Tyhjyyden markkinat, yliopisto ja työelämä

Kirjoittanut Pekka Kuusela

Mats Alvessonin (2013) teos on hämmentävän suorapuheinen analyysi kulutuksesta, yliopistokoulutuksesta ja työelämäorganisaatioista. Alvesson on maailmalla varsin tunnettu organisaatiotutkija, joka on kirjoittanut useita teoksia laadullisista menetelmistä ja työelämän organisaatioista,  mutta astuu uudessa teoksessaan enemmän aikalaisdiagnoosin tielle. Hän erittelee teoksessaan kulutuksen täyttämää nykykulttuuria ja tekee johtopäätöksiä ilmiöstä, jota hän kutsuu tyhjyyden voittokuluksi. Ilmiö tarkoittaa mahtipontista ja kuvitteellista puhetta suurisuuntaisista hankkeista, joka kätkee alleen paljon olennaisempia asioita. Tyypillisimmillään mahtipontisuus tarkoittaa sitä, että organisaatiota kehitetään uusien johtamisoppien mukaan tai että nyky-yhteiskuntaa kuvataan lennokkaasti tietoyhteiskunnaksi ottamatta huomioon koko käsitteen metaforista luonnetta. Mahtipontisten käsitteiden käyttö on tyypillistä erityisesti työelämässä, mutta niiltä ei ole säästynyt myöskään yliopistomaailma, joka käy kilpaa opiskelijoista lupaamalla uusinta tietoa strategisesta johtamisesta, osaamisen kehittämisestä tai henkilöstöjohtamisen uusimmista villityksistä.

Alvessonin kirja on paradoksi organisaatiotutkimuksen professorilta, jonka oma tutkimustyö on liittynyt viimeisten vuosikymmenien ajan kiinteästi työelämän kehitykseen ja johtamiseen. Paradoksi hän on myös itse oman kertomuksensa mukaan henkilönä: ei omista autoa, matkustaa paljon junalla ja käyttää halpaa peruskäynnykkää, mikä ei ole aivan tavallista hänen kollegoidensa keskuudessa. Alvesson itse kuvaa teostaan yhtäältä kriittiseksi puheenvuoroksi nyky-yhteiskunnan kehityssuunnasta ja toisaalta akateemiseksi tutkimukseksi, joka perustuu hänen omiin tutkimuksiinsa ja kokemuksiinsa. Kirjan tietoinen tavoite on provosoida keskustelua, vaikka sen perustana ovatkin erityisesti Ruotsia koskevat havainnot. Vaikka Ruotsi eroaakin yhteiskuntana muusta Euroopasta, Pohjois-Amerikasta tai Australiasta, Alvesson pitää esittämäänsä analyysiä yleisesti pätevänä kuvauksena kehittyneiden yhteiskuntien tilanteesta. Tässä mielessä teoksen tavoitteena on nimenomaan haastaa vallitsevia käsityksiä ja tarjota uusi näkökulma nykykulttuuriin. Siinä kirja myös onnistuu mainiosti.

Mikä sitten on Alvessonin diagnoosin lähtökohta? Kirjan ydin on siinä, että kulutus on muuttanut muotonsa välittömästä tarpeentyydytyksestä enemmän sosiaaliseksi ja suhteelliseksi ilmiöksi. Tällöin olennaista ei ole se, mitä ihmisellä on tai mitä hän tekee, vaan se, mitä hänellä on ja mitä hän tekee suhteessa toisiin. Ilmiö on muuttanut kulutuksen sisällön nollasumma-peliksi, jossa toisen nautinto on toisen menetys. Näin kulutus ei automaattisesti lisää yksilön hyvinvointia, vaan on sosiaalisesti sidoksissa hänen suhteelliseen asemaansa. Alvesson korostaa nimenomaan tätä seikkaa ymmärrettäessä sitä, miksi kulutuksen sisältö on jotain muuta kuin aikaisemmin ja miksi elintason kaksinkertaistuminen noin 35 vuoden kuluessa ei lisännyt välttämättä hyvinvointia. Seuraus on ollut päinvastoin se, että kulutuksesta on tullut yhä olennaisempi osa arkielämää. Pahimmillaan ja parhaimmillaan suhteellinen kulutus tulee esille niinkin arkisessa asiassa kuin pullovedessä: Pohjoismaihin rahdataan Ranskasta tunnetun valmistajan pullovettä, vaikka omasta kraanasta tulisi laadukkaampaa vettä juotavaksi.

Erittelyn juoni on yleisellä tasolla se, että kulutuksen muutos on tuottanut muutoksen arkielämään ja että nämä muutokset ovat siirtyneet vähitellen myös työelämään ja yliopistomaailmaan. Kyse on siitä, että mahtipontisilla puheilla ja lupauksilla tavoitellaan asiakkaita. Tuotteisiin liitetyt fantasiat lupaavat jatkuvia parannuksia elämään. Kulutus nähdään tässä mielessä ratkaisuna, joka lisää hyvinvointia ja onnellisuutta. Tilanteen ongelmallisuus on siinä, että vaikka onnellisuus voikin lisääntyä hetkellisesti uuden tuotteen seurauksena, merkitys katoaa suhteellisen nopeasti, yleensä muutamassa viikossa; kulutustutkijathan ovat arvioinneet uuden tuotteen tuottaman mielihyvän muutamaksi viikoksi. Näin onnellisuutta tavoitellaan ostamalla uusia tuotteita, joka johtaa minä- ja kulutuskeskeiseen elämäntapaan. Tavaroiden ja palveluiden myyntiä edistävät puolestaan illuusiotemput, joilla tavaroiden ominaisuuksia liioitellaan tai joilla ne liitetään sattumanvaraisesti positiivisiin kulttuurisiin merkityksiin. Illuusion luominen tapahtuu samaan tyyliin kuin iltapäivälehtien otsikoissa: reippaalla otsikolla saadaan huomio, vaikka koko juttu voi perustua yhdentekevään julkkiksen facebook-päivitykseen tai twitter-viestiin.

Alvesson kuvaa kirjassaan tätä kulutuksen, mahtipontisuuden ja illuusiotemppujen pyhää kolmiyhteyttä, joka näkyy hänen mukaansa siis yhä lisääntyvässä määrin tietoyhteiskuntaa koskevassa tyhjässä puheessa, yliopistojen toiminnassa ja vaikkapa työelämää ja johtamista koskevassa tutkimuksessa. Alvessonin mukaan yliopistot ovat menneet täysillä mukaan mahtipontisuuteen ja illuusiotemppujen maailmaan korostamalla asiakaslähtöisyyttä, alentamalla tutkintojen vaatimuksia, helpottamalla kurssien läpipääsyä, suurentamalla sisäänottoja ja lupaamalla opiskelijoille aivan liikaa rekrytointityössään. Tämä on johtanut jopa tutkintojen inflaatioon tietyillä aloilla, erityisesti kauppatieteissä. Tilanne on johtanut myös siihen, että laitoksille palkataan huippututkijoita professoriksi pienellä opetuspanoksella, ja valtaosa opetuksesta hoidetaan osa-aikaisten opettajien avulla. Organisaatiotutkimuksessa taas suurta taidetta on keksiä uusia tutkimusaiheita ja kehystää arkisia asioita mahtipontisista näkökulmista  luomalla illuusio elämää suuremmista kysymyksistä.

Tyhjyyden voittokulku tuo mieleen K. J. Gergenin (1991) teoksen The Saturated Self. Paljon pidemmälle analyysissä kuitenkin päästään kulutuksen ja arkielämän tarkastelussa. Teoksessa kuvataan monipuolisesti mahtipontisuutta ja illuusiotemppuja ottamalla esimerkkejä alan kirjallisuudesta, tutkimuksesta, sanomalehdistä ja esimerkiksi yliopistojen uusista koulutusohjelmista. Nämä liittävät analyysin kiinnostavalla tavalla nykyhetkeen ja tekevät ymmärrettäväksi sitä, mitä yhteiskunnassa ja kulttuurissa tapahtuu. Mitään lääkettä kurssin muuttamiseksi Alvesson ei silti tarjoa, korostaa vain vaaroja, joita tyhjyyden voittokulku aiheuttaa, kun lisääntynyt määrä heikentää palveluiden ja tavaroiden laatua, jatkuvat illuusiotemput rapauttavat luottamusta, kulutuskeskeisyys lisää narsismia sekä mahtipohtisuuden ja suostuttelun talous tuottaa funktionaalista typeryyttä (functional stupidity). Tällä voidaan ymmärtää refleksiivisyyden ja kriittisen ajattelun puutetta sekä kyvyttömyyttä erottaa olennaiset asiat epäolennaisista. Ilmiötä havainnollistaa hyvin televisiossa pyörivän Solsidan-suosikkisarjan Fredde ja Mickan, jotka ajautuvat jatkuvasti järjettömyyksiin peilatessaan kulutustaan, lapsiaan ja harrastuksiaan muihin. Sama peilauksen maailma on siis Alvessonin mukaan jo sisällä työelämässä ja yliopistoissa.

Onko näin? Katsokaa ympärillenne!

Lähteet:

Alvesson, Mats (2013). The Triumph of Emptiness. Consumption, higer education & work organization. Oxford: Oxford University Press.

Gergen, Kenneth J. (1991). The Saturated Self. New York: Basic Books

Advertisements
%d bloggers like this: