Psykososiaalinen liike

Kirjoittanut Mikko Saastamoinen

Viime vuosina käsite psykososiaalinen (psychosocial studies) on yleistynyt erityisesti brittiläisessä keskustelussa. Kyseessä on monitieteinen lähestymistapa, jolla pyritään ymmärtämään yksilön elämänkulkua sen sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Isossa-Britanniassa tämän tutkimusotteen kehittelyyn on syntynyt tutkimuslaitoksia ja koulutusohjelmia, jotka ovat verkostoituneet keskenään, julkaisevat verkkolehteä ja järjestävät konferensseja. Palgrave kustantamo julkaisee kirjasarjaa ja kukin iso kirjankustantamo (esim. Sage ja Routledge) on tuomassa markkinoille oppikirjan aiheesta. Monella käsite psykososiaalinen herättää assosiaation Erik H. Eriksonin tuotantoon tai Frankfurtin koulukunnan pyrkimykseen yhdistää psykoanalyysia kriittiseen yhteiskuntateoriaan. Onkin totta, että valtaosa psykososiaalisen tutkimusotteen edustajista soveltaa enemmän tai vähemmän psykoanalyyttistä taustateoriaa työssään. Tunnetuin tutkija tällä saralla on Stephen Frosh (ks. esim. tämä teksti), joka on julkaissut paljon teoksia kielellisesti orientoituneen psykoanalyysin soveltamisesta elämänkulun tarkasteluun.

Kuten mikä tahansa suuntaus, on myös psykososiaalinen tutkimuskenttä alkanut jakaantua koulukuntiin. Edellä mainitun psykoanalyyttisen orientaation lisäksi käsitettä käyttävät elämänkulun kysymyksistä kiinnostuneet sosiologit, joille suuntaus kiteyttää C. Wright Millsin hengessä henkilökohtaisten huolten ja sosiaalisten asioiden välistä suhdetta. Käsitettä käyttävät myös sosiaalisen konstruktionismin orientaatioon sijoittuvat sosiaalipsykologit, joista tunnetuimpana Paul Stenner. Stenner on yhdessä David Taylorin (2008) kanssa kirjoittanut ohjelmallisen artikkelin, jossa he määrittelevät psykososiaalisen näkökulman keskeiseksi hyvinvoinnin käsitteellistämisessä yksilöllistymisen leimaamalla aikakaudella. Hyvinvoinnin kysymykset näyttäytyvät yhä enemmän psykologisen diskurssin kautta subjektiivisina kokemuksina, tunteina,  elämänkulun valintoina ja pohdintoina elämänkulun suunnasta. Ihmiset tukeutuvat näissä valinnoissaan yhä enemmän popularisoituneeseen psykologiseen tietoon. Stenner itse on kovin kriittinen perinteisen psykologian kykyyn tavoittaa ihmisen elämän kokemuksellisuutta laboratorio- tai kyselytutkimuksin, saati nauhurihaastattelujen vuorovaikutuksella. Stenner ammentaa fenomenologiasta ja Alfred North Whiteheadin elämän prosessuaalisuutta ja relationaalisuutta korostavasta filosofiasta, kehottaen etsimään ihmisten merkityksellisiä kokemuksia taiteesta, kirjallisuudesta, mediasta ja julkisesta debatista, siis ihmisen elämän kontekstuaalisuudesta itsestään.

Olen lueskellut tuoretta psykososiaalisen suuntauksen oppikirjaa Liz Frost & Stuart McClean (2014): Thinking about the Lifecourse. Kirjassa luodaan katsaus käsitteeseen ja sovelletaan psykososiaalista näkökulmaa elämänkulun eri vaiheiden tarkasteluun. Kirjoittajat korostavat kirjan alussa kuinka psykososiaalinen suuntaus on vasta kehkeytymässä, se ei ole valmis ja sitä kirjoitetaan monista aineksista kasaan eri henkilöiden toimesta. He määrittelevät sen sijoittumaan tutunkuuloisesti psykologian ja sosiologian leikkauspisteeseen. Esimerkkinä he käyttävät esimerkiksi työttömyyden käsitettä ja siihen liittyviä tunteita. Sosiologia antaa meille välineitä ymmärtää työttömyyttä ilmiönä, kuinka se liittyy rakennemuutokseen, taloussuhdanteisiin, yhteiskuntaluokkiin ja köyhyyteen. Ymmärtääksemme työttömyyttä kokemuksena, sen aiheuttamaa häpeää, sosiaalista eristyneisyyttä ja tunnustuksen puutetta, on meidän ymmärrettävä sen psykologisia prosesseja. Tästä psykososiaalisessa tutkimuksessa on kiteytetysti kysymys: pyrkimyksestä saattaa erilaisia tarkastelutasoja ja niiden välisiä suhteita samaan tutkimusprosessiin. Usein tutkimuskysymykset liittyvät elämänkulun erilaisiin ongelmakohtiin, kuten ihmissuhteiden ongelmiin, rikollisuuteen, rasismiin, sairastumiseen, addiktioihin tai yksinäisyyden kokemuksiin. Näistä kirjassa on viljalti esimerkkejä. Tekijät erittelevät kuinka psykoanalyyttinen käsitteistö tai psykologia (johon he niputtavat myös sosiaalipsykologisen tutkimuksen) antavat välineitä kokemuksen muodostumisen ymmärtämiseen. Ongelmana näissä yksilöön keskittyvissä tieteissä on perinteisesti ollut sosiaalisen epätasa-arvon, vallan ja alistusmekanismien ohuenlainen ymmärrys. Vastaavasti sosiologian ongelmana on ollut yksilön toimijuuden ja kokemuksellisuuden huomioimisen puute. Tässä suhteessa psykososiaalinen näkökulma on eräs pyrkimys klassisen toimijuus versus rakenteet kysymyksen ratkaisuun.  Kirjan tekijät vyöryttävät laajasti ajankohtaista käsitteistöä arvioiden esimerkiksi positiivisen psykologian käyttökelpoisuutta ja rajoituksia. Kirja piirtää moniulotteisen kuvan siitä, millaiseksi elämänkulku muodostuu uusliberalistisilla opeilla hallituissa länsimaisissa yhteiskunnissa.

On ymmärrettävää, että tällainen kirja herättää sosiaalipsykologissa uteliaisuuden. Siinähän on tieteenalamme nimi käännetty toisinpäin. Koko psykososiaalista liikettä on tarkasteltava brittiläisen hyvinvoinnin käsitteeseen kohdistuvan analyysin ja palvelujärjestelmän muutokseen liittyvän keskustelun kontekstissa. Järjestelmien ja rakenteiden sijaan kaivataan tietoa jälkimodernin yksilön elämänkulun valinnoista, ongelmista ja solmukohdista. Tutkimuskenttä on vahvasti muotoutumassa. Sen ongelmana voi olla teoreettisen ja metodologisen moniaineksisuuden koossa pysyminen –joka mahdollisesti pirstouttaa tutkimuskenttää entisestään, ja vastaavasti mahdollisuutena kyky tuottaa aidosti monitieteistä tietoa ihmisten elämänkulkuun ajassamme liittyvistä tekijöistä ja kokemuksista.

Onko tällä merkitystä meille suomalaisille? Yleensähän nämä brittiläiset avaukset saapuvat pienellä viiveellä ja pienin muutoksin osaksi suomalaista keskustelua. On tosin todettava, että käsite psykososiaalinen on ollut pitkään vahvasti läsnä esimerkiksi sosiaalityön ja sen tutkimuksen käsitteistössä, esimerkiksi lastensuojelun alueella. Suomalainen sosiaalipsykologia on monien tutkijoiden voimin tarkastellut elämänkulun teemoja kontekstualisoiden niitä vahvasti yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Myöskään psykoanalyysi ei ole suomalaisessa sosiaalipsykologiassa vieras. Anja Riitta Lahikaisen ja Irmeli Järventien tutkimusote on viime vuosikymmeninä edustanut juuri tällaista psykososiaalista näkökulmaa. Elämänkulun ja yhteiskunnan yhteen kietoutuminen on myös ollut esillä paljon suomalaisen sosiologian sekä yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikan tutkimuksessa. Tärkeää tällä saralla on myös ollut joensuulaisen psykologian pitkä elämänkulun tutkimustraditio. Tässä mielessä voi siis nähdä psykososiaalisen tutkimusotteen olevan läsnä suomalaisessa tutkimuksessa. On silti varmaan mahdollista, että käsitteenä psykososiaalisuus voi olla jotakin, joka yhdistää uudella tavalla jatkossa myös suomalaisia eri tieteenalojen tutkijoita.

Lähteet

Frost, Liz & McClean, Stuart (2014) Thinking about the Lifecourse. A Psychosocial Introduction. Basingstoke, Palgrave.

Stenner, Paul & Taylor, David (2008): Psychosocial welfare: Reflections on an emerging field. Critical Social Policy; 28; 415

***

Hyvää uutta vuotta 2014!

Mainokset
%d bloggers like this: