Ammattilaisten työpajat tiedonkeruun menetelmänä

Kirjoittanut Mirja Määttä, Projektipäällikkö, YHSY-hanke, Yhteiskuntatieteiden laitos, UEF

 

Kokemuksia Yhteiskunnan syrjällä –hankkeesta

 

Yhteiskunnan syrjällä -tutkimushankkeessa (1.11.2014 – 31.8.2015) pureudutaan heikossa asemassa olevien 16–29-vuotiaiden nuorten elämäntilanteisiin ja heille suunnatun tuen kehittämiseen[1]. Hankkeessa kartoitetaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten tukemisen tarpeita erityisesti kolmessa alueellisessa, ammattilaisille suunnatussa työpajassa. Nuorten näkökulmia hankkeen toimenpide-ehdotuksiin kysytään Vamos-nuorilta ennen viimeistä työpajaa, joka järjestetään kesäkuussa lähinnä poliitikoille.

Tässä kirjoituksessa ruodin sitä, miten työpajatyöskentelyä on hyödynnetty metodina ja millaiseksi se on hankkeessa osoittautunut. Kaikki alueelliset työpajat on jo pidetty, ne olivat Oulussa, Kuopiossa ja Kouvolassa. Työpajat järjestettiin klo 11–16 välillä eli kyse oli kokolailla päivän työpajasta. Palautetta niistä kerätään parhaillaan. Työpajoihin tavoitettiin kuhunkin 20 tai 21 osallistujaa, mukaan lukien hankkeen tutkijat. Kutsulistaa muodostettiin siten, että mukaan saatiin kirjo eri alojen ammattilaisia kunnista, valtakunnallisista toimijoista sekä järjestöistä. Erityinen arvo annettiin nuorten kanssa etulinjan työtä tekeville henkilöille. Ammattiryhmistä mukana olivat esimerkiksi nuorten sosiaalityöntekijät, nuorisotyöntekijät, TE-palvelujen asiantuntijat, opot, työpajavalmentajat, terveydenhoitajat, projektien päälliköt ja työntekijät, toiminnanjohtajat jne. Apuna sopivien osallistujien etsinnässä sekä työpajojen tilojen tarjoajina olivat alueilla toimivat matalan kynnyksen hankkeet[2].

Etukäteen lähetettävä noin 20-sivuinen pohjapaperi johdatteli päivän aiheeseen. Työpajojen aiheet olivat nuorten sosiaalinen kuntoutus ja palvelujärjestelmä (Oulu), opiskelujen mahdollistaminen ja tukeminen (Kuopio) sekä nuorten osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen (Kouvola). Hyödynsimme pohjapapereissa aika vahvojakin, tutkimukseen pohjautuvia väitteitä, muun muassa: ”Opiskelijoiden puutteiden ja ongelmien osoittamisesta on siirryttävä opiskeluyhteisöjen kehittämiseen.” ”Palvelujärjestelmä murtaa nuorten toimijuuden tunnistamalla nuoren vain yksittäisten ongelmien ja diagnoosien kautta.” Väitteiden käyttämisen taustalla oli Kari Mikko Vesalan kehittelemä laadullinen asennetutkimus, jossa aiempaan tutkimustietoon pohjautuen muodostetaan jatkokeskustelua virittäviä väittämiä (ks. Vesala & Rantanen (toim.) 2007[3]).

Jaoimme työpajaan osallistujat etukäteen pienryhmiin ryhmiin siten, että niistä muodostui monialaisia noin seitsemän hengen ryhmiä, joiden osallistujat olivat käsiteltävään väitteeseen linkittyneitä. Tavoitteena oli, että kaikki ryhmän jäsenet saisivat äänensä kuuluviin ja voisivat vaihtaa tietojaan ja kokemuksiaan siten, että ymmärrys teemasta lisääntyy ja päästäisiin kehittämään käytännön toimenpiteitä. Väitteet tuntuivat virittävän keskustelua pienryhmissä, niitä voitiin muokata ja kyseenalaistaa ja ennen kaikkea etsiä keinoja niihin liittyvien ongelmien korjaamiseen. Työryhmien vetäjät kirjasivat keskusteluja, niitä ei nauhoitettu. Työpajan jälkeen pohjapaperia täydennettiin työpajassa kehitetyillä toimenpide-ehdotuksilla ja nämä täydennetyt pohjapaperit lähetettiin vielä työpajaan osallistuneille tarkastettavaksi ja kommentoitavaksi.

Hankkeen tärkeimmät onnistumisen mittarit kuvaavat työpajojen keskeistä merkitystä hankkeessa. Hankkeen onnistumiseen tarvitaan, että

  1. pohjapaperit kohdennetaan tarkasti ja kehittämistä inspiroivasti työpajojen teemoihin ajantasaisen tutkimustiedon pohjalta;
  2. keskeiset toimijat näkevät työpajatyöskentelyn mielekkäänä ja osallistuvat siihen aktiivisesti;
  3. työpajoissa kehitetään uusia keinoja heikoimmassa asemassa olevien nuorten tavoittamiseksi, palveluissa pitämiseksi ja tukemiseksi;
  4. hankkeen toimenpidesuosituksia hyödynnetään ja ne vaikuttavat palvelujen järjestämiseen.

Oikeastaan viimeiset kaksi tavoitetta odottavat vielä toteutumistaan, muu vaikuttaa toteutuneen melko hyvin, koska alueellinen työpajatyöskentely oli aktiivista ja ainakin välitön palaute innostunutta. Liittyen kohtaan 3. eli uusien keinojen kehittämiseen, voidaan todeta, että keinoja on kehitetty. Voidaan kuitenkin kysyä, mikä on uutta kenellekin ja mikä riittää uutuudeksi. Riittääkö olemassa olevan tutkimuksellisen ja käytännön tiedon kokoaminen, uudelleen sanoittaminen, keskeisimpien ideoiden seulominen ja kirkastaminen? Tässä meillä on vielä tekemistä. Toinen vielä vastausta odottava kysymys on, näkyvätkö hankkeemme tuottamat toimenpidesuositukset esimerkiksi jatkossa hallitusohjelman toteuttamissuunnitelmissa. Se riippuu paljon muustakin kuin tutkijoiden tekemisistä, mutta kuvastaa hyvin tutkimuksen tilaajan eli valtioneuvoston kanslian toiveita rahoitettaville hankkeille. Niiltä toivotaan politiikkarelevanssia ja hyödynnettävyyttä.

Työpajojen järjestämisen taustalla on osallistuvan tutkimuksen malli (Van De Ven 2007[4]). Sen idea on koota päätoimijoiden näkökulmat, ideat ja neuvot tiedon tuottamisen koko prosessiin eli kysymyksenasetteluun ja ongelmanmäärittelyyn, jolloin tavoitteena on tutkimuksen relevanssi; vaihtoehtoisten mallien kehittämiseen ja niiden empiiriseen tarkasteluun ja arviointiin; sekä tulosten tuottamiseen ja ongelmanratkaisuun. Mallissa tutkimuskenttä nähdään yhteisenä oppimispaikkana ja ideatehtaana. Tavoitteena on tuottaa kollektiivisesti vaikuttavaa ja käytännön kehittämiseen soveltuvaa tutkimusta. Näin tuotettu tieto voi olla myös keskenään ristiriitaista ja eriävää, mutta siten myös rikasta ja se kuvaa tutkittavan ilmiön monimutkaisuutta. Konsensusta ei tarvitse muodostaa. Tutkijoiden pitää luovia ja tulkita eriäviä näkökulmia ja intressiristiriitoja. (Van De Ven 2007.) Kyseessä on siis yhteiskehittäminen, yhdessä oppiminen ja mitä vielä. Tutkijana koen olevani saamapuolella, kun pääsen kysymään ja kuulolle.

Olin pienryhmänvetäjänä kaikissa kolmessa työpajassa. Seuraavia havaintoja ja mietteitä pienryhmistä:

Eettisesti kimuranteissa ja sosiaalisissa tehtävissä toimivilla ammattilaisilla eivät yleensä jutut lopu, he ovat innokkaita keskustelemaan. He myös arvostavat sitä, että saavat kertoa näkemyksistään ja kokemuksistaan – mahdollisuus, joka välillä arkityössä saattaa jäädä yllättävän vähälle. Haastattelin aikoinaan väitöstutkimustani (2007[5]) varten moniammatillisia, olemassa olevia työryhmiä, joten kokemusta ryhmäkeskustelujen vetämisestä oli. Tosin näissä hankkeen työpajoissa laitettiin toisiaan tuntemattomia ammattilaisia samaan pienryhmään. Se, että työryhmissä ja -pajoissa oli eri ammattitaustaisia ihmisiä eri sektoreilta, lisää ehkä ajatusta siitä, että kyse on yhteisestä asiasta, yhteisistä nuorista. Se voi viedä myös ajatusten ja keinojen muotoiluja konkreettisemmaksi, yleiskielisemmäksi, kun pitää puhua siten, että ulkopuolisetkin ymmärtävät.

Aikaa pienryhmäkeskusteluun oli rajatusti, vaihdellen työpajoista toiseen. Vetäjältä aikarajaus ja selkeä tavoite päästä käytännön toimenpiteiden suunnitteluun vaativat tiukkuutta ryhmän ohjaamisessa. Pienryhmää piti aina välillä palauttaa keskustelemaan itse aiheesta eikä muista kiinnostavista asioista: esimerkiksi monialaisen yhteistyön vaikeuksista puhumisen sijaan miettimään erityisesti nuorten osallisuuden vahvistamista, ei ammattilaisten omaa toimintaa, johon keskustelut helposti jäävät pyörimään. Kunkin työpajan lopussa tehtiin vielä lyhyttä yhteenvetoa pienryhmien tuotoksista. Työpajojen koko anti ja hankkeen tulokset näkyvät sitten aikanaan hankkeen loppuraportissa, joka julkaistaan syksyllä 2015.

[1] Hanke on valtioneuvoston kanslian rahoittama yhteishanke, jossa on mukana Itä-Suomen yliopiston lisäksi tutkijoita Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Diakonia-ammattikorkeakoulusta sekä Helsingin Diakonissalaitokselta. Kullakin taholla on jo olemassa olevia aineistoja, joita hyödynnetään hankkeessa; samoin Tilastokeskuksen aineistot ovat käytössä.

[2] A-klinikkasäätiön, Helsingin Diakonissalaitoksen ja Nuorten Ystävät ry:n matalan kynnyksen hankkeet toimivat eduskunnan erillismäärärahalla ja STM:n ohjauksessa.

[3] http://www.gaudeamus.fi/vesala-argumentaatio-ja-tulkinta/

[4] Engaged scholarship – a guide for organizational and social research.

[5] https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/23454/yhteinen.pdf?sequence=2

 

Mainokset
%d bloggers like this: