Konservatiivit, liberaalit ja moraali

Kirjoittanut Vilma Hänninen

Arvot ja moraali ovat perinteisesti kuuluneet sosiaalipsykologian kiinnostuksen kohteisiin. Suomessa erityisesti Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian emeritusprofessori Klaus Helkama seuraajineen on vuosikymmenten ajan tutkinut moraalisten kognitioiden kehitystä ja arvoissa tapahtuneita muutoksia (Helkama 2009, 2014).

Kansainvälisessä keskustelussa moraalin sosiaalipsykologiasta on viime vuosina ollut voimakkaasti esillä Jonathan Haidtin moraalin perusteita koskeva teoria. Sen mukaan moraalilla on viisi perustaa (foundation): vahingoittamisen välttäminen/huolenpito, reiluus/vastavuoroisuus, lojaalius omaa ryhmää kohtaan,  auktoriteetin kunnioittaminen sekä puhtaus/pyhän kunnioittaminen. Näistä kahden ensimmäisen Haidt katsoo olevan luonteeltaan yksilöiden välisiin suhteisiin liittyviä ja kolmen viimeisen tähtäävän ryhmien ja instituutioiden kollektiiviseen etuun.

Monia on hämmentänyt Haidtin empiirisestikin koettelema väite, että arvoliberaalit ymmärtävät vain moraalin yksilöllisiä perusteita, kun taas konservatiivit tukeutuvat kaikkiin viiteen moraalin ulottuvuuteen. Tämän teorian valossa näyttää siis siltä, että konservatiivit ovat moraalisesti laaja-alaisempia, ja että vain he kantavat huolta myös yhteisötason moraalista.

Viime vuonna Personality and Social Psychology Review -lehdessä julkaistu Ronnie Janoff-Bullmanin ja Nate Carnesin artikkeli pyrkii osoittamaan, että Haidtin teorian väite liberaalien moraalin rajoittuneisuudesta perustuu itse kapeaan käsitykseen moraalista. Janoff-Bullman esittää oman, vaihtoehtoisen moraalisten motiivien mallinsa, jonka päätelmä poliittisen arvomaailman ja moraalin yhteydestä on toisenlainen. Argumentti etenee näin:

Moraalin tarkoitus (tästä Haidt ja Janoff-Bullman & Carnes ovat yksimielisiä) on ihmisten yhteiselon suotuisuuden turvaaminen.

Koska Haidt katsoo ihmisen olevan perimmältään itsekäs, hänen näkemyksensä mukaan moraalia tarvitaan juuri itsekkyyden suitsimiseen. Yhteisötason moraalinormien tarkoitus on ylläpitää sosiaalista järjestystä estämällä ihmisiä tekemästä asioita, joista voisi olla yhteisölle haittaa. Lojaalius omaa ryhmää kohtaan, auktoriteettien kunnioittaminen ja pyhinä pidettyjen arvojen loukkaamattomuus tähtäävät yhteisön sisäisen yhtenäisyyden vahvistamiseen ja siten sen suojaamiseen.

Janoff-Bullmanin ja Carnesin laajennus moraalimotiivien ymmärtämiseen lähtee siitä, että Ihmisen motiivit voidaan palauttaa kahteen perustyyppiin, välttämis- ja lähestymismotiiviin. Välttämismotiivia tarvitaan haitallisilta asioilta suojautumiseen, lähestymismotiivia myönteisten asioiden saavuttamiseen. Moraalin tehtävä on säädellä ihmisten toimintaa kummallakin ulottuvuudella: kieltää tekemästä haitallisia tai vaarallisia asioita (proskriptiivinen säätely) mutta toisaalta kehottaa tavoittelemaan asioita, joista voi olla hyötyä ja iloa (preskriptiivinen säätely).

Haidtin moraalimalli fokusoituu  proskriptiiviseen, suojautuvaan säätelyyn. Sen vuoksi hän näkee ryhmätason moraalista vain toisen puolen, sen joka tähtää sosiaalisen järjestyksen säilyttämiseen eli suojaa ryhmää sisäisiltä ja ulkoisilta uhkilta. Ryhmä näyttäytyy hänen teoriassaan rajoiltaan suljettuna ja sisäisesti homogeenisena. Tämä on siis se moraalin puoli, joka on konservatiiveilla vahvempi kuin liberaaleilla.

Kokonaiskuva kuitenkin muuttuu, jos siihen otetaan mukaan preskriptiivinen eli hyvien asioiden saavuttamiseen tähtäävä ja hyvän tekemiseen kehottava moraali, jonka päätavoitteena on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen. Sille ryhmän määrittävä piirre on tavoitteiden yhteisyys ja jäsenten keskinäisriippuvuuus, ja ryhmän sisäistä kirjavuutta ja rajojen huokoisuutta pidetään hyvänä asiana.  Tämän moraalityyppi korostuu liberaaleilla, mikä Haidtilta jää noteeraamatta hänen moraalikäsityksensä kapeuden vuoksi.

Janoff-Bullman ja Carnes esittävät kiinnostavia empiirisiä havaintoja teoriansa tueksi. Ensinnäkin konservatiivisuus näyttää lisääntyvän silloin kun yhteisöt kokevat hyvinvointinsa olevan uhattuna, jolloin siis tarvitaan suojautumista ”yhtenä miehenä” uhkaa vastaan. Lisäksi monet tutkimukset kertovat konservatiivien ja liberaalien arvojen kannattajien persoonallisuuseroista: konservatiivisten arvojen kannattajat kiinnittävät enemmän huomiota toiminnan kielteisiin seurauksiin ja varovat niitä, kun taas liberaalit suuntautuvat kohti hyviä asioita riskeistä välittämättä. Konservatiivit kokevat herkemmin inhoa vieraiksi kokemiaan asioita kohtaan (välttämismotiivin ilmentymä tämäkin). Konservatiivisuuden kehittyminen alkaa jo kehdossa: autoritaaristen ja lapsen toimintaa rajoittavien vanhempien lapsista kasvaa todennäköisemmin konservatiiveja kuin vapaammin lasta kasvattavien, ja jo lapsena tulevat konservatiivit ovat varautuneita, liberaalit taas joustavia. Ja lopulta: kuten teoria olettaa, konservatiivit korostavat enemmän kieltäviä kuin kehottavia moraalinormeja, liberaalit päinvastoin. Koska kieltävät normit ovat yleensä tiukempia kuin kehottavat, konservatiivit näyttäytyvät moraalisesti ehdottomampina.

Liberaaleina ihmisinä Janoff-Bullman ja Carnes katsovat, että samalla tavalla kuin yksilö tarvitsee sekä välttämis- että lähestymismotiivia, myös kansakunnat ja muut yhteisöt tarvitsevat periaatteessa sekä proskriptiivista että preskriptiivistä moraalia. Kuitenkin he myöntävät, että tosiasiassa, käytännön poliittisessa elämässä nämä erilaiset ja usein yhteensovittamattomat perusnäkemykset voivat johtaa täydelliseen vastakkainasetteluun ja yhteisen toiminnan halvaantumiseen.

Amerikkalaisessa kontekstissa liberaali-konservatiivi-jako osuu suurin piirtein yhteen puoluekentän demokraatit-republikaanit-jaon kanssa. Suomessa poliittisten arvosuuntautumisten kartta on monimuotoisempi. Kuitenkin moraaliteoreetikkojen kuvaamalle konservatismille löytyy melko helposti suomalaisia edustajia: uuden ja vieraan vastustajat, sisäisen yhtenäisyyden vaalijat.

Janoff-Bullmanin ja Carnesin artikkelin ajatukset kuuluvat niihin, jotka tuntuvat itsestään selviltä sitten kun ne on lukenut. Niiden valossa Haidtin moraaliteorian puolinaisuus näyttäytyy kirkkaasti. Pientä kritiikkiä ansaitsee kuitenkin se, että kirjoittajat sortuvat toistamaan amerikkalaisessa tiedemaailmassa tyypillistä tapaa jakaa ihmiset eri asioiden suhteen kahteen tyyppiin, tässä tapauksessa siis konservatiiveihin ja liberaaleihin. Samalla kun tällainen yksinkertaistus on perusteltavissa esitystavan ja tutkimusasetelmien näkökulmasta, se valitettavalla tavalla pitää yllä tapaa hahmottaa ihmiskuntaa toisilleen vastakkaisina ryhminä.

 

Lähteet

Helkama, Klaus (2009): Moraalipsykologia. Hyvän ja pahan tällä puolen. Helsinki: Edita.

Helkama, Klaus, Olakivi, Antero & Sortheix, Florencia (2014): Hyvinvointi, terveys ja arvot Pyhtäällä 1975-2007. Kirjassa Kuusela, Pekka & Saastamoinen, Mikko: Hyvän elämän sosiaalipsykologia. Toimijuus, tunteet ja hyvinvointi. Kuopio: Unipress.

Janoff-Bullman, Ronnie & Carnes, Nate C. (2013): Surveying the moral landscape: Moral motives and group-based moralities. Personality and Social Psychology Review 17 (3) 219-136.

Mainokset
%d bloggers like this: