadalaissyntyinen brittiläinen kirjailija Rachel Cusk kohahdutti muutamia vuosia sitten haastattelussa todetessaan suurin piirtein niin, että hänestä fiktio ”keinotekoista ja noloa” romaanin muotona ja että ”kuvailu ja hahmo ovat kuolleet” (Kellaway 2014).  Sen sijaan hän korosti omaelämäkerrallisuuden korostumista kaikessa taiteessa, joka tarkoittaa siis kirjallisuudessa autofiktiivisyyden eli kirjailijan oman elämän tulemista osaksi romaanin sisältöä. […]

Moraalijärjestykset murroksessa – koronapandemian tarinalinjat

Kirjoittanut Pasi Hirvonen Asuintaloni rappukäytävässä on jo vuosien ajan ollut paikka, johon talon asukkaat voivat jättää toisilleen lukemiaan lehtiä sekä muita pienesineitä. Tavaroiden yläpuolella on seinällä paperilappu otsikolla ”saa ottaa”. Viime syksynä lappuun ilmestyi tarkennus, joka johti pienimuotoiseen kirjalliseen dialogiin jaettavien tavaroiden luonteesta. ”Saa ottaa” -tekstin alapuolelle oli lisätty sulkuihin teksti ”ei ole tarttuvia tauteja”. […]

Harjoittelijana Sua varten somessa -hankkeessa

Kirjoittanut: Nea Vainio, Sosiaalipsykologian maisterivaiheen opiskelija Aloitin 2,5 kuukautta kestävän harjoittelun Sua varten somessa -hankkeessa lokakuussa. Sua varten somessa on maaliskuussa 2020 käynnistynyt kehittämishanke. Hankkeessa tehdään pioneerityötä nuorisotyön alalla ja kehitetään uudenlaista jalkautuvan ja etsivän sometyön mallia. Sua varten somessa tarjoaa 8–21-vuotiaille nuorille tukea ja tietoa häirintään nuorten suosimilla sosiaalisen median alustoilla, kuten Instagramissa, Tiktokissa […]

Ihmisten havainnoiminen ja kategorisoiminen – yksi matkakertomus

Kirjoittanut Jari Martikainen Menneinä vuosina tähän aikaan joulukuussa olemme kumppanini kanssa olleet jo kovan matkakuumeen vallassa: edessä on ollut jo perinteeksi muodostunut vuodenvaihteen matka Chennain Marghazi-festivaalille, Intian kaakkoisrannikolle. Joulukuun alussa viimeistään on ahkerasti surffailtu festivaalijärjestäjien nettisivuilla ja tehty ”lukujärjestystä” niistä musiikki- ja tanssiesityksistä, joita haluamme matkamme aikana nähdä, kuulla ja kokea. On iloittu tulevasta auringosta […]

Maaseudun sosiaalinen representaatio

Kirjoittanut Helena Rovamo   Maaseutu on kaikille tavalla tai toisella tuttu paikka. Ensinnäkin se tarjoaa kodin joka kolmannelle suomalaiselle sekä vapaa-ajanviettopaikan yli miljoonalle mökkeilijälle (Sireni ym. 2017, 27 & 35-36). Maaseutu esiintyy lukuisissa eri konteksteissa mediassa ja populaarikulttuurissa (Bell 2006) sekä osana laaja-alaista julkista keskustelua (Alasuutari & Alasuutari 2011). Lisäksi maaseudulla ja sen tulevaisuudella on […]

Alan ammattilaisen visuaalinen mielikuva

Kirjoittanut Elisa Muukka Ehtisitkö hetkeksi pysähtymään ja pohtimaan, millaisena kuvittelisit tyypillisen sairaanhoitajan? Entä millaisia mielikuvia sinulla herää, esimerkiksi markkinointipäälliköstä? Saatoit äsken kuvitella henkilön tietynlaiseksi: mieheksi tai naiseksi, pukeutuvan työasuun tai arkivaatteisiin, tietyn ikäiseksi tai jotenkin muuten. Entä mistä nämä käsitykset oikein kumpuavat ja mitä merkitystä niillä on? Sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassani (http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20200633) tartuin näihin kysymyksiin […]

Rintasyövän sairastamisesta ja hoidosta aiheutuneisiin kehollisiin muutoksiin sopeutuminen: haasteet ja selviytymiskeinot

Kirjoittanut Johanna Hätilä   Kehollisuus on ajankohtainen teema nykymaailmassa muun muassa 2010-luvulla laajaa huomiota saaneen kehopositiivisuus-kampanjoinnin myötä, jonka sanoma on erikokoisten, -mallisten ja -näköisten kehojen normalisointi usein mediassa ihannoidun tietynlaisen kehotyypin rinnalle. Vaikka kampanjaa ympäröivä keskustelu on kenties yleisimmin linkittynyt painoon liittyviin kysymyksiin, on sen pääasiallisena viestinä kaikenlaisten ”erilaistenkin” kehojen pitäminen arvokkaina ja hyväksyttävinä. (Cohen, […]

Ohjaus ja neuvonta käytännössä: vapaaehtoiskoulutus Kompassilla

Kirjoittanut: Teresa Rikkonen, Saara Kultamaa, Emma Puodinketo & Aino-Maija Antikainen   Sosiaalipsykologian maisterivaiheen opintojaksolla “Ohjaus ja neuvonta käytännössä” harjoitellaan ryhmän vetämistä esimerkiksi uraohjausryhmää tai keskusteluryhmää ohjaamalla. Opintojaksolla opiskelijat saavat myös itse ehdottaa tahoja, joilla voisi olla tarvetta ryhmänohjaukselle, ja tätä kautta päädyimme tekemään yhteistyötä Kompassin, Kuopion Setlementti Puijolan kansainvälisen kohtaamispaikan, kanssa. Kompassilla oli toive järjestää […]