Brasilian kevät

Kirjoittanut Sanna Ryynänen

Siteeni Brasiliaan ovat vahvat. Olen asunut maassa lapsena, tehnyt vapaaehtoistyötä, suorittanut osan jatko-opinnoistani Universidade de São Paulo -yliopistossa ja tehnyt väitöskirjani kenttätyön Salvadorissa, Bahian osavaltiossa. Olen Brasiliassa, São Paulossa, myös nyt, koko kesäkuun: kirjoittamassa, tapaamassa kollegoita ja ystäviä sekä aistimassa, mitä maassa on nyt meneillään.

 Ymmärrän yhteiskuntatieteilijyyden tietynlaiseksi maailmassa olemisen ja elämisen tavaksi – sellaiseksi, jossa muistetaan pitää silmät auki ja tunnustella, reflektoida ja tarpeen vaatiessa kyseenalaistaa ja jossa myös tartutaan vääryyksiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin, ryhdytään toimeen. Brasiliaa nyt runsaan viikon ravistelleet mielenosoitukset ovat nostaneet tällaisen yhteiskuntatieteilijyyden kuohuvaan ja kiinnostavaan ajankohtaan sattumalta ajoittuneen matkani keskiöön.

***

240.000 ihmistä on paljon – jopa São Paulon kokoisessa kaupungissa. Sen verran maanantaiaamupäivään mennessä on ilmoittautuneita samana iltana klo 17 (Suomen aikaa klo 23) alkavaksi suunnitellun mielenosoituksen facebook-sivulla.

 Viime viikolla muutaman tuhannen osallistujan joukkoliikenteen hinnankorotuksia vastustavista mielenosoituksista alkanut liikehdintä on laajentunut São Paulossa nopeasti. Viime torstaina poliisin erikoisjoukkojen silmittömän väkivallan vuoksi mellakaksi yltyneessä mielenosoituksessa osallistujia oli noin 20.000 (vertailun vuoksi: facebook-ilmoittautuneita oli tuolloin noin 30.000). Eikä mielenosoituksia ole yksinomaan São Paulossa. Tähän mennessä Brasilian suuriin kaupunkeihin keskittyneet mielenosoitukset leviävät kulovalkean tavoin ympäri Brasiliaa, suuriin ja pieniin kaupunkeihin, keskustoihin ja periferioihin – maanantain mielenosoituksiin on facebookissa ilmoittautunut yhteensä jo yli miljoona ihmistä –, ja tukimielenosoituksia järjestetään tiistaina 18.6. yli 50 kaupungissa ympäri maailmaa, myös Helsingissä.

 Enää valtalehdistökään ei voi leimata liikehdintää opiskelijoiden puuhasteluksi tai vandalismiksi, kuten vielä viikko sitten. Viikonloppuna toteutetun mielipidemittauksen perusteella yli puolet São Paulon perinteisesti varsin konservatiivisista asukkaista kannattaa mielenosoituksia. Ilmaista joukkoliikennettä vaativasta Passe Livre -liikkeestä alkaneet, aluksi nimenomaan opiskelijoita ja keskiluokkaa liikuttaneet mielenosoitukset ovat nyt alkaneet levitä myös kaupunkien köyhimmille alueille, periferioihin.

 Minä ja paikallinen ystäväpariskuntani olemme viime päivinä kyselleet ajatuksia ja tunnelmia kaikilta tapaamiltamme ihmisiltä: ystäviltä ja tuttavilta, sukulaisilta, taksikuskeilta, kaupanmyyjiltä, eläkeläisiltä, eliitiltä. Eri yhteiskuntaluokista ja elämäntilanteista tulevia keskustelukumppaneitamme on yhdistänyt yksi asia: kaikki ovat olleet yksimielisiä siitä, että oikeuksista taisteleminen kaduille lähtemällä on yksinomaan positiivista, suorastaan riemastuttavaa. Monien arvioissa ovat toistuneet samat sanat: vihdoinkin täällä on herätty, vihdoinkin reagoidaan.

 Liikehdinnän laajuuden lisäksi ovat muuttuneet myös sen luonne ja sisällöt. On koko ajan ilmeisempää, että São Paulon ja muun Brasilian mielenosoituksissa, ei ole (enää) kyse vain joukkoliikenteen hinnankorotuksista vaan paljon laajemmin brasilialaisen yhteiskunnan tilasta. ”Maan tavaksi” muuttunut korruptio, pettymys puoluepolitiikkaan sekä esimerkiksi julkisen koulutuksen, julkisen terveydenhuollon ja julkisen liikenteen surkea tila ja koko ajan lisääntyvä turvattomuus ovat saaneet ihmiset kysymään nyt ääneen esimerkiksi sitä, mitä verorahoille ja vaikkapa julkisesta liikenteestä kertyville tuloille oikein tapahtuu. Nämä pohdinnat yhdistyvät monissa puheenvuoroissa vuoden 2014 jalkapallon MM-kisojen, ennen kaikkea uusien stadioneiden rakentamiseen käytettyjen tähtitieteellisten summien kritiikkiin.

 Olisi kuitenkin karkea yleistys sanoa, että mielenosoittajilla olisi jokin yhtenäinen ja selvärajainen agenda. Yhdistävä seikka on pikemminkin se sama, joka on viime vuosina saanut ihmisiä kaduille ympäri maailman, taistelemaan oikeuksiensa puolesta: ”nyt riittää”.

 Brasilian mielenosoitusten etenemisen logiikka – laajentuminen pienehköstä, konkreettisesta arkipäivän asiasta yhteiskunnan tilaa, hallitusta ja vallitsevaa puoluepolitiikkaa kritisoivaksi kansanliikkeeksi – on ehditty jo rinnastaa Turkin tapahtumiin. Brasiliassa ei taistella samalla tavoin vapaudesta, mutta yhtäläisyyksiä toki löytyy niin poliisin ja valtaapitävien toiminnasta kuin ongelmien ja ihmisten tyytymättömyyden laajamittaisuudesta. On puhuttu myös ”Brasilian keväästä”.

 Viime torstain mielenosoitusten jälkeisissä sosiaalisen median keskusteluissa on yleisesti kalvavan tyytymättömyyden lisäksi toistunut kolme keskeistä teemaa. Yhä useammin mielenosoitusten syihin liittyvä kommentointi tuntuu kiertyvän kritiikiksi vallassa olevaa työväenpuoluetta PT:tä kohtaan. Presidentti Dilmaa jalkapallon Confederations Cupin lauantaisissa avajaisissa vastaanottaneet buuaukset on tulkittu vahvaksi viestiksi siitä, että korruptioskandaaleissa ryvettynyt valtapuolue on vakavassa kriisissä.

 Myös perinteisen median toiminta puhuttaa. Erityisesti on kritisoitu median tapaa keskittyä mielenosoittajien aiheuttamiin materiaalisiin vahinkoihin sen sijaan, että olisi paneuduttu analysoimaan esimerkiksi sitä, mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Samoin on kritisoitu sitä, että ennen torstaita esimerkiksi sanomalehdissä ei käsitelty poliisiväkivaltaa juuri lainkaan. Torstain mielenosoituksen ja lukuisten toimittajaloukkaantumisten jälkeen lehtikirjoittelun painopiste on muuttunut, mutta merkillepantavaa on se, että esimerkiksi São Paulon valtalehdistä Folha de São Paulosta ja Estado de São Paulosta puuttuvat edelleen, muutamaa yksittäistä kolumnia lukuun ottamatta, kaikki yritykset reflektoida ja ymmärtää, mitä maassa on nyt tapahtumassa, keitä mielenosoittajat ovat ja mitä he haluavat liikehdinnällään saavuttaa.

 PT:n ja median tila herättää keskustelua, mutta sosiaalisessa mediassa on viime torstain mielenosoitusten jälkimainingeissa puhuttu eniten poliisin erikoisjoukkojen (Tropa de Choque) harjoittamasta silmittömästä ja brutaalista väkivallasta. Sen välittämän viestin – ilmaisuvapauden ja mielenosoittamisen oikeuden rajoittamisen – kirvoittamana sosiaalisessa mediassa on kiertänyt jo rinnastuksia Brasiliassa vuonna 1964 alkaneeseen sotilasdiktatuuriin. Nyt ei sentään puhuta diktatuurista (ditadura) vaan ”democradurasta”, kovasta demokratiasta. Moni tuntuukin lähtevän tänään kadulle puolustamaan nimenomaan sanan- ja ilmaisunvapautta, vastustamaan vallanpitäjien väkivaltaa.

 Torstain mielenosoituksessa raskaasti aseistautuneet poliisin erikoisjoukot vastasivat mielenosoittajien ”Não violência!” (”Ei väkivaltaa!”) lauluun kyynelkaasulla, pippurisuihkeella ja kumiluodeilla, ja rauhanomaisesti käyttäytyviä mielenosoittajia pidätettiin esimerkiksi jengiytymiseen tai viinietikan(!) hallussapitoon vedoten (osa mielenosoittajista kantoi mukanaan viinietikkaa turvana kyynelkaasun vaikutuksia vastaan). Torstain mielenosoituksen jälkeen pidätettyjä oli satoja, samoin loukkaantuneita. Väkivalta kohdistui paitsi mielenosoittajiin, myös median edustajiin. Esimerkiksi Folha de São Paulo -sanomalehden reporttereista peräti seitsemän loukkaantui torstaina työtehtävissä, osa vakavasti. Lisäksi useita toimittajia pidätettiin.

 Brasilian poliisin silmitön väkivalta ei ole mitään uutta. Se on tähän mennessä kuitenkin ollut enemmän piilossa: laajamittaisimmillaan se on kohdistunut yhteiskunnan heikko-osaisimpiin kaupunkien köyhimmillä alueilla. Viime torstaina tuo väkivalta oli yhtäkkiä livenä iltauutisissa ja konkreettisesti myös keskiluokan iholla. Tämä on kirvoittanut äärimmäisen eriarvoisessa yhteiskunnassa myös kriittisiä puheenvuoroja: poliisiväkivallasta tulee laajamittainen ongelma vasta sitten, kun se kohdistuu myös keskiluokkaan ja tapahtuu kaupunkien keskustoissa, näkyvillä.

 São Paulon julkisesta turvallisuudesta vastaava ylin virkamies Fernando Grella Vieira ilmoitti sunnuntaina, että maanantain mielenosoituksessa poliisin erikoisjoukkoja ei nähdä, koska ”mielenosoitus tulee olemaan rauhanomainen ja vailla ongelmia”. Tästä huolimatta osa mielenosoittajista tuntuu valmistautuvan iltaan kuin sotaan: sosiaalisessa mediassa kiertää yksityiskohtaisia ohjelistoja siitä, miten pukeutua sillä tavoin, että poliisin pamput ja kumiluodit satuttavat mahdollisimman vähän ja miten suojautua kyynelkaasulta ja pippurisuihkeelta. Mielenosoittajia kehotetaan myös kuvaamaan ja filmaamaan mahdollisimman järjestelmällisesti kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu, jotta poliisien väärinkäytökset ja ylilyönnit on helpompi näyttää toteen.

 Illan mielenosoituksesta toivotaan rauhanomaista mutta samalla pelätään pahinta. Varmaa on se, että São Paulossa tulee maanantaina 17.6. olemaan jättikokoinen, monessa mielessä kaupungin pysäyttävä mielenosoitus ja että Brasiliakin on nyt herännyt.

 Vielä on liian aikaista edes arvella, minkälaisia seurauksia liikehdinnällä on. Myös teoreettisten analyysien aika on myöhemmin. Nyt keskityn olemaan tutkija tavalla, joka on minulle luonteenomaisinta: tapahtumien keskellä.

 (teksti on muokattu 14. ja 17.6.2013 Facebookissa julkaisemistani tekstistä)

Advertisements
%d bloggers like this: