Myöhäismodernit tunteet

Kirjoittanut Mikko Saastamoinen

Jatkan tässä kirjoituksessa tunteiden yhteiskunnallisen ulottuvuuden tarkastelua, esittelemällä tuoreen teoksen Emotions in Late Modernity (2019). Sen on toimittanut monitieteinen australialainen ryhmä, johon kuuluvat Roger Patulny, Alberto Bellocchi, Rebecca E. Olson, Sukhmani Khorana, Jordan McKenzie ja Michelle Peterie. He edustavat tieteenaloiltaan sosiologiaa, kasvatustieteitä ja kulttuurintutkimusta. Kirjan tarkoituksena on esitellä laajan tutkimusesimerkkikirjon kautta, kuinka tämä sosiologi Anthony Giddensin myöhäismoderniksi nimeämä aikakausi on etenkin kehittyneissä länsimaissa korostuneen emotionaalinen. Tekijät tunnistavat ongelmallisuuden, joka liittyy jonkin historiallisen aikakauden nimeämiseen. Se on usein yliyksinkertaistavaa ja joskus ylidramatisoivaa. Sosiologien toimesta tätä nykyistä historiallista aikakautta on nimetty myös toisin, kuten esimerkiksi käsiteillä postmoderni, notkea moderni, jälkiteollinen aikakausi, verkosto- ja riskiyhteiskunta. Kirjassa eritellään sitä, kuinka juuri tällä aikaudella tunteilla vaikuttaisi olevan aiempaa korostuneempi rooli ihmisten identiteettityössä, ihmisten välisessä kommunikaatiossa, markkinoinnissa ja politiikassa.

Tunteita on tarkasteltu tutkimuksessa pitkään yksilölähtöisesti esimerkiksi psykologian piirissä. Tällöin on oltu kiinnostuneita esimerkiksi kehollisista tuntemuksista (feelings), tunteiden ilmaisemisesta non-verbaalisti, kehon muutoksista tunnetiloissa ja tunteiden merkityksestä toiminnan motivaationa. Sosiologien ja muiden sosiaalitieteilijöiden panos tunteiden tutkimukseen viime vuosikymmeninä on ollut sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden roolin tarkastelu. On tuotu esille muun muassa tilannetekijöitä ja sosiaalisia leimoja, joilla tunteita nimetään sekä kulttuurisia odotuksia ja sääntöjä, kuinka tunteita tulisi ilmaista ja hallita erilaisissa toiminnan konteksteissa. Tämä ajatusmalli, jossa tunteet ovat enemmän kuin biologiaa, on synnyttänyt tutkimusperinteen, jonka mukaan kullakin historiallisella aikakaudella ja sen kulttuurisella normistolla on suuri vaikutus sille, kuinka tunteita koetaan ja ilmaistaan. Kirjoittajien arkinen esimerkki on, kuinka nykyisessä toimistotyössä käyttäytymisen yleinen koodi on olla ”hyväntuulisen epämuodollinen, mutta silti ammattimainen”, joka poikkeaa aiempien vuosikymmenten muodollisen hierarkkisesta ja pidättyvästä tunneilmaisusta vastaavilla työpaikoilla.

Johdantoluvun katsauksessaan historiallisiin aikakausiin tekijät käyttävät nimitystä klassinen aikakausi kuvaamaan aikaa ennen teollista kapitalismia. Aikakausi on pitkä ja siihen kuuluu valtavasti eri kulttuureita, mutta tyypillisesti tarkasteluissa tuodaan esille antiikin aikakausi, myöhempi kristinuskon ajattelua muovannut vaikutus sekä hierarkkinen sääty-yhteiskunta. Dualistinen ajattelutapa, jossa ruumis ja henki ovat erillisiä vallitsi. Emootiot kuuluivat ruumiillisuuden alueelle ja olivat näin ollen henkeä alempia. Tunteita piti hallita ja kuolettaa, koska ruumis on heikko ja voi viedä ihmisen moraalisesti harhaan. Tunteisiin suhtauduttiin pääosin negatiivisesti ja ne kuuluivat usein syntien alueelle. Synneistä rangaistiin usein ruumiillisesti, väkivaltaa käyttäen. Norbert Elias on taas tuonut esille, kuinka yläluokan sosialisaatiossa tukeuduttiin eksplisiittisiin etiketti- ja tapaoppaisiin, joita lukemalla saattoi tietää, kuinka pitää toimia ja tuntea kussakin sosiaalisessa tilanteessa. Tunteiden kontrollia ohjattiin ulkoapäin. Sosiaalisissa tilanteissa olivat olleet usein läsnä voimakkaat perustunteet, kuten pelko ja inho. Klassisen kauden loppupuolella Elias kuvaa näiden muutosta yhä hienosyisemmiksi sisäistetyiksi sosiaalisiksi tunteiksi, kuten häpeäksi, syyllisyydeksi ja nolostumiseksi. Tunteisiin alettiin liittää sosialisaatiossa yhä enemmän itsekontrollin ja kehotietoisuuden elementtejä, joka näkyi muun muassa aiemmin tyypillisen julkisen ulostamisen vähittäisenä katoamisena suljettuihin tiloihin.

Modernilla aikakaudella tarkoitetaan teollisen kapitalismin tuottamaa uutta elämäntapaa ja yhteiskuntajärjestystä, jossa muutoksen ja pysyvyyden jännite on alituiseen läsnä. Modernille aikakaudelle on tyypillistä, että tunteiden kontrollointi ja asianmukainen ilmaisu kontekstin mukaan, tulee yhä enemmän yksilön omalle vastuulle, se on sisäistettävä, sen kautta yksilöä arvioidaan ja siihen aletaan myös viitata taitona. Ihmisten väliset suhteet aletaan ymmärtää vastavuoroisina riippuvuussuhteina monimutkaistuvassa työnjaossa ja siihen tulee myös vahva kilpailun elementti. Ihmiset tiedostavat tämän herkän riippuvuussuhteen ja alkavat kokea yhä enemmän samastumisen ja solidaarisuuden tunteita erilaisia heikommassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Vaaraa ja väkivaltaa ilmentävät symbolit alkavat näin ollen kadota ihmisten välisestä kanssa käymisestä. Esimerkiksi aseita ei enää juurikaan esitellä julkisessa tilassa. Tieteen rooli yhteiskunnassa kasvaa ja tunteista aletaan kiinnostua tutkimuskohteena. Aiempi jyrkkä jaottelu ruumiin ja mielen, järjen ja tunteen välillä, alkaa monisyistyä esimerkiksi Sigmund Freudin lanseeraaman alitajunnan käsitteen kautta. Sosiaalitieteilijät G.H. Mead ja Charles Cooley esittävät, että vuorovaikutus, se kuinka omat tekemisemme ja sanomisemme heijastuvat meille muista ihmisistä takaisin, on keskeinen asia, joka muodostaa oman minuutemme. Moderni ihminen pohtii tietoisesti, kuinka hänen teot ja tunteet, ovat jotakin, mitä on tietoisesti säänneltävä tilanteen edellyttämällä tavalla.

Myöhäismoderni aikakausi on 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alkuvuosikymmenten aikakausi länsimaissa. Joustava markkinatalous, kuluttaminen, teknologinen kehitys ja yksilöllistymisen korostuminen ovat aikakaudelle tyypillisiä piirteitä. Tekijät esittävät, että myöhäismodernille aikakaudelle ovat tunteiden ja niiden ilmaisun osalta seuraavat tekijät tärkeitä:

Monimutkaisuus

Tällä viitataan esimerkiksi nykyiseen tutkimukseen, jossa järjen ja tunteen käsitteet eivät ole enää selvärajaisesti erotettavia, vaan toisiinsa kietoutuvia ja limittyviä. Aivotutkimuksella on ollut tässä suuri rooli viime vuosina. Nykyään pikemminkin korostetaan, että tunteet antavat meille suunnan sen suhteen, millaisten asioiden parissa koemme tärkeäksi käyttää järkeämme. Tunteet ovat ajassamme usein myös epämääräisiä ja niiden määrittely selkeästi on vaikeaa. Muodikas käsite affekti esimerkiksi viittaa laajempaan, keholliseen, usein ei tiedostettuun ja toimintaa liikuttavaan ihmisten väliseen tuntemukseen. Se on raaka-ainetta, josta ihmiset vuorovaikutuksessaan työstävät jotakin erillisempää, täsmällisempää ja nimettävämpää tunnetta. Myös ihmisten välinen intiimiys ja rakkaus näyttäytyvät aikakaudessamme usein epämääräisenä ja vaikeasti määriteltävinä asioina. Yleistä on myös epämääräisyyden (ambivalence) tunne, kokemus että samanaikaisesti kokee monia erilaisia tuntemuksia, kykenemättä kunnolla erittelemään ja nimeämään niitä. Tämän tutkijat liittävät ajallemme tyypilliseen valintojen saturoimaan identiteettikokemukseen, johon liittyy vahva epävarmuuden kokemus.

Yksilöllistyneet tunteet

Tunteista on tullut keino diagnosoida ihmisiä ja korostaa heidän yksilöllistä vastuutaan. Ihmisten on tunnistettava patologisia tunteitaan, harjoiteltava tunnetaitoja ja karistettava negatiivisia tunteita. Tähän antaa usein välineitä kukoistava elämäntaitoteollisuus ja onnellisuusvalmennus. Sosiaalisia ongelmia psykologisoidaan, koska ihmiskuvan ihanne on ottaa vastuuta omasta elämästään. Rakenteelliset selitysmallit ovat väistyneet tunteisiin keskittyvän introspektion korostuessa. Ongelman itsessään voi tunnistaa, kun osaa nimetä kokemansa tunteen.

Tunteiden tuotteistuminen

Ihmisten identiteetin rakentamisessa kuluttamisella on yhä suurempi merkitys. Ihmisten odotetaan tietoisesti reflektoivan omaa itseään ja elämänvalintojaan. Tunteilla on näissä prosesseissa merkittävä liikkeellepaneva voima ja tunteita vastaavasti saadaan voimistettua erilaisilla kuluttamisen prosesseilla. Tyypillisesti nyky-ihmisen odotetaan kokevan asioita elämyksellisesti ja mielellään, niin että nämä kokemukset ruokkivat ja edistävät myönteistä sosiaalista vertailua. Ihmiset ostavat palveluina jännitystä, innostusta, hauskuuttumista, liikuttumista, oppimista, lohtua ja rakkautta. Korkeaa emootiopääomaa on kertoa, kuinka mahtavaa, huippua ja ennen kokematonta vaikkapa viimeisimmällä lomalla on ollut. Vastaavasti jos näistä kokemuksista jää vaille, se ruokkii kateutta, häpeää, riittämättömyyttä ja ulkopuolisuutta. Ilmiölle voidaan tuottaa myös vastarintaa esimerkiksi tietoisella kuluttamiseen ja innostumiseen kohdistuvana välinpitämättömyytenä.

Välittyneet tunteet

Kaupallinen media, on se sitten perinteistä joukkotiedonvälitystä tai digitaalista mikrokohdennettua sosiaalista mediaa, on muodostunut tunteiden välittämisen keskeiseksi instituutioksi. Tunteet ovat usein olemassa pelkästään digitaalista välittämistä varten. On tärkeää paljonko jonkin tunnetilan ilmaisu saa tykkäyksiä erilaisilla sosiaalisen median alustoilla. Muutoin sillä ei ole juuri merkitystä. Välittyneet tunteet ovat muuttaneet arkielämän, kuten kuluttamisen sekä poliittisen osallistumisen luonnetta. Sosiaalinen media on täynnä, milloin mitäkin kohuja ja erilaisia voimakkaita tunteita pyritään tietoisesti manipuloimaan, synnyttämään tuohtumusta, vihaa ja järkyttymistä, jotta jokin poliittinen agenda edistyisi. Tämänkaltaisesta trollaamisesta on tullut joillekin ihan ammatti. Sosiaalinen media myös mahdollistaa ihmisten välisten tunteiden ja solidaarisuuden osoittamisen maantieteellisistä etäisyyksistä riippumatta.

Refleksiivisesti hallitut tunteet

Myöhäismodernissa identiteettityössä korostetaan refleksiivisyyttä, kykyä tietoisesti pohtia erilaisia omaan elämänkulkuun liittyviä valintoja. Viime vuosina refleksiivisyyden käsitteellistämisessä on huomioitu yhä enemmän tunteiden roolia erilaisissa valintatilanteissa tai omiin arvoihin liittyvissä pohdinnoissa. Informaation runsaudessa omaan itseen liittyvissä päätöksissä nousevat esimerkiksi erilaiset ylpeyden, häpeän tai empatian tunteet yhä keskeisemmiksi valintojen perustoiksi. Ihmiset ovat myös yhä tietoisempia tunteistaan, johon viittaisi esimerkiksi terapeuttisen diskurssin yleistyminen kulttuurissamme. Tunteilla myös motivoidaan erilaisia yhteiskunnallisia ohjelmia ja poliittisia muutospyrkimyksiä. Esimerkiksi puhutaan pelon ilmapiiristä tai erilaisiin kriiseihin tai katastrofeihin liittyvistä empatian tunteista. Toisaalta ihmiset ovat hyvin tietoisia siitä, että heihin pyritään vaikuttamaan tunteiden kautta, joka taas voi ruokkia turtumusta kärsimyksen suhteen tai kyynistä asennoitumista toisten ihmisten tunteita kohtaan.

**

Kirjassa on 21 lukua, joten siinä käydään hyvin kattavasti läpi erilaisia tunteisiin liittyviä ilmiöitä ja konteksteja. Muun muassa oikeudenkäynteihin ja median rooliin liittyviä tapausesimerkkejä on monia. Esittelen lyhyesti kolme teemaa, jotka ovat täkäläisenkin tutkimuskiinnostuksen kannalta relevantteja.

Yksinäisyys ja rakkaus

Nicholas Hookway, Barbara Barbosa Neves, Adrian Franklin ja Roger Patulny käsittelevät luvussaan yksinäisyyden ja rakkauden ilmiöitä. Yleinen tulkinta on, että myöhäismodernilla aikakaudella perinteiset sosiaaliset suhteet ja tavat muodostaa sosiaalisia siteitä, ovat muuttuneet. Tämä ruokkii yksinäisyyden tunnetta. On erotettavissa yksin oleminen, esimerkiksi se, että yhä useampia asuu aikuisiällä yksin, sekä yksinäisyys, negatiivisesti koettu sosiaalisten kontaktien puute muihin ihmisiin. Tekijät erottavat kolme yksinäisyyden aluetta ja muotoa, jotka ovat ajallemme tyypillisiä. Ensiksikin intiimiys ja rakkaus ovat muuttuneet yksilöllistyneessä kulttuurissa. Ne koetaan yhä vaikeammiksi elämänalueiksi. Monet parisuhteessa olevat ihmiset kokevat yksinäisyyttä, koska pohtivat sisimmässään, että suhde ei ole sitä mistä he unelmoivat ja kuinka jossakin voisi odottaa jotakin parempaa. Siirtymä ”puhtaisiin suhteisiin” (pure relationships), joissa yhdessä olon perusta on rakkaus, eivät mitkään välineelliset seikat, kuten toimeentulo, on toisaalta vähentänyt psyykkisen yksinäisyyden kokemusta toimivissa parisuhteissa. Suhteisiin ladataan suuria odotuksia, niitä pyritään muodostamaan erilaisten digitaalisten palvelujen välityksellä ja niissä koetaan myös aikuisiällä voimakkaita pettymyksiä. Toiseksi ihmisten välinen yhteydenpito tapahtuu yhä enemmän digitaalisten välineiden kautta. Ilmiötä on tulkittu osin negatiivisesti, eli kyseessä on illuusio ihmissuhteista, jotka jäävät kuitenkin sisällöllisesti tyhjiksi ja ruokkivat näin ollen yksinäisyyttä. Myönteisempi tulkinta taas on, että digitaaliset alustavat ovat merkityksellisiä yksinäisyyden kokemuksen ehkäisyn foorumeita ja ne voivat ruokkia kohtaamisia reaalimaailmassa. Sosioteknisten järjestelmien ja yksinäisyyden kokemuksen suhteiden tutkimus kaipaa tekijöiden mukaan lisää panostusta. Kolmanneksi tekijät tuovat esille lemmikkieläinten merkittävän roolin yksinäisyyden tunteen suitsimisessa. Lemmikkieläinten määrä on kasvanut huomattavasti myöhäismodernilla aikakaudella ja tekijät liittävät sen osin pyrkimykseen hallita yksinäisyyden tunnetta. Myös tällä alueella tekijät toivovat uusia aloitteita ja tutkimusta.

Turvapaikanhakijoiden ystävyysohjelmat

Michelle Peterie on haastatellut 30 vapaaehtoista australialaista, jotka toimivat turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten ystävyysohjelmissa, joissa vieraillaan ja pyritään luomaan arkista kanssakäymistä turvapaikanhakijoiden parissa. Ilmiötä on tulkittu aiemmin muun muassa pyrkimyksenä saavuttaa moraalista hyvänolontunnetta ja palkitsevuutta itselle altruistisena ihmisenä. Tekijän aineistosta on kuitenkin löydettävässä moniulotteinen refleksiivinen pohdinta vapaaehtoistyöhön liittyvistä tunteista. Esimerkiksi hakeutuminen vapaaehtoiseksi oli tietoista reagointia virallisen Australian maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyvään pelon kulttuuriin. Monet pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa ihmisenä, kansallista syyllisyyden tunnetta poliittisissa kysymyksissä sekä pyrkimystä ymmärtää omaan asemaansa monimutkaisissa rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden kysymyksissä. Vapaaehtoisuuteen ja siihen liittyviin tunteisiin liittyi siis moniulotteista mikro- ja makrorefleksiivistä pohdintaa.

Ilmastonmuutossuru

Thomas Bristow erittelee luvussaan ilmastokriisiin liittyviä tunteita. Antroposeeni, eli ajatus geologisesta aikakaudesta, johon ihmisten toimenpiteet vaikuttavat peruuttamattomasti esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä, haastavat mittakaavaa, jolla koemme tunteita. Tietoisuus ilmastonmuutoksesta on tuottanut pelkoa, surua, vihaa, turhautuneisuutta, epävarmuutta, masennusta ja huolta monissa ihmisissä. Se, kuinka ihmiset kommunikoivat näistä tunteista ja jalostavat niitä toiminnaksi edellyttää tekijän mukaan uusia ymmärrystä tukevia metaforia, joilla ilmiötä voi käsittää paremmin ja puhua koko ihmislajin hyvinvoinnista ymmärrettävämmin. Tunteiden tutkimuksessa tämä merkitsisi monitieteistä pyrkimystä ymmärtää eri tasojen riippuvuussuhteita, esimerkiksi kuinka lajien suojelu kytkeytyy suoranaisesti ihmisten hyvinvointiin.

**

Kokonaisuudessaan teos on hyvin ajankohtainen ja valottaa, kuinka tunteiden tarkastelu kietoutuu ajassamme hyvin monille elämänalueille ja haastaa esimerkiksi vakiintuneita käsityksiämme järjen ja tunteiden välisistä suhteista.

Lähde

Patulny, Roger; Alberto Bellocchi; Rebecca E. Olson; Sukhmani Khorana; Jordan McKenzie; Michelle Peterie (eds.) (2019). Emotions in Late Modernity. Abingdon: Routledge.

 

Mainokset
%d bloggers like this: