Sosiaalipsykologisia huomioita

Kesätauko

Savumerkit-blogi jää nyt kesätauolle ainakin elokuun alkuun. Vaikka pyrimme olemaan pitämättä numeroilla ilmaistavia asioita erityisen merkityksellisenä asiana, emme voi olla iloitsematta siitä, että blogillamme on tähän mennessä jo yli 10 000 käyntiä. Näyttää siis siltä, että Savumerkkejä luetaan laajalti myös sosiaalipsykologien joukon ulkopuolella. Juuri se on ollut tarkoituskin. Elokuussa saamme sitten nähdä, mitä on tullut luettua […]

Motivaatio ja emootiot urheilussa – Mitä sosiaalipsykologit sanovat?

Kirjoittanut Pasi Hirvonen Suurella ilolla ja innostuksella osallistuin 27.-28.5. Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitoksen järjestämään kansainväliseen Motivation & Emotions in Sports –foorumiin, johon oli kutsuttu puhujia ympäri maailmaa. Foorumin kaksipäiväiseen ohjelmaan kuului esityksiä kestoltaan puolesta tunnista tuntiin, joiden sisällöt vaihtelivat lasten ja nuorten motivoinnista liikuntakasvatuksessa aina liikunnan avulla toteutettavaan sosiomoraaliseen kasvatukseen ja huippu-urheilijoiden motivaatioon ja biopsykososiaalisiin […]

Yhteisöllisyydestä

Kirjoittanut Vilma Hänninen Vietin pääsiäisen tienoilla viikon ajan Pohjois-Italiassa ja matkalta jäivät erityisesti elämään havainnot italialaisen elämänmenon yhteisöllisyydestä. Tässä havainnoista päällimmäisiä: – Matkustimme paljon paikallisbusseilla, ja erityisesti pitemmälle kulkevilla vuoroilla saattoi nähdä kuinka sosiaalista bussimatkustaminen voi olla. Busseissa oli samoin kuin Suomessakin kuskin yläpuolella kyltti joka kielsi puhumasta kuljettajan kanssa. Se ei kuitenkaan estänyt kuljettajaa […]

Psykososiaalinen liike

Kirjoittanut Mikko Saastamoinen Viime vuosina käsite psykososiaalinen (psychosocial studies) on yleistynyt erityisesti brittiläisessä keskustelussa. Kyseessä on monitieteinen lähestymistapa, jolla pyritään ymmärtämään yksilön elämänkulkua sen sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Isossa-Britanniassa tämän tutkimusotteen kehittelyyn on syntynyt tutkimuslaitoksia ja koulutusohjelmia, jotka ovat verkostoituneet keskenään, julkaisevat verkkolehteä ja järjestävät konferensseja. Palgrave kustantamo julkaisee kirjasarjaa ja kukin iso kirjankustantamo (esim. […]

Blogi siirtyy kesätauolle

Sosiaalipsykologian savumerkkejä-blogi siirtyy nyt kesätauolle. Palaamme uusien blogikirjoitusten kanssa taas syksyn koittaessa. Helmikuussa avattua blogiamme on käynyt tähän mennessä lukemassa yli 3500 vierailijaa. Kiitämme mielenkiinnostanne kuopiolaista sosiaalipsykologiaa kohtaan! Kohtuullisen lämmintä kesää!

Brasilian kevät

Kirjoittanut Sanna Ryynänen Siteeni Brasiliaan ovat vahvat. Olen asunut maassa lapsena, tehnyt vapaaehtoistyötä, suorittanut osan jatko-opinnoistani Universidade de São Paulo -yliopistossa ja tehnyt väitöskirjani kenttätyön Salvadorissa, Bahian osavaltiossa. Olen Brasiliassa, São Paulossa, myös nyt, koko kesäkuun: kirjoittamassa, tapaamassa kollegoita ja ystäviä sekä aistimassa, mitä maassa on nyt meneillään.  Ymmärrän yhteiskuntatieteilijyyden tietynlaiseksi maailmassa olemisen ja elämisen […]

Juutalaisvainot sosiaalisen identiteetin teorian valossa

Kirjoittanut Vilma Hänninen Viime päivät olen viettänyt lukien yhteiskuntatieteiden klassikot -luentokurssin luentopäiväkirjoja. Joissakin niistä esitettiin pohdintoja  juutalaisvainoista oman luentoni aiheen, Henri Tajfelin kehittämän sosiaalisen identiteetin teorian pohjalta. Teorian mukaan ihmisillä on taipumus itsetuntonsa pönkittämiseksi korostaa oman ryhmänsä (sisäryhmän) paremmuutta toiseen (ulkoryhmään) nähden. Saksan valtaväestön suhde juutalaisiin on ollut yksi äärimmäinen ja ehkä länsimaiden historian laajakantoisin […]