Miten selittää holokaustia? – 50 vuotta Stanley Milgramin tottelevaisuustutkimuksista

Kirjoittanut Pekka Kuusela

 

Lokakuussa 1963 ilmestyi ensimmäinen artikkeli Stanley Milgramin, tällöin 30-vuotiaan sosiaalipsykologiasta väitelleen tohtorin, suorittamista tottelevaisuustutkimuksista, joista hän teki yhteensä 24 eri muunnelmaa ja joihin osallistui kaiken kaikkiaan 780 henkilöä. Milgramin tutkimushanketta voidaan pitää hyvällä syyllä ehkä kaikista tunnetuimpana tutkimuksena modernissa sosiaalipsykologiassa. Sen tulokset levisivät jo suhteellisen varhain, heti ensimmäisen Journal of Abnormal and Social Psychology -lehdessä julkaistun artikkelin jälkeen laajasti sanomalehdissä ja muissa tiedotusvälineissä. Milgramista itsestään muodostui nopeasti tiedeyhteisön ulkopuolella tunnettu julkkishahmo. Mielenkiintoon vaikutti paljon se, että ns. juutalaiskysymyksen ratkaisusta vastannut Adolf Eichmann oli pidätetty vuonna 1960 Argentiinassa Israelin tiedustelupalvelun toimesta ja tuomittu kuolemaan Jerusalemissa pidetyssä oikeudenkäynnissä loppuvuodesta 1961. Oikeudenkäynti näytettiin televisiossa Yhdysvalloissa, mikä oli ensimmäinen kerta laatuaan.

Oikeudenkäyntiä seurasi myös paikan päällä Saksasta Yhdysvaltoihin muuttanut Hannah Arendt (1994), joka kirjoitti näkemänsä ja kuulemansa perusteella kirjan Eichmann in Jerusalem: A Report of the Banality of Evil. Milgram itse viittasi siihen myöhemmin myönteisessä sävyssä. Arendtin (1994, 49) mukaan Eichmannin toiminnan ongelma oli hänen ajattelemattomuudessaan ja arkisessa piittaamattomuudessaan, ”kyvyttömyydessä ajatella jonkun toisen näkökannasta”. Hän vain koki tärkeäksi toteuttaa ylemmältä taholta tulleet käskyt eikä käyttänyt aikaansa niiden moraalisen oikeutuksen pohdintaan. Se teki hänen pahuudestaan banaalia. Samaa painotti myös Milgram (1994, 7), joka yhtyi Arendtin näkemykseen siitä, että Eichmannin tapauksessa ei ollut kyse sadistisesta hirviöstä, vaan enemmänkin arkisesta ja velvollisuudentuntoisena työpöytänsä ääressä istuvasta byrokraatista. Tunnettua on, että Eichmann ei pitänyt itseään Saksan lakien mukaan syyllisenä mihinkään eikä ollut mielestään käytännössä osallistunut holokaustin toteuttamiseen. Hän oli suunnitellut paluuta maanpaosta takaisin Saksaan jo 1950-luvulla kyllästyttyään olemaan kanifarmari ja arvellen saavansa lyhyen vankilatuomion.

Milgramin tutkimusten merkkipäivän kunniaksi moni psykologiaan liittyvä blogi käsitteli niiden yleistä merkitystä ja ajankohtaisuutta viime vuoden aikana. Jos ajattelee Milgramin vaikutusta, harvalla tutkimuksilla on ollut niin laajaa kulttuurista ja yhteiskunnallista merkitystä toisen maailmansodanjälkeisessä maailmassa. Tässä suhteessa kaksi asiaa on huomionarvoista. Ensinnäkin, Milgramin omana tavoitteena oli ymmärtää Saksan tapahtumia 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa. Hän jopa itse suunnitteli toteuttavansa osan tottelevaisuustutkimuksistaan Saksassa, mutta luopui sitten ajatuksesta, koska piti ilmiötä universaalina. Toiseksi, Milgramin tutkimuksen innostuksen lähteenä olivat hänen oman opettajansa Solomon Aschin aiemmin tekemät kokeelliset tutkimukset ryhmäpaineesta ja sen vaikutuksesta eripituisten janojen pituuden arviointiin ryhmätilanteessa. Milgram halusi kuitenkin monipuolistaa asetelmaa ja suunnitteli huolella tottelevaisuustutkimuksen lopullisen sisällön, jonka tekijöitä hän sitten muunteli erilaisissa koeasetelmissa (kokeenjohtajan, oppilaan ja opettajan tehtävät koetilanteessa). Jälkikäteen ajateltuna Milgramin (2004) ensimmäisten tutkimustulosten yksiselitteisyys – se että 65% tutkimukseen osallistuneista noudatti kirjaimellisesti kokeenjohtajan ohjeita loppuun saakka 450 volttiin ja kaikki osallistuneet 300 volttiin asti –, toi esille konkreettisesti tilannetekijöiden kausaalisen vaikutuksen koehenkilöiden käyttäytymiseen.

Henkilönä Milgram oli monessa mielessä hämmentävä hahmo. Hän jätti jälkeensä paljon koomisia tarinoita ja käyttäytyi poikkeuksellisen epäsovinnaisesti. Milgramista palkitun elämäkerran kirjoittanut ja hänen tuotannnostaan lukuisia artikkeleita julkaissut Thomas Blass (2004) kuvaa hänet henkilönä, joka ei juuri kuvia kumartanut tiedeyhteisössä, kehuskeli jossain vaiheessa tehneensä kaikki tieteelliset artikkelinsa M-kirjaimella alkavan huumausaineen vaikutuksen alaisena sekä sai osakseen kiitosta tyylitaiturina. Milgramin nimi tuli nopeasti tutuksi 1960-luvun kuluessa Yhdysvalloissa koko kansalle. Hänen artikkeleitaan julkaistiin ensin tieteellisissä lehdissä ja tieteellisen kirjoittamisen antologioissa. Hänen tutkimuksiaan käsiteltiin lisäksi amerikkalaisissa uutisohjelmissa. Ne antoivat myös aineksia näytelmälle (The Dogs of Pavlov), televisiodraamalle (The Tenth Level, pääosassa William Shatner), elokuvalle (I Comme Ikare, pääosassa Yves Montand) ja tunnetun muusikon kappaleelle (Peter Gabrielin We Do What We’re Told albumilla So 1986). Tämän ohella Milgramille on myönnetty kyseenalainen kunnia ns. tositelevision kehittäjänä, sillä hän teki uransa kuluessa kuusi opetuselokuvaa, jotka käsittelivät sosiaalipsykologisia teemoja.

Milgramin (1994) pääteos Obedience to Authority on käännetty kaiken kaikkiaan 11 kielelle, viimeksi ironisesti serbokratiaksi vuonna 1989 juuri ennen Jugoslavian hajoamista ja serbinationalismin nousua. Teoksena se on havainnollisesti laadittu kuvaus, jossa Milgram (1994) kuvaa tottelevaisuuden ongelmaa, menetelmäänsä ja tutkimusasetelman muunnelmien tuloksia. Lisäksi hän kuvaa tarkasti muutamien koehenkilöiden käyttäytymistä kokeen kuluessa sekä erittelee kirjansa loppupuolella teoreettisesti tottelevaisuutta tilanteena, jossa yksilöt ovat kuormitustilassa ja jossa heidän käyttäytymiseensä vaikuttavat erilaiset tilannetekijät. Milgram (1994, 136) käyttää käsitettä agenttinen tila (agentic state) kuvaamaan sitä, mitä koeasetelmassa tapahtuu yksilötasolla. Tämä tarkoittaa valmiutta toimia auktoriteetin ohjeiden mukaisesti, muttei ole silti sama asia kuin tottelevaisuus. Samalla yksilö kokee, ettei ole enää vastuussa teoistaan, vaan on muiden toiveiden toteuttamisen väline. Agenttisen tilan vastakohta on autonomia, jolloin yksilö toimii itsenäisesti.

Journal of Social Issues (Vol. 70 No. 3/2014) on julkaissut tänä vuonna juhlanumeron Milgramin tottelevaisuustutkimusten kunniaksi[1]. Hänen tuotannostaan tai holokaust-tutkimuksesta kiinnostuneiden kannattaa katsoa lehteä, sillä sen artikkeleista selviää, että tottelevaisuustutkimukset ovat edelleen tärkeässä roolissa kokeellisen tutkimuksen perinteesssä tai historiallisissa tarkasteluissa, jotka ovat selvitelleen Saksan tapahtumia 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa. Esimerkiksi Richard Overy (2014) tuo kiinnostavasti esille artikkelissaan Ordinary Men, Extraordinary Circumstances: Historians, Social Psychology and the Holocaust sen, miten Milgramin näkemykset ovat näkyneet holokaustia koskevissa tulkinnoissa. Tämä tutkimus on jatkunut vilkkaana aivan viime vuosiin saakka. Milgramin tutkimukset ovat tehneet ymmärrettäväksi sitä prosessia, mikä teki mahdolliseksi sen, että niin monet suhteellisen välinpitämättömästi kansallissosialismiin ideologiana suhtautuneet tavalliset ihmiset muuttuivat käytökseltään ankariksi ja halukkaiksi ylhäältä tulleiden käskyjen toteuttajiksi.

Uusissa tutkimuksessa on hyödynnetty seikkaperäisesti erilaisia historiallisia dokumentteja sekä pyritty valottamaan tarkasti esimerkiksi Operaatio Barbarossaan ja Operaatio Reinhardtiin liittyneitä tapahtumia. Overy (2014, 528) päättää oman artikkelinsa toteamukseen siitä, että Milgramin erittelemien tilannetekijöiden lisäksi on syytä huomioida kulttuurin ja ideologian tuottamat käyttäytymistaipukset, jotka yhdistyvät tosiinsa historiallisesti monimutkaisella tavalla. Sama kysymys henkilökohtaisten käyttäytymistaipumusten roolista on ollut myös paljon kohua herättäneen saksalaisen filosofin ja historioitsijan Bettina Stangnethin (2014) Eichmann before Jerusalem -kirjan keskeinen sisältö. Kirja kritisoi Arentdin naivia tulkintaa Eichmannista hänen julkaisemattomien muistelmiensa ja Argentiinassa nauhotettujen haastattelujen pohjalta (ns. Sassen-piiri). Stangnethin (2014) mukaan Eichmannin pahuudessa ei ollut loppujen lopuksi mitään banaalia, sillä hän oli maanpaossaan asialleen omistautunut kansallissosialisti, joka koki tehtäväkseen silloisen kotimaansa siivoamisen rodullisesti vääristä aineksista (judenrein) ja joka kehui avoimesti omia saavutuksiaan, erityisesti yli 400 000 unkarinjuutalaisen kuljetusten nopeaa organisointia. Kirja paljastaa myös monia länsimaille ja katoliselle kirkolle kriittisiä asioita Eichmannin oleskelusta Etelä-Amerikassa.

Milgramin tutkimustulosten yhdistäminen holokaustin selittämiseen ei siis ole mitenkään yksinselitteinen asia. Kuten edellä todettiin, moni tutkija on itse asiassa korostanut sitä, että järkevintä on huomioida samanaikaisesti erilaisten persoonallisuustekijöiden, sosiaalisten tekijöiden ja kulttuurin vaikutus. Näin Gordon W. Allportin ”Eichmann tutkimukseksi” nimittämä tottelevaisuustutkimus antaa yleisellä tasolla aineksia holokaustin ymmärtämiseen, mutta samalla on syytä huomioida erilaisten tekijöiden monimutkainen vaikutus toisiinsa. Esim. Nestar Russell (2009) korostaa väitöskirjassaan sitä, että juutalaiskysymyksen ratkaisu ei ollut mitenkään suoraviivainen prosessi ja että monet Saksassa johtoasemassa olleet henkilöt käyttivät samantyyppisiä sitomisen ja psyykkistä kuormitusta vähentäviä menetelmiä kuin Milgram itse kokeellisessa tutkimuksessaan. Tottelevaisuustutkimuksen nauhoitettuja aineistoja onkin yhtäältä tutkittu keskustelunanalyyttisesti, joka on tuonut esille koetilanteessa käytetyt suostuttelukeinot[2]. Toisaalta itse koe suoritettiin taitamattomasti. Perry (2013) on tuonut mm. esille, että menettelytavat vaihtelivat, osaa koehenkilöistä ei informoitu jälkikäteen, osalle jäi pysyvä trauma osallistumisesta ja osa esim. luuli olevansa mukana Piilokamera-ohjelmassa.

Historiallisen kehityksen valossa kohtuullisen antisemitistisestä Saksasta kehittyi muutamassa vuodessa 1930-luvun lopulta lähtien holokaustin toteuttanut tehokas teollis-byrokraattinen maa, jossa tuhoamisleirit toteuttivat tuloksellisesti tavoitteitaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteivätkö käytännössä toimintaan osallistuneet kokeneet tilannetta osaltaan ahdistavaksi, kuten Poliisin Reservipataljoona 101, jonka jäsenten käyttäytymistä on eritelty historiallisessa tutkimuksessa. Stangnethin (2014) Eichmann-tutkimuksen tai vaikkapa Albert Speerin (2003) muistelmien perusteella kannattaakin kääntää katse siihen, mitä osalliset itse ovat kertoneet tapahtumista. Esimerkiksi Speer (2003, 51) mainitsee muistelmissaan sen, ettei käyttänyt antisemitististä kieltä toimiessaan varusteluministerinä tai muuttunut mitenkään puolueeseen liittymisen jälkeen. Syystä tai toisesta hän ei käsittele lainkaan tuhoamisleirien toimintaa. Speerin (2003, 692-693) oma selitys Saksan tapahtumille oli Nürenbergin oikeudenkäynnissä se, että maassa hyödynnettiin modernia teknologiaa, joka poisti henkilökohtaisen vastuun avainasemassa olleita, kuten häneltä itseltään.

Miten sitten pitäisi suhtautua Milgramin tottelevaisuustutkimusten tuloksiin nykyaikana? Onko tilanne jotenkin muuttunut? Olemmeko muuttuneet antiautoritaarisiksi? Emmekö ota enää auktoriteettien ohjausta todesta? Milgram (1994, 179-180) itse viittaa tutkimustulostensa ja ihmisten käyttäytymisen ristiriitaan, kun hän toteaa kohdanneensa luennoillaan monia nuoria miehiä, jotka kiistävät tottelevaisuustutkimuksen tulokset mutta jotka muutaman vuoden päästä toteuttavat armeijassa ylempien auktoriteettien ohjeita, kuten Milgramin kokeeseen osallistuneet henkilöt. Tämä problematiikka on tullut viimeksi esille, kun Yhdysvalloissa on pohdittu Pakistanissa suoritettujen ns. lennokki-iskujen vaikutuksia maan siviiliväestölle. Uhreina on ollut nimenomaan lapsia, nuoria koululaisia ja naisia. Asetelma toistaa kirjaimellisesti Milgraminkin kokeissaan esilletuoman seikan, että käskyjen noudattaminen aiheuttaa vähemmän ristiriitaa, kun niitä seuraava henkilö – tässä tapauksessa tietokoneen takana istuva nörtti – ei näe lainkaan tekojensa seurauksia.

Kokonaisuutena Stagnethin (2014) ja Arendtin (1994) Eichmann-kirjojen tulkintojen välillä ei ole välttämättä niin suurta eroa kuin Stangneth itse antaa ymmärtää[3]. Oma kysymyksensä on se, miten Milgramin tutkimukset selittävät holokaustia. Stagnethin (2014) analyysin perusteella on yhtä kaikki selvää, että Arendtin ja osin Milgramin kuva Eichmannin toiminnasta oli yksinkertaistettu ja puutteellinen. Kyse ei ollut mistään harmaasta ja kuivasta byrokraatista, vaan asialleen omistautuneesta, avoimesti saavutuksillaan ylpeilleestä miehestä. Mutta mitä tulee taas tottelevaisuuden kulttuuriseen muuttumiseen, vuosikymmenten kuluessa saatuja tutkimustuloksia kokonaisuudessaan arvioinut Blass (1999, 972) päätyy yllättävään arvioon[4]. Hänen mukaansa Milgramin ja myöhempien tutkimusten välinen korrelaatio on nolla, joten tilanne on pysynyt aivan samana kuin 1960-luvun alussa. Tämän mukaan me olisimme siis aivan yhtä tottelevaisia kuin Milgramin ensimmäisten kokeiden osallistujat 50 vuotta sitten!

 

Lähteet:

 

Arendt, Hannah (1994): Eichmann in Jerusalem. A Report on the Banality of Evil. London: Penguin Books.

Berkowitz, Roger (2014): Did Eichmann think? http://www.hannaharendtcenter.org/?p=14259

Blass, Thomas (1999): The Milgram Paradigm after 35 Years: Some Things We know Now about the Obedience to Authority. Journal of Applied Social Psychology 29:5, 955-978.

Blass, Thomas (2004): The Man Who Shocked the World. The Life and Legacy of Stanley Milgram. New York: Basic Books.

Milgram, Stanley (1994): Obedience to Authority. New York: Pinter & Martin.

Perry, Gina (2013): Behind the Shock Machine. The Untold Story of Notorious Milgram Psychology Experiments. London: Scribe Publications.

Overy, Richard (2014): Ordinary Men, Extraordinary Circumstances: Historians, Social Psychology and the Holocaust. Journal of Social Issues 3:70, 515-530.

Russell, Nestar (2009): Stanley Milgram’s Obedience to Authority Experiments: Towards an Understanding of their Relevance in Explaining Aspects of the Nazi Holocaust. http://researcharchive.vuw.ac.nz/xmlui/bitstream/handle/10063/1091/thesis.pdf

Speer, Alber (2003): Inside the Third Reich. London: Phoenix.

Stangneth, Bettina (2014): Eichmann before Jerusalem: The Unexamited Life of a Mass Murder. London: The Bodley Head Ltd.

 

[1] Journal of Social Issues on myös julkaissut aikaisemmin juhlanumeron Milgramille, ks. Vol. 51 No. 3/1995.

[2] Milgramin tottelevaisuustutkimuksista on tekemässä väitöskirjaa keskusteluanalyysin näkökulmasta amerikkalainen Matthew M. Hollander.

[3] Arentdin näkemyksiä on eritellyt verkkoartikkelissaan esim. hänen tuotantoonsa perehtynyt Roger Berkowitz (2014).

[4] Blassin (1999) arvioon voi suhtautua kriittisesti, jos ottaa huomioon sen, että Milgramin kaikkien tutkimusten tottelevaisuusaste oli vain noin 40% ja että koeasetelmat vaihtelivat paljon, kuten Perry (2013) korostaa. Blass vertaa siis tasoa ensimmäisten tutkimusten tuloksiin.

Advertisements
%d bloggers like this: