Askel uuteen

Kirjoittanut Mari Hämäläinen

”Tässä iässä, melkein iättömänä, kun keinuun istuen pääsee yhtä pitkälle eteen että taaksepäin.”

(Arto Lappi 2007, Harakan paja)

Keski-ikä ja muutos – uusi mahdollisuus? Ihminen on keski-iän alussa keskimäärin elämän puolivälissä; yhtä paljon elämää on todennäköisesti edessä kuin takana. Ihmisellä on vielä mahdollisuus ja aikaa toteuttaa unelmiaan ja tavoitteitaan ja tehdä muutoksia elämässään. Muutokset merkitsevät kuitenkin epävarmuutta ja epäjatkuvuutta elämänkulussa ja sisältävät siten aina riskin; muutosten lopputulosta ei voi varmistaa etukäteen. Samalla muutokset voivat kuitenkin tarjota uuden ja omannäköisen polun, joka luo uusia mahdollisuuksia, haasteita ja merkitystä elämään.

Näin alkaa graduni ja tutkimusmatkani keski-iän elämänmuutoksiin ja niistä kerrottuihin tarinoihin. Keski-ikä on suhteellisen pitkä vaihe ihmisen elämässä, noin 25 vuotta. Silti se ja yleensäkin aikuisuus on kaikista ikävaiheista vähiten tutkituin. Yksi syy siihen voi olla se, että se on ikään kuin normi, johon muita ikävaiheita, esimerkiksi nuoruutta, verrataan. Keski-iästä keskusteltaessa viitataan usein keski-iän kriisiin, jonka Levinson toi esille 1970-luvulla. Käsite on sittemmin popularisoitunut, vaikkakin uusimpien tutkimustulosten mukaan keski-ikään ei vaikuttaisi liittyvän normatiivista kriisiä. Keski-iän kriisi on pikemminkin kulttuurinen stereotypia. Mitä keski-ikä sitten on? Miten se määritellään nykyisessä myöhäismodernissa yhteiskunnassa?

Tiivistetysti voidaan sanoa, että keski-ikä merkitsee myöhäismodernissa yhteiskunnassa uusia mahdollisuuksia, vapautta, nuoruuden ihannointia, elämäntarkoituksen etsintää ja kasvua sekä toisaalta epävarmuutta ja ennakoimattomuutta. Myöhäismodernille ajalle on tyypillistä refleksiivisyys, oman itsen ja elämän pohdinta sekä oman elämän agenttius. Ihminen on vapaa valitsemaan lukuisista mahdollisuuksista; hän voi valikoida vapaasti eri elämäntyylien, sosiaalisten suhteiden ja identiteettien välillä. Nyky-yhteiskunnassa on myös tyypillistä, että eri ikävaiheiden väliset rajat alkavat hämärtyä. Nuoruus pitkittyy ja vastaavasti aikuisuus viivästyy; aikuisuutta jopa vastustetaan. Mike Featherstone ja Mike Hepworth tuovat esille vielä pidemmälle menevän ajatuksen: yhdenikäisyyden kulttuurin. Se tarkoittaa sitä, että nuoruus ja aikuisuus sekoittuvat toisiinsa. Nuorten ja aikuisten elämäntavat, ilmeet, eleet ja harrastukset alkavat muistuttaa toinen toisiaan. Tämä merkitsee aiempien, ikävaiheisiin sidottujen normatiivisten odotusten murtumista ja purkamista. Eri ikävaiheita ja niihin liittyviä elämäntapoja ei voisi siten enää jatkossa erottaa toisistaan. Tämä on minusta mielenkiintoinen ajatus. Menettäisikö kronologinen ikä siis merkityksensä? Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on hyvin usein ihmistä määrittävänä kategoriana sukupuolen lisäksi ikä.

Se, miten keski-ikä määritellään myöhäismodernissa yhteiskunnassa, muodostaa graduni perustan; sen viitekehyksen, mitä vasten peilasin tutkimusaineistoani. Tämän sosiologisen näkökulman lisäksi tarkastelin tutkimusaineistoa myös psykologisesta näkökulmasta; siitä, miten ihmisen identiteetti rakentuu keski-iässä narratiivien eli tarinoiden avulla. Dan McAdams on tuonut esille, että keski-iässä ihminen kohtaa itsessään uusia, osittain ristiriitaisiakin puolia ja haasteena on muodostaa näistä harmoninen kokonaisuus. Keski-iässä ihmisen henkilökohtainen tarina ja samalla hänen identiteettinsä saa uusia, syvempiä vivahteita, monipuolistuu ja rikastuu.

Tutkimusaineistoni koostui kahdestakymmenestä keski-iän muutostarinasta, joiden aiheet vaihtelivat äitiydestä työpaikan vaihtamiseen, opiskelun aloittamisesta oman kirjan kirjoittamiseen, rakastumisesta ja muuttamisesta uusiin harrastuksiin. Koin, että oli rikkaus saada näin monipuolinen ja mielenkiintoinen aineisto. Minulla oli mahdollisuus käyttää yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa vuonna 2008 Suomessa järjestetyn elämänmuutoksia koskevan kirjoituskilpailun aineistoa, mistä olin hyvin kiitollinen.

Oli mielenkiintoista sukeltaa muutostarinoiden maailmaan. Syvennyin tarinoihin ja pyrin kuuntelemaan tarinan kertojan omaa ääntä ja ymmärtämään hänen kokemusmaailmaansa. Halusin saada vastauksen kysymykseen:  Mikä on oma-aloitteisen elämänmuutoksen merkitys keski-ikäisen ihmisen elämässä? Minua kiinnostivat siis oma-aloitteiset elämänmuutokset; sellaiset, joita ihminen on itse halunnut, suunnitellut ja pyrkinyt vaikuttamaan niiden toteutumiseen. Halusin siis tarkastella positiivisina pidettyjä elämänmuutoksia. Ihmiset antoivat elämänmuutoksilleen useita eri merkityksiä. Pyrin kuitenkin löytämään jokaisesta tarinasta sen kaikista keskeisimmän merkityksen, jonka ihminen muutokselleen antoi. Keskeisimmät elämänmuutosten merkitykset kiteytyivät tutkimusaineistossa seitsemään tarinatyyppiin:

·         kasvu

·         unelmista totta

·         rakkaus

·         tunteiden aallokko

·         flow

·         toivo paremmasta

·         kelpasin

Nämä tarinatyypit olivat suhteellisen tasaisesti edustettuina tutkimusaineistossa. Hieman toisia enemmän aineistossa esiintyi kasvu- ja unelmista totta –tarinoita ja hieman vähemmän toivo paremmasta ja kelpasin –tarinoita. Kasvutarinat kuvastivat suurelta osin ihmisen matkaa omaksi itsekseen; itsen löytämistä ja kuuntelemista. Eräässä tarinassa tarinan päähenkilön elämä mullistui uuden harrastuksen, luovan tanssin, myötä ja hän kuvasi muutoksen merkitystä itselleen näin:

Jossain sisälläni jotain alkoi muuttua…Sisälläni oli vain hiljaista ja tanssi tuli siitä hiljaisuudesta ja olin hetken vain sitä mitä olen. En tiennyt enkä välittänyt miltä näytin tai mitä muut minusta ajattelivat…Se oli kuin raikasta vettä jota olin koko elämäni janonnut. Ensimmäisestä Tanssitunnista tuli ilo elämääni…Tanssiessani olin löytänyt kotiin… Sisälläni on ollut syvä rauha…Kaiken ponnistelun tuloksena on syntynyt jotakin puhdasta ja kirkasta joka ei häviä, joka on pysyvää. (Elämäntaiteilija)

 Unelmista totta –tarinoissa muutos merkitsi pitkäaikaisen haaveen toteutumista kuten seuraavassa esimerkissä, jossa tarinan päähenkilö saa valmiiksi oman kirjansa:

Postin tuodessa irtolehtipainoksena tulevan kirjani, siinä meinasi pokka pettää ja poru päästä…Tyytyväisyys ja hiljainen onnellisuus virisi päällimmäisenä. (kirjaan ja kansiin)

Rakkaustarinoissa näkyi muutoksen keskeisenä merkityksenä rakkaus, välittäminen ja huolehtiminen lähimmäisistä. Joissakin tutkimusaineiston tarinoissa muutos puolestaan merkitsi vaikeiden tunteiden, kuten pelon ja ahdistuksen, kohtaamista (tunteiden aallokko –tarinat) ja joissakin innostumista ja uppoutumista johonkin toimintaan, esimerkiksi kirjoittamiseen niin, että kaikki muu ympärillä unohtuu (flow-tarinat). Joukossa oli myös tarinoita, joissa muutoksen myötä heräsi toivo paremmasta elämästä  (toivo paremmasta –tarinat) ja tarinoita, joissa elämänmuutoksella, kuten opiskelulla, pyrittiin saamaan arvostusta ja kunnioitusta muilta ihmisiltä (kelpasin-tarinat).

Minua kiinnostivat myös tarinoiden emootiojuonet; se, mitä emootioita missäkin muutoksen vaiheessa esiintyy ja miten emootiot muuttuvat. Huomattavaa oli se, että kaikissa elämänmuutoksissa, vaikkakin muutokset olivat toivottuja ja sen vuoksi positiivisia, esiintyi jossakin vaiheessa myös negatiivisia emootiota, kuten pelkoa, ahdistusta, turhautumista, häpeää ja syyllisyyttä. Negatiiviset emootiot vaikuttivat olevan luonnollinen osa muutosprosessia. Suurin osa emootiojuonista päättyi ilon ja onnellisuuden kokemuksiin. Osaltaan tähän voi vaikuttaa se, että ihmiset eivät välttämättä halua jakaa toisten ihmisten kanssa ikävästi päättyviä tarinoita. Tarinoiden avulla he myös pyrkivät luomaan ehyttä kuvaa itsestään ja omasta elämästään, joten mahdollisesti heillä on ollut tarve häivyttää ristiriitaisuuksia tarinoistaan pois. Osaltaan positiivisesti päättyneitä tarinoita selittää myös se, että muutokset olivat toivottuja ja siten myönteisiä.

Tarinoissa näkyi nykyajan, myöhäismodernin aikakauden piirteitä: refleksiivisyys ja oman elämän agenttius. Tarinat kuvastivat myös nykyistä keski-iän määrittelyä: vapautta, kasvun potentiaalia ja elämäntarkoituksen etsintää. Niissä näkyi myös aiemmin mainittu Featherstonen ja Hepworthin yhdenikäisyyden kulttuuri. Osassa tarinoita keski-ikäiset toteuttivat sellaisia elämänmuutoksia, joita on aiemmin pidetty lähinnä nuoruuteen kuuluvina. Etenkin opiskeluun ja äidiksi tulemiseen liittyvät tarinat kuuluvat näiden joukkoon.  Oikeastaan lähes kaikki aineistossa esiintyneet elämänmuutokset ovat tarjolla myöhäismodernissa yhteiskunnassa kaikenikäisille aikuisille; nuorille aikuisille, keski-ikäisille ja vanhoille, mikä kuvastaa yhdenikäisyyden kulttuuria. Muutokset ovat sellaisia, joita toteuttavat niin nuoret aikuiset, keski-ikäiset kuin vanhatkin. Opiskelu on nykyään yleistä missä iässä tahansa. Eläkkeelläkin oleva voi käydä lukion tai yliopiston. Harrastukset ovat myös mahdollisia kaikenikäisille aikuisille, samoin omien teosten tuottaminen, muuttaminen toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan sekä rakastuminen ja avioituminen. Ihmiset voivat valita eri elämänmuutoksia uudelleen ja uudelleen eri ikävaiheissa lukuisten vaihtoehtojen kontekstissa. Ainoa elämänmuutos, joka määräytyy naisilla biologisesti, lapsen saaminen, ei ole valittavissa tietyn ikävaiheen, vaihdevuosien jälkeen. Myös työpaikan vaihtaminen vaikeutuu huomattavasti niillä vanhoilla ihmisillä, jotka haluaisivat jatkaa vielä eläkeiän jälkeen työelämässä.

Tarinoissa, etenkin kasvu- ja tunteiden aallokko –tarinoissa näkyi myös se, että ihminen kohtaa keski-iässä eri puolia itsestään ja henkilökohtainen kertomus ja identiteetti syvenevät ja rikastuvat kuten McAdamskin on todennut.  Henkilökohtainen kertomus saa uusia, syvempiä sävyjä.

Tarinat eivät ole irrallisia tämän päivän yhteiskunnasta vaan ne heijastelevat myöhäismodernin ajan kulttuuria. Silti niistä jokainen on omanlaisensa, ainutlaatuinen ja arvokas, henkilökohtainen kertomus. Sosiologinen ja psykologinen kietoutuvat yhteen tarinoissa. Kaikki ihmisten tuottamat tarinat tulevat osaksi sosiaalista tarinavarantoa, josta kukin voi ammentaa aineksia omaan elämäänsä ja henkilökohtaiseen kertomukseensa. Vilma Hänninen on käsitellyt sosiaalista tarinavarantoa ja narratiivisuutta osuvasti kirjassaan Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Kirja on ollut minulle henkilökohtaisesti tärkeä, koska olen sen kautta innostunut narratiivisesta näkökulmasta.

Kaiken kaikkiaan matka keski-iän muutostarinoiden maailmaan on ollut mielenkiintoinen ja avartava. Keski-ikä koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa ja todennäköisesti tuo eteen joitakin muutoksia, toivottuja tai ei-toivottuja. Mm.  Nancy Schlossberg on tuonut esille, että ihminen tarvitsee aikaa sopeutuakseen muutokseen ja omaksuakseen muutoksen tuomat uudet roolit, rutiinit ja odotukset. Muutokseen sisältyy myös luopumista entisestä, kun ihminen joutuu luopumaan osasta vanhoja rooleja ja tottumuksia. Joillakin ihmisillä muutosprosessi etenee nopeasti ja on lyhyt riippuen muutoksesta, mutta useimmilla prosessi kestää pidempään ja sisältää erilaisia haasteita ja ristiriitaisiakin reaktioita.

Minulle tämä tutkimusmatka muutostarinoihin ja gradun valmistuminen on ollut henkilökohtainen kasvutarina. Olen hypännyt uudelle ja vieraalle alueelle, tutkimuksen maailmaan. Matkalla on ollut haasteita ja olen oppinut paljon uutta, aihealueesta ja itsestäni. Henkilökohtainen kertomukseni on rikastunut ja monipuolistunut matkan aikana. Matka ja oppiminen jatkuu edelleen ja olen utelias näkemään, mitä se tuo tullessaan.

Mikäli sinua kiinnostaa tutustua graduuni, se löytyy seuraavan linkin kautta:

http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20130981/urn_nbn_fi_uef-20130981.pdf

 Toivon kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta ja niille, jotka kaipaavat muutosta elämäänsä, paljon rohkeutta sen toteuttamiseen!

Mari Hämäläinen

Lähteet:

Featherstone Mike & Hepworth Mike 1989. Ageing and Old Age: Reflections on the Postmodern Life Course. Teoksessa Bytheway Bill, Keil Teresa, Allatt Patricia & Bryman Alan (toim.) Becoming and Being Old: Sociological Approaches to Later Life. Sage Publications, Lontoo, 143-157.

Hämäläinen Mari 2013. Askel uuteen: oma-aloitteisten elämänmuutosten merkitys keski-iässä. Pro gradu –tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Kuopio.

Hänninen Vilma 1999. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Tampereen yliopistopaino Oy Juvenes Print, Tampere.

Lappi Arto 2007. Harakan paja: Mitallisia runoja. Sammakko, Turku.

McAdams Dan P. 1993. The Stories We Live by – Personal Myths and the Making of the Self. The Guilford Press, New York.

Schlossberg Nancy 2011. The Challenge of Change: The Transition Model and its Applications. Journal of Employment Counseling 48, 159-162.

Advertisements
%d bloggers like this: