Pysy lujana

Kirjoittanut Mikko Saastamoinen

 

Edellinen bloggaukseni käsitteli Ole Jacob Madsenin kriittistä arviota elämäntaitokulttuurista. Jatkan vielä hieman teemasta esittelemällä aiemmin tässä blogissa esitellyn tanskalaisprofessori Svend Brinkmannin yleistajuista elämäntaitokulttuurin kritiikkiä. Kyseessä on alun perin tanskaksi suurelle yleisölle kirjoitettu kirja, joka on nyt käännetty ruotsiksi nimellä Stå fast ─ Vägra vår tids utveclingstvång (2015) (Pysy lujana ─ vastusta aikamme kehittymispakkoa). Kirja on rakennettu ironisesti tai humoristisesti elämäntaito-oppaan muotoon, eli siinä esitellään selkeät prinsiipit, joilla tolkullinen tai laadukas elämä on Brinkmannin mukaan saavutettavissa. Länsimaisen kulttuurin piirteiksi määritellään elämän vauhdin kiihtyminen sekä likipitäen pakoksi muodostunut ajatus siitä, että jokaisen pitää jatkuvasti kehittyä elämässään. Kirjassa on tarkoitus rakentaa kulttuurista vastarintaa tälle ajattelumallille. Hyvän elämän avaimet ovat Brinkmannin mukaan löydettävissä stoalaisesta filosofiasta.

 
Johdannossa kuvataan monissa yhteyksissä käsiteltyä länsimaiden diagnoosia. Kaikilla tuntuu olevan kiire niin kotona kuin töissäkin, yksilöstä on tullut yhteiskunnan käsitteellistämisen kannalta keskeinen yksikkö ja yksilön on mentävä eteenpäin kehittymällä jatkuvasti ympäröivien odotusten mukaisesti. Esimerkiksi töissä on jokaisen nykyään käytävä kehityskeskusteluja ja pohdittava onko oma staattisuus nytkähtänyt millä tavoin eteenpäin sitten viime keskustelun. Tähän kehittymispakkoon liittyy positiivisen ajattelun ideologia sekä kulttuuriteollisuuden ala, jota elämäntaidoksi nimitetään. Siihen liittyy nykymaailmassa suuri joukko erilaisia ammattikuntia, kuten life-coacheja, personal trainereita, terapeutteja, konsultteja ja guruja joka lähtöön. Kirjassa halutaan siis herätellä tämän ilmiön problematisointia ja eväitä tähän on haettu niinkin kaukaa kuin antiikin stoalaisuudesta. Kreikassa ja sittemmin Roomassa muun muassa Senecan, Epiktetoksen, Marcus Aureliuksen ja Ciceron kirjoitusten myötä tunnetuksi tullut suuntaus tarkastelee elämää tyynen pessimistisesti. Brinkmann (s.19) muokkaa stoalaisten ajatuksia nykypäivään muun muassa seuraavasti: Älä visualisoi tulevaa positiivisin ajatuksin vaan negatiivisin: mitä kaikkea tapahtuisikaan jos menettäisit kaiken mitä sinulla nyt on? Kaikkien mahdollisuuksien pohdinnan sijaan tunne ja iloitse omista rajoituksistasi. Tunteittesi julkisen levittelyn sijaan opettele hallitsemaan ja hillitsemään tunteitasi. Ajattele säännöllisesti kuolemaasi ja kuolevaisuuttasi, niin osaat olla kiitollinen tästä elämästä.

Tässä hengessä kirja on rakennettu seitsemän luvun ja seitsemän elämänohjeen muotoon. Käyn ne kiteyttäen läpi seuraavaksi.

1. Lopeta tuntemasta itsesi

Nykyään toitotetaan itsetutkiskelua ja itsensä löytämistä. Vastaus ei löydy sisimmästä, vaan sosiaalisena olentona meidän olisi ajateltava eettisiä ja moraalisia kysymyksiä sisäisiä impulssejamme tai yksityistä mielihyvän tunnetta laajemmin. Olisi ajateltava muita ihmisiä ja yhteiskuntaa. Oikein tekeminen ei tunnu aina kivalta ensi alkuun, mutta sillä voi olla kauaskantoisempia seurauksia.

2. Keskity negatiiviseen elämässäsi

Nykyään kehotetaan ajattelemaan myönteisesti, astumaan ulos mukavuusalueelta, visioimaan parempia tulevaisuuksia. Kyseessä on positiivisuuden tyrannia kulttuurissamme. Meillä ei saa enää olla ”ongelmia”, on vain ratkaistavia ”haasteita”. Näkemystä on levittänyt voimallisesti muun muassa amerikkalaisen positiivisen psykologian suuntaus. Vastineeksi voi tarjoilla eräänlaista ”pessimisti ei pety” –ajattelua. Elämässä vastoinkäymiset tulevat joka tapauksessa muodossa tai toisessa vastaan ja positiiviseen ajatteluun keskittyvä lähestymistapa jysäyttää ne kahta kovempaa kasvoille. Saa elämässä myös valittaa ja kritisoida. Memento mori! ─ Muista, että kuolet kuitenkin! Tämän muistaminen saa näkemään kaiken hyvän ihan arkisessa elämässä eikä vouhottamaan huippukokemusten perässä.

3. Laita päähäsi EI-hattu

Positiivisuusopeissa korostetaan myönteisyyttä ja valmiutta sanoa kaikkeen KYLLÄ. Kuvitteellista KYLLÄ-hattua kehotetaan eräissä opeissa laittamaan ikään kuin päähän aina kun negatiivisuus ja muutosvastarinta nostavat päätään. Tätä ihmisille kerrotaan niin kutsutussa projektiyhteiskunnassa, jossa mikään ei ole koskaan valmista ja mikään saavutettu ei tunnu riittävän. Tämä on varsin tuttua tarinaa erilaisissa työorganisaatioissa. EI-hatun pitäminen on kykyä rajojen asettamiseen ja kykyä epäillä, kyseenalaistaa, onko tässä ja tässä uusimmassa kehittämishaasteessa mitään järkeä. Vähitellen elämä voi lakata näyttäytymästä projekteilta ja olla sisällöllisesti mielekästä.

4. Hillitse tunteitasi

Elämme aikakautta, jossa rohkaistaan avoimeen tunteiden ilmaisuun. Erityisesti korostetaan positiivisten tunteiden julkista esittämistä. Sillä kerrotaan muun muassa olevan myönteisiä terveysvaikutuksia. Tunteista on tullut välineitä, joilla ihmiset tekevät työtä ja tuottavat myönteisiä julkisia vaikutelmia itsestään. Ei negatiivisissa tunteissa ole mitään pahaa. Ne kertovat usein varsin tarkasti, että elämässämme tai ympäristössämme on jotain pielessä. Siksi niitä kannattaa kuunnella ja erityisesti lasten on hyödyllistä oppia tuntemaan myös häpeää ja syyllisyyttä. Ne ovat sosiaalisia tunteita. Ylitsepursuavassa julkisessa tunneilmaisussa tunteiden todellinen merkitys hämärtyy ja maailmasta tulee karrikoitu kuva. Älä siis käytä kevyesti ilmaisuja ”vihata” tai ”rakastaa”. Opi näkemään varsinainen asia, mistä on kysymys, äläkä keskity tunteittesi julkiseen kuvaamiseen.

5. Anna valmentajallesi potkut

Elämää vauraissa länsimaissa tarkastellaan yhä enemmän monimutkaisena asiana, taitoina, joita ihminen ei osaa ilman ulkopuolista apua. Siihen tarvitaan palkattua apua, coacheja, valmentajia ja erilaisia elämäntaidon konsultteja. Hommaa mieluummin ystävä. Opi antamaan toiselle ihmisille apua ja opi vastaanottamaan sitä itse; ihan normaalina kanssakäymisenä, ilman että raha vaihtaa omistajaa. Vältä välineellisiä ihmissuhteita.

6. Älä lue elämäntaito-oppaita, äläkä elämäkertoja. Lue ihan oikea romaani.

Kaupat pursuavat elämäntaito-oppaita ja inspiroivia elämäkertoja. Ne eivät ole ratkaisu, ne ovat itsessään osa ongelmaa. Niissä elämää tarkastellaan yksinkertaistetusti ja yhdestä perspektiivistä käsin. Ne itsessään levittävät konformistista ihmiskuvaa. Lue mieluummin oikeita romaaneja. Ne harjaannuttavat mielikuvitusta ja perspektiivinottoa, kertovat kuinka elämä on monimutkaista ja asioihin liittyy monia eri näkökulmia ja totuuksia. Ne muistuttavat kuinka ihmisellä on oikeastaan aika vähän mahdollisuutta kontrolloida elämänsä kulkua, koska olemme osana laajempia historiallisia, yhteiskunnallisia ja sosiaalisia prosesseja.

7. Takerru menneeseen

Kulttuurissamme ihaillaan kykyä olla hetkessä (esimerkiksi mindfulness ) ja olla toisaalta tulevaisuusorientoitunut vailla menneen painolastia. Kyky olla sinut menneisyytensä kanssa on merkki tasapainoisesta minäkäsityksestä ja kyvystä oppia omista virheistä. Opi näkemään itsesi osana historiaa, perinnettä ja sukupolvia. Opi muistelemaan ja välittämään muistoja.

Tuossa siis minun kiteyttämänä Brinkmannin ajatuksia kirjassa. Tämä ei tee toki oikeutta kirjan syvälle menevälle pohdinnalle, mutta ehkäpä keskeiset ajatukset välittyvät. Kokonaisuutta arvioiden voi todeta, että tämmöiselle pessimismiin taipuvaiselle keski-ikäiselle ukolle tämä oli voimaannuttavaa luettavaa. Stoalainen ajattelutapa on toki varmasti lähempänä suomalaista kulttuurista mielenlaatua kuin ehkä skandinaavisilla naapureillamme. Kirja muistuttaa kulttuurisen vastarinnan, toisinajattelun tärkeydestä. Sosiaalipsykologin ja laajemmin yhteiskuntatieteilijän olisi kyettävä lukemaan kulttuuriamme ja pohtimaan kriittisesti, mistä esimerkiksi paine yksilön jatkuvaan muutokseen, työyhteisöjen vimmaiseen kehittämismentaliteettiin tai estottomaan tunnepuheeseen oikein kumpuaa. Voisiko asioita ajatella ja tehdä toisin? Millainen voisi olla stoalaisessa hengessä pidetty kehityskeskustelu tai nykytilaansa ihan suhteellisen tyytyväinen työyhteisö? Ehkäpä joku valveutunut kustantaja julkaisee tämän kirjan suomeksi.

Lähde
Brinkmann, Svend (2015): Stå fast – Vägra vår tids utvecklingstvång. Översättning Ninni Holmqvist. Stockholm: Norstedts.

Mainokset
%d bloggers like this: