Nuorten aikuisten kiintymystyylin yhteys sosiaalisiin suhteisiin

Kirjoittanut Outi Pulkka

 

Taipumus muodostaa voimakkaita emotionaalisia siteitä muihin ihmisiin on olennainen osa ihmisluontoa.”. Tämän ajatuksen kiintymyssuhdeteorian isä John Bowlby esitti vuonna 1988 julkaistussa artikkelissaan. Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria ja ajatukset ihmisten sisäsyntyisestä tarpeesta solmia ja ylläpitää läheisiä ihmissuhteita toimivat pro gradu –tutkielmani ”Nuorten aikuisten kiintymystyylin yhteys sosiaalisiin suhteisiin”  (2017) innoittajina. Kiintymyssuhdeteoriaa on Suomessa hyödynnetty perinteisesti lasten kiintymyssuhteisiin liittyen, esimerkiksi lasten päivähoidon järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä. Hieman vähäisemmälle huomiolle ovat jääneet aikuisten kiintymyssuhteisiin ja kiintymystyyliin liittyvät teemat. Oma kiinnostukseni suuntautuu juuri aikuisuuden kiintymykseen, sillä kiintymystyylillä on ulkomaisen tutkimustiedon mukaan merkittäviä yhteyksiä muun muassa ihmisten sosiaalisiin suhteisiin, yksinäisyyteen ja tätä kautta yleiseen hyvinvointiin myös aikuisuudessa.

Tutkielmassani tarkastelin nuorten aikuisten kiintymystyylin yhteyttä heidän sosiaalisiin suhteisiinsa, yksinäisyyteensä ja masennuksen kokemukseen. Sosiaalisten suhteiden osalta tutkielmassa olivat mukana ystävyyssuhteet, mahdollinen parisuhde sekä suhde lapsuudenperheeseen. Tavoitteenani oli tilastollisten menetelmien avulla selvittää, millaisia yhteyksiä kiintymystyylillä on esimerkiksi ihmissuhteissa koettuun tyytyväisyyteen, ihmissuhteiden määrään, tuen saamisen kokemuksiin ja suhteiden läheisyyteen. Tarkastelin myös sitä, kykeneekö kiintymystyyli selittämään yksinäisyyttä ja millaisia ovat kiintymystyylin, yksinäisyyden ja masennuksen väliset yhteydet.

Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimi kiintymyssuhdeteoria, joka kuvaa ihmisille luontaista pyrkimystä muodostaa ja ylläpitää läheisiä ja jatkuvia suhteita muihin. Teorian mukaan näillä suhteilla on vaikutus yksilön sosiaaliseen ja persoonan kehitykseen. Kiintymyssuhdeteorian avulla tarkasteltiin alun perin lapsen ja hänen ensisijaisen hoitajansa välistä suhdetta, mutta sittemmin teoriaa on hyödynnetty myös aikuisuuden ihmissuhteiden tutkimuksessa. Lukuisten ulkomaisten tutkimusten mukaan aikuisuuden kiintymystyylillä eli yksilön tavalla tuntea, käyttäytyä ja ajatella sosiaalisissa tilanteissa on yhteys sosiaalisiin suhteisiin. Aikuisuuden kiintymystyyli muotoutuu varhaisissa kiintymyssuhteissa rakentuneiden työskentelymallien pohjalta, ja siihen vaikuttavat lisäksi kiintymyskokemukset perheympäristöstä, vertaisten parista ja yksittäisistä ihmissuhteista. Nykytiedon mukaan aikuisen kiintymystyyliin vaikuttavat myös geenit, mutta erityisen merkittävinä pidetään yhä varhaislapsuuden kiintymyssuhteita ja näistä suhteista saatuja kokemuksia.

Aikuisten kiintymystyylejä voidaan tarkastella joko kategorisina kiintymysmalleina (esim. turvallinen, huolestunut, pelokas ja torjuva) tai mallien taustalla olevien kiintymysulottuvuuksien avulla. Tutkielmassani päädyin teoreettisen ja empiirisen pohdinnan myötä käyttämään kiintymysulottuvuuksia ahdistuneisuus ja välttelevyys. Ahdistuneisuus kuvaa yksilön sisäistä mallia itsestään ja omasta arvostaan ihmissuhteissa, kun taas välttelevyys kuvaa yksilön sisäistä mallia muista ihmisistä. Kiintymyksen suurempi välttelevyys ja ahdistuneisuus viittaavat turvattomaan kiintymystyyliin, kun taas vähäinen välttelevyys ja ahdistuneisuus puolestaan viittaavat turvalliseen kiintymystyyliin. Aiempien ulkomaisten tutkimusten mukaan erityisesti turvaton kiintymystyyli voi altistaa yksilön ongelmallisille ihmissuhteille sekä on yhteydessä voimakkaampaan yksinäisyyteen ja masennukseen.

Keräsin tutkimusaineistoni lokakuussa 2016 itäsuomalaisilta 18–29-vuotiailta korkeakouluopiskelijoilta. Sähköiseen kyselylomakkeeseen vastasi yli 360 henkilöä, joista suurin osa oli naispuolisia. Analysointiin kelpaavia vastauksia kertyi yhteensä 359 kappaletta. Koska vastaajat valikoituivat itse mukaan tutkimukseen, kyseessä on satunnaisotoksen sijasta näyte. Kaikki vastaajat olivat korkeakouluopiskelijoita, joten vastaajat olivat valikoituneet myös koulutuksen mukaan. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus ja analysoin näytepohjaista aineistoani tilastollisten menetelmien avulla.

Tutkimustulosten mukaan nuorten aikuisten kiintymystyyli oli yhteydessä heidän sosiaalisiin suhteisiinsa. Kaikista voimakkaimpia olivat kiintymystyylin yhteydet ystävyyssuhteisiin liittyviin muuttujiin sekä yksinäisyyteen. Turvattomaan kiintymystyyliin viittaavat korkea ahdistuneisuus ja välttelevyys olivat yhteydessä muun muassa vähäisempään määrään läheisiä ystäviä, suurempaan tyytymättömyyteen ystävyyssuhteissa ja voimakkaampaan yksinäisyyteen. Mitä enemmän kiintymystyylissä oli siis ahdistuneisuutta ja/tai välttelevyyttä, sitä enemmän nuori aikuinen koki yksinäisyyttä. Kiintymyksen ahdistuneisuus ja välttelevyys olivat yhteydessä myös lapsuudenperheeseen koettuun vähäisempään läheisyyteen eli turvaton kiintymystyyli kytkeytyi etäisempiin perhesuhteisiin. Kiintymystyyli oli lisäksi yhteydessä tuen saamisen kokemuksiin sosiaalisissa suhteissa siten, että turvallisesti kiintyneet kokivat saavansa enemmän tukea ihmissuhteissaan kuin turvattomasti kiintyneet. Tämä tulos koski niin ystävyyssuhteita, parisuhdetta kuin perhesuhteitakin. Kiintymystyyli oli yhteydessä myös parisuhdetyytyväisyyteen siten, että turvallisesti kiintyneet nuoret aikuiset olivat tyytyväisempiä parisuhteeseensa kuin turvattomasti kiintyneet.

Olin kiinnostunut myös siitä, millainen rooli kiintymystyylillä on yksinäisyyden taustatekijänä. Regressioanalyysien ja polkumallin perusteella taustamuuttujista lapsuudenperheen arvioitu luokka-asema selitti voimakkaimmin molempia kiintymysmuuttujia, jotka puolestaan selittivät voimakkaimmin yksinäisyyttä. Mitä matalampi lapsuudenperheen arvioitu luokka-asema oli, sitä enemmän kiintymystyylissä oli turvattomuuteen viittaavia piirteitä, erityisesti välttelevyyttä.  Polkumallissa nuolet kulkevat luokka-asemasta kiintymysmuuttujiin, mikä kuvaa kausaalivaikutuksen suuntaa. Tätä ei tule kuitenkaan tulkita siten, että lapsuudenperheen luokka-asema suoraan tuottaisi tietynlaista kiintymystyyliä. Nykyisen näkemyksen mukaan näillä muuttujilla on yhteys, mutta yhteys ei ole suora. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että matala luokka-asema voi altistaa perheen sosiaalisille ongelmille, jotka puolestaan voivat heijastua lapsen kiintymyksen turvallisuuteen. Mikäli perheen tilanteessa on kuitenkin läsnä suojaavia tekijöitä, luokka-asema ei itsessään vaikuta lapsen kiintymystyyliin. Polkumallissa voimakkaimmin yksinäisyyttä selitti välttelevyys ja lähes yhtä voimakkaasti ahdistuneisuus. Sukupuolen yhteys yksinäisyyteen oli suora eli tähän yhteyteen kiintymysmuuttujat eivät vaikuttaneet. Aineistossani miesvastaajilla oli selvästi naisvastaajia enemmän yksinäisyyttä.

Tarkastelin tutkielmassa myös kiintymystyylin, yksinäisyyden ja masennuskokemuksen välisiä suhteita. Regressioanalyysien ja polkumallin perusteella turvaton kiintymystyyli vaikutti altistavan nuoren aikuisen suuremmalle yksinäisyydelle, mikä puolestaan vaikutti lisäävän masennuskokemusta. Yhteydet olivat positiivisia, mikä tarkoittaa tulkinnallisesti sitä, että mitä enemmän kiintymystyylissä oli ahdistuneisuutta ja/tai välttelevyyttä, sitä enemmän vastaaja koki yksinäisyyttä. Ja mitä enemmän vastaaja koki yksinäisyyttä, sitä suurempi oli hänen subjektiivisesti arvioimansa masennuskokemus. Teoriaan pohjautuvan mallin testaamisen perusteella yksinäisyys vaikutti osittain välittävän kiintymysmuuttujien ja masennusmuuttujan välisiä yhteyksiä. Yksinäisyys ei kuitenkaan välittänyt yhteyttä kokonaan, sillä kiintymysmuuttujilla oli myös suorat yhteydet masennuskokemukseen. Kiintymystyyli selitti masennusta siis suoraan ja myös yksinäisyyden välityksellä.

Varsinaisten tutkimustulosten lisäksi aineistosta nousi esiin myös itäsuomalaisten korkeakouluopiskelijoiden sosiaalisiin suhteisiin yleisemmin liittyviä havaintoja. Aineisto osoitti, että myös korkeakouluissa koetaan yksinäisyyttä, ja osa opiskelijoista kokikin sosiaaliset suhteensa syystä tai toisesta puutteellisiksi. Osa tutkimukseen osallistuneista pohti yksinäisyytensä taustaa vapaamuotoisissa kirjoituksissaan, ja toistuvia mainintoja saivat erityisesti ryhmäytymisessä koetut hankaluudet. Näitä hankaluuksia olivat kohdanneet etenkin opintoalaansa vaihtaneet opiskelijat ja ne, joilla opiskelujen aloitusriennot olivat jääneet jostain syystä väliin. Myös ryhmäytymistä tukevien tapahtumien alkoholikeskeisyys sai joitain negatiivisia mainintoja. Vaikuttaa siltä, että korkeakouluopiskelijoiden ryhmäytymistä olisi tulevaisuudessa tarpeen tukea ensimmäisen opiskeluvuoden alkua pidemmälle.

Kiintymystutkijoiden Mario Mikulincerin ja Phillip Shaverin (2014, 38) mukaan vuosikymmenten tutkimustyö aikuisuuden kiintymyksen saralla on osoittanut, että kiintymystyylin turvattomuus asettaa ihmisen riskialttiiksi ongelmallisille ja epävakaille ihmissuhteille. Tutkimukseni vaikuttaa antavan tukea tälle näkemykselle, sillä tutkimuksessa oli selkeästi ja toistuvasti havaittavissa turvattoman kiintymystyylin kytkeytyminen vähäisempään tyytyväisyyteen ystävyyssuhteissa ja parisuhteessa, vähäisempiin tuen saamisen kokemuksiin ihmissuhteissa, voimakkaampaan masennuskokemukseen ja suurempaan yksinäisyyteen. Tutkimustulokset osoittavat konkreettisesti, miksi turvallisten kiintymystyylien edistäminen on niin tärkeää. Turvallisen kiintymystyylin muotoutumista tuetaan varmimmin ennaltaehkäisyn avulla eli tukemalla varhaisten kiintymyssuhteiden ja kiintymyskokemusten turvallisuutta. Suomessa varhaisia kiintymyssuhteita tuetaan muun muassa neuvolatyön avulla. Ennaltaehkäisy ei ole kuitenkaan ainut keino edistää turvallista kiintymystyyliä, sillä kiintymystyyli voi muuttua myös myöhemmissä elämänvaiheissa. Kiintymystyylin tietoista muutosta voidaan tavoitella aikuisuudessa esimerkiksi terapian avulla.

Kokonaisuudessaan tutkielmani osoitti, että myös suomalaisessa ympäristössä kiintymystyylillä on selkeitä havaittavissa ja tutkittavissa olevia yhteyksiä nuorten aikuisten sosiaalisiin suhteisiin, yksinäisyyteen ja masennuskokemukseen. Nämä tekijät ovat puolestaan aiempien tutkimusten mukaan yhteydessä ihmisten yleisesti kokemaan hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Tulevaisuudessa olisi tärkeää, että suomalaista aikuisuuden kiintymystutkimusta toteutettaisiin lisää, jotta aiheesta saataisiin entistä parempi kokonaiskäsitys. Tutkimustiedon lisääntyessä myös kiintymysnäkökulman tarjoamat käytännön sovellusmahdollisuudet ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi todennäköisesti kasvavat. Yli 50 vuotta vanhaa kiintymyssuhdeteoriaa voidaan yhä pitää merkittävänä (sosiaali)psykologisena teoriana, joka tarjoaa toimivan teorianäkökulman sosiaalisten suhteiden ymmärtämiseen ja tutkimukseen.

Lähteet:

Bowlby, John. 1988. ”Developmental Psychiatry Comes of Age”. The American Journal of Psychiatry 145:1, 1–10.

Mikulincer, Mario & Phillip Shaver. 2014. ”An Attachment Perspective on Loneliness”. Teoksessa The Handbook of Solitude, toim. Robert J. Coplan & Julie C. Bowker. Oxford: Wiley Blackwell, 34–50.

 

 

Mainokset
%d bloggers like this: