Maalliset rituaalit

Kirjoittanut Mikko Saastamoinen

 

Käsite rituaali liitetään yleensä uskonnollisiin menoihin. Sveitsissä vaikuttavan psykoterapeutti Jeltje Gordon-Lennoxin (2017) toimittamassa kirjassa Emerging Ritual in Secular Societies eritellään monitieteisesti näkemystä, jonka mukaan myös maallistuneiden yhteiskuntien maallistuneissa käytännöissä esiintyy rituaaleja ja/ tai ritualistisia tapoja. Kirjan kirjoittajien mukaan niillä on tärkeä merkitys yksilöiden hyvinvoinnin tunteelle sekä yhteisöjen koheesiolle ja jatkuvuudelle. Käsitteen rituaali[i] voi määritellä ennalta säännellyiksi performansseiksi, esityksiksi, jotka yleensä liittyvät uskonnollisiin tai juhlallisiin tapahtumiin, kuten virkaanastujaisiin, vihkimisiin, valmistujaisiin, kasteeseen, häihin tai hautajaisiin. Käsite on laventunut käsittämään erilaisia toimintoja, joilla on jokin vakiintunut toiminnallinen kaava erilaisissa sosiaalisissa yhteyksissä, kuten aterioinnissa, urheilutapahtumassa tai vaikkapa koulun tai työyhteisön toimintakulttuurissa. Rituaaliin liittyy samankaltaisena tapahtuva toisto ja säännönmukaisuus, joka kuitenkin erottaa sen jollakin tavoin arkisesta toiminnasta. Erityisyys voi liittyä ajankohtaan, pukeutumiseen ja ihmisten rooleihin tilanteessa. Rituaaleilla ilmaisemme yhteisöllisesti, mikä on meille tärkeää ja rituaalien avulla jäsennämme siirtymiä yksilön elämänkulussa. Rituaalin avulla yhteisön on mahdollista kertoa yksilölle, että yksi elämänvaihe elämässäsi on päättynyt ja toinen alkamassa. Näinhän ennen meneteltiin, kun kerrottiin rituaalien, siirtymäriittien, avulla nuorelle, että aikuisuutesi on nyt alkanut. Ehkä merkittävä nykykulttuurimme ongelma onkin, että ihmiset eivät tiedä milloin he ovat aikuisia, koska ympäröivä yhteisö ei enää kerro sitä heille rituaalien avulla.

Käsillä olevassa teoksessa rituaalin käsitteeseen tuodaan monia erilaisia näkökulmia. Kirjoittajat edustavat lukuisia eri tieteenaloja ja näkökulmia, esimerkiksi antropologiaa, sosiologiaa, psykologiaa, teologiaa, psykoterapiaa, markkinatutkimusta, taiteentutkimusta ja neurologiaa. Monitieteistä tutkimusalaa nimitetään rituologiaksi. Kirjassa on 15 lukua, joista osa edustaa teoreettisia näkökulmia rituaalin käsitteeseen ja osa on tapaustutkimuksia erilaisista länsimaisen kulttuurin maallisista rituaaleista. Tässä kirjoituksessa nostan esille muutaman kirjassa esille tulleen näkökulman.

Jeltje Gordon-Lennoxin ja kumppaneiden artikkeli käsittelee erästä nuoruuden siirtymäriittiä, eli ripille pääsyä ja sen maallistumista Skandinaviassa, tässä tapauksessa Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Artikkelin mukaan vaikuttaisi, että Suomessa seurakuntien järjestämä rippikoulu on naapurimaihimme verrattuna varsin suosittu[ii]. Monella lukijalla on varmaankin muistoissa esimerkiksi kesäinen leiririppikoulu. Ripille pääsy noin 15 vuoden iässä on Pohjoismaissa säilynyt merkittävänä nuoruuden siirtymäriittinä. Artikkelissa kuvataan, kuinka esimerkiksi Norjassa on yleistynyt maallistunut versio tästä nuoruuden siirtymäriitistä, eli humanistinen konfirmaatio, jolle Suomessa käytetty nimi on Prometheus-leiri. Norjalaisista nuorista vuosittain noin 17% suorittaa tämänkaltaisen rituaalin ja se on Norjassa ollut käytössä vuodesta 1951. Norjalaisessa mallissa, jota artikkelissa kuvataan, rituaaliin valmistautumiseen kuuluu kurssi (leiri), jossa keskustellaan humanismista, ihmisoikeuksista, nuoruudesta ja aikuistumisesta sekä kriittisen ajattelun taidoista. Keskustelua vetävät koulutetut vapaaehtoiset. Kyseessä on eräänlainen eettisyyskasvatus, jossa konkreettisten esimerkkien kautta pyritään pääsemään ajattelussa abstraktimmalle tasolle. Kurssi päättyy varsinaiseen seremoniaan, joka Norjassa järjestetään yleensä keväällä tai alkukesästä viikonloppuna. Juhla on perhekeskeinen ja siinä pyritään korostamaan nuoren merkitystä omalle perheelle ja laajemmin yhteiskunnalle. Nuoria halutaan rohkaista ottamaan kantaa yhteiskunnalle tärkeisiin asioihin ja antamaan oma panoksensa maailman paremmaksi tekemiseen. Rituaali koostuu puheista, musiikkiesityksistä ja diplomien jakamisesta osallistujille. Tämän jälkeen juhliminen jatkuu yleensä perhepiirissä. Artikkelissa kuvataan saman rituaalin islantilaiset ja tanskalaiset versiot, jotka ovat hyvin saman tyyppisiä. Nuoruuden siirtymäriitti, on siis muuntunut maallistuneessa versiossa uskonnollisen sosialisaation traditiosta eräänlaiseksi kansalaiskasvatuksen ohjelmaksi, jonka juhlakäytännöissä on tunnistettavissa jälkiä uskonnollisen rituaalin perinteistä.

Toinen vastaava alun perin uskonnollisesta rituaalista varioitunut rituaali on avioliittoon vihkiminen ja siihen liittyvä hääjuhla. Rituaalin maallistumista kuvataan kirjassa useammankin artikkelin kautta. Andres Allerman Sallerin artikkeli kuvaa monikulttuurista hääjuhlaa esimerkkinä tästä. Globalisoituvassa maailmassamme erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista taustoista peräisin olevat ihmiset rakastuvat yhä useammin toisiinsa ja haluavat jakaa elämänsä yhdessä. Se, kuinka häät sitten järjestetään voi muodostua haasteeksi, koska usein halutaan kunnioittaa kummankin osapuolen kulttuurista ja/tai uskonnollista taustaa. Artikkelissa kuvataan tapausesimerkin kautta tähän ilmiöön liittyvää prosessia, jossa maallistunut katolilaisesta perheestä tuleva Caitlin ja muslimiperheestä tuleva buddhalaisuudesta kiinnostunut agnostikko Nabil haluavat mennä naimisiin. Keskustelujen tuloksena uskonnollinen hääseremonia ei tule heille kysymykseen, joten he päätyvät siviilivihkimiseen sekä rakentamaan itsensä näköisen hääjuhlan, jossa ei olisi viittauksia kummankaan uskonnollisiin traditioihin. Tämän monikulttuurisen maallisen hääseremonian rakentaminen osoittautuu kohtuullisen kimurantiksi prosessiksi tässä tapauksessa ja luvun kirjoittaja päätyykin rakentamaan monikulttuurisen maallisen hääjuhlan askelmerkit, joilla juhla voisi onnistua. Näihin askelmerkkeihin kuuluvat: 1) parin itse itselleen kirjoittamat valat, joissa he omin sanoin kuvaavat sitoutumista toisiinsa, 2) ei-uskonnollisten symbolien ja rituaalien hyödyntämistä symboloimaan liittoa; tässä voi hyödyntää mielikuvitusta, on se sitten puun istuttaminen yhdessä, yhteislaulu, kynttilän sytyttäminen tai vastaava, 3) yllättävien merkitysten hyödyntäminen rituaalin rakentamisessa; elämän merkitykselliset asiat, kumpuavatko ne esimerkiksi heidän intohimoisista harrastuksistaan, joiden ymmärtäminen on merkityksellistä sille, mikä on juuri näille ihmisille tärkeää, 4) merkityksellisten asioiden tunnistaminen uskonnollisista traditioista, joita on syytä käyttää tai soveltaa; länsimaissa näitä ovat yleensä valkoinen väri ja hääpuku, joilla voi olla myös maallistuneille ihmisille vahva kulttuurinen merkitys, 5) jonkin olennaisen suodattaminen mukaan eri kulttuurisista traditioista, esimerkiksi millainen juhlatila on, miten ruokaillaan, miten vieraat asetellaan; kuinka löydetään tasapaino eri traditioiden välille, 6) kissan nostaminen pöydälle; kerro vieraille mistä tässä tilaisuudessa on kysymys, 7) muistuta vieraita, että he ovat vast’edes parin yhteinen yhteisö, 8) jos uskonto on jommallekummalle  osapuolelle merkityksellistä, sitä ei pidä kätkeä, mutta siitä ei pidä tehdä pääasiaa, jos osa kokee sen vaivaannuttavaksi, 9) selitä paikalla olijoille mitä mahdolliset uskonnolliset viittaukset merkitsevät tässä kontekstissa ja 10) hymyilkää ja luokaa rento tunnelma. Artikkelin kirjoittaja toteaa lopuksi, että monikulttuuriset avioliitot yleistyvät, joten rituaalien tasolla kyseessä on uudenlaisen rituaalisen kieliopin luomisesta kulttuuriin. Kyseessä on parille tärkeän autenttisen seremonian rakentamisesta.

Michael Picuccin kirjoittama luku käsittelee rituaalien merkitystä paranemisessa ja terapeuttisissa muutosprosesseissa. Näkökulma liittyy sekä yksilöön sekä hoitosuhteisiin. Luvussa kuvataan yksityiskohtaisesti, kuinka erilaiset rituaalit voivat toimia väylänä kehollisuuden kokemukseen ja omien voimavarojen tunnistamiseen. Henkilökohtaisissa rituaaleissa voidaan esimerkiksi hyödyntää taidetta, kuten musiikkia ja tanssia. Luvussa kuvataan, kuinka rituaalit ovat vahvasti läsnä vakavien sairauksien, traumojen tai addiktioiden hoidossa. On yleisesti tunnettua, että esimerkiksi AA-toiminnassa on vahva ritualistinen toimintakulttuuri. Kirjoittajan mukaan rituaaleilla saadaan avattua monenlaisia henkisiä ja kehollisia lukkoja, joita ongelmallisiin elämäntilanteisiin usein liittyy. Rituaalien terapeuttinen voima liittyy usein muutoskokemusten aikaan saamiseen, jossa muut rituaaliin osallistujat toimivat ikään kuin muutokseen saattajina. Tämän tyyppisessä ajatuksessa on läsnä jotain hyvin kaukaisia kaikuja ihmiskunnan eri kulttuurien tavoissa toimia ritualistisesti erilaisissa vaikeissa muutostilanteissa.

Gianpiero Vincenzon kirjoittama artikkeli on mielenkiintoinen pohdinta siitä, mitä ovat uudet kulutusyhteiskunnan rituaalit. Kuluttamisesta on tullut arkeamme läpitunkevasti organisoiva merkitysjärjestelmä, johon liittyy paljon ritualistisia käyttäytymismalleja, joita emme usein itse pysähdy miettimään. Kirjoittaja viittaa antropologi Grant McCrakenin (1986) typologiaan, jonka mukaan kuluttamisen rituaalit voidaan jakaa seuraavasti: 1) Vaihtorituaalit, jotka liittyvät lahjojen antamiseen toisille ihmisille. Tähän liittyy Suomessakin yleistynyt ilmiö, jossa meille tuodaan maailmalta uusia juhlapäiviä, joihin liitetään lahjojen antamista ja yhdessä juhlimista. Kaupallisesta joulusta on puhuttu jo pitkään, mutta uudempia kaupallisia juhlia kalenterissamme ovat esimerkiksi ystävänpäivä tai amerikkalaistyyppinen halloween. 2) Omistusrituaalit, jotka tarkoittavat ihmisten kiintymyksen osoittamista johonkin tavaraan tai asiaan, jonka he ovat hankkineet itselleen. Vaurastuneet keski-ikäiset esimerkiksi hommaavat itselleen kesämökkejä, moottoripyöriä tai veneitä ja omistautuvat vapaa-aikanaan niiden huoltamiselle ja puunaamiselle sekä niistä keskustelemiseen. 3) Laittautumisrituaalit, joka tarkoittaa oman ulkonäön ja ulkoasun huolitteluun keskittyvää toimintaa. Tämä voi liittyä pukeutumiseen, hiusten laittoon tai viime vuosina yleistyneeseen parran tai muun naamakarvoituksen trimmaamiseen nuorten miesten keskuudessa. 4) Muuntorituaalit, jossa esimerkiksi kotia remontoidaan ja sisustetaan oman itsensä näköiseksi ja häivytetään viittaukset aiempiin omistajiin ja asujiin.

Kuluttamiseen liittyy kirjoittajan mukaan paljon hartautta ja keskittyneisyyttä. Sosiologi George Ritzer (1999) käyttääkin ilmausta ”kuluttamisen katedraalit” uusista kauppakeskuksista, joissa ihmisille pyritään antamaan kokonaisvaltainen ja kiireetön kuluttamiselämys, jota ihmiset ritualistisesti toistavat esimerkiksi viikonloppuisin.

Kirjassa argumentoidaan voimakkaasti rituaalien tarpeellisuudesta ihmisten hyvinvoinnille ja yhteisölliselle elämälle. Jos kokee ettei omassa elämässä ole tarpeeksi rituaaleja, sellaisen voi kehitellä itse. Ajan myötä sille voi syntyä syvä henkilökohtainen merkitys ja se voi vakiintua jonkin yhteisön kulttuuriseksi käytännöksi. Kirjan toimittaja listaa uusrituaaleihin liittyviä hyviä käytäntöjä:

  • Autenttisuus, rituaali ei saa olla parodia jonkun muun rituaalista
  • Vapaaehtoisuus, rituaaleja ei saa tuputtaa kenellekään
  • Teatraalinen muttei teatteria
  • Taiteellinen muttei taidetta
  • Juhlava muttei juhlimista
  • Terapeuttista muttei terapiaa
  • Leikkisää muttei leikkiä
  • Ajaton hetki muttei vapaa-ajan viettoa

 

Kirjan lukeminen antaa varmasti paljon virikkeitä arkisen elämämme havainnointiin rituaalien näkökulmasta. Yliopistoyhteisössä on tiettyjä vakiintuneita rituaaleja, kuten väitöstilaisuudet, lukuvuoden avajaiset, tohtoripromootiot tai ainejärjestöjen kastajaismenot. Useissa yliopistoissa maisteriksi valmistuneita muistetaan jollakin rituaalilla. Meillä Itä-Suomen yliopistossa ainakaan meidän osaltamme tällaista rituaalia tai perinnettä ei ole muodostunut. Syynä ovat varmasti suhteellisen tuoreet organisaatiorakenteet ja se, että maistereita valmistuu omaan tahtiin pitkin vuotta, joten ajallisesti jonkin kollektiivisen ”kevätjuhlan” järjestäminen on koettu hankalaksi. Vuodet yliopistossa ovat varmasti mieleen painuvaa aikaa ja valmistuminen on emotionaalisesti latautunut hetki. Siihen nähden tutkintotodistuksen noutaminen tai postissa kotiin saaminen on kovin proosallista. Osa tuoreista maistereista käy moikkaamassa opettajiaan lähtiessä, mutta useimmat hipsivät hiljaisuudessa yön selkään. Ehkäpä jonkinmoisen rituaalin kehittely tähän yhteyteen on seuraavan vuosikymmenen asialistalla.

 

Lähde

Gordon-Lennox, Jeltje (ed.) 2017. Emerging Ritual in Secular Societies. A Transdisciplinary Conversation. London: Jessica Kingsley Publishers.

 

[i] Käsitteet riitti ja seremonia ovat jokseenkin synonyymisia rituaalin kanssa.

[ii] Aiheesta tässä uutisessa.

Advertisements
%d bloggers like this: