Oikeasti olen toisenlainen? Vieraantumisen sosiaalipsykologista filosofiaa

Kirjoittanut Vilma Hänninen

Hups, bloggailun kesätauko pääsi minun osaltani venymään joulun yli – syynä ei kuitenkaan ollut lomailun pitkittyminen vaan syksyn hektisyys. Kirjoittamisen edellyttämiä ajattoman ajan saarekkeita ei syyskuukausille mahtunut. Nyt sentään ilmaantui sopiva hetki kirjoittaa syksyn ehkä kiinnostavimmasta lukukokemuksestani.
Kollegallani Mikko Saastamoisella on käsittämätön kyky toimittaa silmieni eteen kirjoja ja artikkeleita, joita juuri sillä hetkellä tarvitsen, jo ennen kuin olen edes itse tuota tarvetta tiedostanut. Yksi tällainen on Rahel Jaeggin teos Alienation, josta sain inspiraatiota masennus-aiheisen yleisöesitelmän laatimiseen.

 
Jaeggi yhdistää filosofiaan uutta sosiaalitieteellistä teoriakeskustelua, mikä tekee hänestä kiinnostavan sillanrakentajan filosofian ja sosiaalitieteen välille. Hän pyrkii päivittämään vieraantumisen käsitteen tämän vuosituhannen keskusteluun istuvaksi. Teoksessa Jaeggi rakentaa omaa teoriaansa luovien erilaisten minuutta, ihmiselämää ja sen ongelmia koskevien käsitysten välillä. Itseäni puhutteli erityisesti se, että hänen käsityksensä minuudesta ja elämästä tuntui olevan yhdistettävissä oman lempiteoriani, tarinallisen kiertokulun ajatuksen kanssa, ja se, että vieraantumisen käsite saattaisi auttaa masennuksen ymmärtämisessä.

 
Alun perin Hegelin muotoilema ja varhais-Marxin kautta yleiseen tietoisuuteen tullut vieraantumisen käsite, joka on sukua myös Rousseaun sivilisaatiokritiikille ja eksistenssifilosofisille ihmisen olemisen autenttisuutta koskeville pohdinnoille, on viime vuosikymmenet ollut hiukan huonossa maineessa. Jaeggi katsoo, että käsite kuitenkin koskee hyvin tärkeää asiaa eli ihmisen kokemia eksistentiaalisia, elämän merkityksellisyyttä koskevia ongelmia. Siksi vieraantumisen käsite pitäisi hänen mielestään mieluummin ottaa työstämisen kohteeksi kuin hylätä.

 
Jaeggi viittaa vieraantumisen käsitteellä tilanteeseen, jossa ihminen ei koe olevansa oman elämänsä ohjaksissa, eli ei koe elämäänsä ainakaan täysin omakseen. Merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja voimattomuuden kokemukset luonnehtivat vieraantunutta tilaa. Vieraantuminen tarkoittaa ihmisen erkaantumista jostakin joka on osa häntä – mutta mistä? Jostain jota ihminen luonnostaan tai yksilö aidosti sisimmässään on? (Kritiikki: essentialisoivaa!) Jostain, jota hänen pitäisi olla? (Kritiikki: paternalistista – kuka määrittelee?) Jostain, jollaisia ihmiset vanhoina hyvinä aikoina olivat? (Kritiikki: mennyttä romantisoivaa!) Jaeggi ajanmukaistaa vieraantumisen käsitettä korostaen, että jokainen ihminen viime kädessä itse määrittelee mikä on hänelle hyvää elämää ja jollain tasolla tietää sen, vaikka tieto voi olla häneltä kadoksissa. Jaeggin käsityksen voisi muotoilla niin, että ihminen vieraantuu jostakin jota hän voisi olla. Vieraantumisen vastakohtaa Jaeggi kuvaa Hegeliltä peräisin olevalla käsitteellä omaksuminen tai haltuunotto. Se viittaa maailmaan kiinnittymiseen tietoisella ja toiminnallisella tavalla. Ei-vieraantuneessa olemassaolossa ihminen tunnistaa elämäntilanteensa eri puolet samoin kuin omat kokemuksensa ja tunteensa, tekee tietoisia ratkaisuja ja ottaa niistä vastuun.

 

Jaeggin ihmiskuvassa ihminen todellistuu toimimalla sosiaalisessa maailmassa – siten ei voi olla olemassa toiminnasta irrallista sisäistä minää. Jaeggi näkee ihmisen muuttuvan elämänsä myötä, mutta säilyttävän kuitenkin jonkinlaisen minuuden eheyden ja jatkuvuuden. Jaeggi siis määrittelee vieraantumisen hyvin yleisellä tasolla ja katsoo, että se voi saada monenlaisia muotoja.

 
Ensimmäisenä vieraantumisen muotona Jaeggi nostaa esiin kokemuksen, että elämä liukuu pois hallinnasta asioiden tapahtuessa ikään kuin omalla painollaan. Ihminen kyllä tekee itse ratkaisuja, mutta ei tunnista itseään niiden tekijänä eikä tunnista ratkaisuja valinnoiksi. Esimerkkinä tällaisesta Jaeggi kertoo intohimoisesta nuoresta tutkijamiehestä, joka elää boheemielämää työlleen omistautuen. Sitten tämä tapaa naisen ja rakastuu – ja arvattavien pienten askelien kautta päätyy tilanteeseen, jossa hän leikkaa omakotitalonsa nurmikkoa ennen grillikutsujen alkua ja miettii miten tässä näin kävi. Miksi elän elämää joka vielä pari vuotta sitten olisi ollut minulle täysin vierasta? Muutoksessa ei ole kysymys ulkoisesta pakosta, sillä mies on kyllä itse ollut tekemässä kaikkia nykytilanteeseen johtaneita ratkaisuja. Muutos itsessään ei myöskään ole ongelma, väistämättähän elämä muuttuu ja eläjä sen mukana. Esimerkin miehen kohdalla ongelma juontuu siitä, että hän on antautunut virran vietäväksi. Hän on välttänyt asettamasta kysymystä siitä miten minun pitäisi toimia, millainen ihminen haluan olla. Kysyminen saattaisi johtaa samaan lopputulokseen, mutta vieraantumattomalla tavalla.

 
Toinen Jaeggin esittelemä vieraantumisen muoto on roolin vankina eläminen. Jaeggin ajattelussa roolit sinänsä eivät ole vieraannuttavia tai valheellisia, vaan päinvastoin ihminen tulee itsekseen juuri rooliensa kautta. Kuitenkin samalla kun roolit eräässä mielessä tuottavat ihmisen ja mahdollistavat itsen toteuttamista, ne myös voivat rajoittaa, estää ja vieraannuttaa. Vieraannuttavaa on ensinnäkin se, jos jokin tietty rooli ikään kuin tulee koko ihmistä määrittäväksi. Jos vaikkapa opettaja on aina ja vain opettajamainen ja häntä kohdellaan aina vain opettajan roolinsa kautta, niin häneltä jää toteuttamatta mahdollisuus olla myös jotain muuta. Vieraantunutta on myös ulkokohtainen roolin kantaminen. Vieraantumattomassa olemisessa rooli valitaan ja tehdään omaksi eikä anneta sen muodostua pakkopaidaksi.

 
Kolmas Jaeggin käsittelemä vieraantumisen muoto on sisäinen jakautuminen. Siitä esimerkkinä hän kertoo tiukasta feminististä, joka kuitenkin huomaa miesystävänsä seurassa muuttuvansa kikattavaksi tyttöseksi, juuri sellaiseksi jota hänen feministiminänsä vastustaa. Tässä on siis kyse siitä, että ihmisellä on jokin sellainen olemisen puoli, jota hän ei tunnista omakseen ja johon nähden hän ei tunne itseään vapaaksi. Kumpi puoli esimerkin tapauksessa on se oikea? Jaeggi vastaa, että varsinainen minuus on se, joka vastaa ihmisen tietoista minäkäsitystä ja sitä, millainen hän haluaa olla.

 
Neljäs vieraantumisen muoto Jaeggin listassa on kiinnostuksen menettäminen asioihin, jotka aikaisemmin ovat olleet perustavanlaatuisen tärkeitä. Tätä voi pitää minuudesta vieraantumisena siksi, että ihmisen minuutta pitkälti määrittää se mitkä asiat ovat hänelle arvokkaita ja merkityksellisiä. Kiinnostuksensa kadottanut elää ikään kuin puudutettuna tai lasiseinän takana suhteessa asioihin, jotka aikaisemmin elähdyttivät häntä. Jaeggin esimerkki tästä on henkilö, jolle hänen työnsä yliopistolla on ollut henki ja elämä, mutta joka on menettänyt uskonsa akateemisen työn tärkeyteen. Ajoittainen irtautuminen itsestään selvyyksiksi muodostuneista arvottamisista on vapauttavaa ja valtauttavaa, mutta jos sitä ei seuraa uusien merkityksellisten suhteiden muodostuminen, ihmisen aktiivinen suhde maailmaan hiipuu.

 
Jaeggin esimerkit eivät muodosta tyhjentävää listaa. Onkin kiinnostava ajatusleikki miettiä, millä muilla kuin Jaeggin kuvaamilla tavoilla ihminen voi vieraantua itsestään, toisista ihmisistä ja elämästä. Tällaisia voivat olla muun muassa jatkuva sen tiedon torjuminen, että oma elämä lepää kestämättömällä perustalla, ajatusten ja tunteiden muovautuminen vieraiden ajattelutapojen huomaamattoman mieleen soluttautumisen seurauksena, minuuden katkeileminen elämänmuutosten myötä sekä maailmasuhteen rikkoutuminen individualistisen itsen kehittämisen tuloksena.

 
Jaeggi ei esitä vieraantumiselle mitään yleistä yhteiskunnallista ”sylttytehdasta” kuten sivilisaatio, moderni yhteiskunta tai kapitalismi. Tässä mielessä hänen ajattelunsa tulee lähemmäs eksistenssifilosofiaa kuin alkuperäistä vieraantumisteoriaa, jossa vieraantumisen käsite on ollut yhteiskuntakritiikin väline. Kuitenkin myös Jaeggin teoria johdattaa pohtimaan, millaiset yhteiskunnalliset ilmiöt tuottavat erilaisia vieraantumisen muotoja.

 
Yleisenä vieraantumista edistävänä seikkana voisi nähdä tekstin alussa mainitsemani ajan täyttymisen moninaisilla tärkeiksi ja pakottavan kiireellisiksi koetuilla puuhilla. Huokosten vähentyessä ei ehdi pysähtyä ottamaan suuntaa. Vaikka oman sisimmän loputon tutkailu olisikin pikemmin vieraantunutta kuin ei-vieraantunutta olemista, on tärkeää aika ajoin päivittää vastaus kysymykseen kuka olen ja miksi.

Lähde
Jaeggi, Rahel (2014) Alienation. Translated by Frederick Neuhouser and Alan E. Smith, edited by Frederick Neuhouser. New York: Columbia University Press.

Advertisements
%d bloggers like this: