Kirjallisuudentutkimuksen jäljillä

Kirjoittanut Mikko Saastamoinen

Life imitates art, taisi Oscar Wilde aikoinaan murjaista. Taiteen ja niin sanotun eletyn elämän välinen suhde onkin hyvin mielenkiintoinen asia. Olen pyrkinyt sivistämään itseäni lueskelemalla luppohetkinä kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimukseen liittyviä tekstejä. Koen saavani niistä paljon virikkeitä tähän sosiaalipsykologian opetustyöhön. Humanistinen tutkimusperinne käsittelee yllättävän paljon samoja asioita kuin me yhteiskuntatieteilijätkin. Täytyy myöntää, että aika ajoin epäilen vahvasti mahdammeko me yhteiskuntatieteilijät olla humanisteihin verrattuna tieteen eturintamassa. Sen verran teräviä havaintoja ihmisestä ja yhteiskunnasta esimerkiksi kirjallisuuden tutkimuksessa tulee jatkuvasti vastaan.

Kommentoin tässä nopeasti Sian Adiseshiahin ja Rupert Hildyardin (Palgrave 2013) kirjoittamaa johdantotekstiä antologiaan, joka käsittelee 2000-luvun brittiläisen nykykirjallisuuden erityispiirteitä. Suurina trendeinä he huomioivat muun muassa seuraavaa:

Aikakausi

Siinä missä 1900-luvun viimeisiä vuosikymmeniä länsimaissa leimasi uusliberalismin voittokulku, jota tieteessä ja taiteessa ilmensi postmodernismin toimijuutta häivyttävä ajattelu ja jonka huipentumana Fukuyama julisti länsimaisen markkinatalouden voittokulun lopettaneen historian, on 2000-luku tuonut toimijuuden takaisin. Tämä havainto tuli viimeistään havahduttuamme 9/11-terroritekojen myötä siihen, että aika moni vihaa länsimaista elämäntapaa ja sen arvoja. Toimijuutta on myös 2008 finanssikriisin ja Euroopan talouskurjimuksen synnyttämät mielenosoitukset ja poliittinen aktiivisuus. Toimijuus liittyy myös pohdintoihin ympäristön tilasta ja planeettamme tulevaisuudesta. Tätä aikakautta nykykirjallisuus nimeää ja tulkitsee.

Realismi

Realismi tekee paluuta, mutta limittyen fiktioon. Realismin puolustajat vetoavat ruumiillisuutemme ja materiaalisuutemme asettamiin rajoihin elämässämme. Tyypillistä nykykirjallisuudelle kuitenkin on, että realismia ei oteta annettuna, vaan se sekoittuu unelmiin, aikatasoihin ja virtuaalisuuteen. Se on eräänlaista tietoisesti problematisoitua todellisuutta, jolla pyritään osoittamaan kokemuksien moninaisuutta.

Ajallisen järjestyksen horjuttaminen

Postmodernin kirjallisuuden merkittävä pyrkimys oli järkyttää tai häivyttää ajan lineaarisuutta ja pyrkiä ulos perinteisistä aikaa jäsentävistä narratiivisista malleista. Nykykirjallisuudessa aikaa problematisoidaan tietoisesti: se voi olla samanaikaisesti monitasoista, hidasta, nopeaa, jumittuvaa, rinnalla tapahtuvaa ja jatkuvasti takautuvaa. Tällä kaikella pyritään horjuttamaan ideologisesti muodostunutta kokemuksemme jäsentymistä elämässämme.

Kummittelu

1900-luvun loppupuolen postmodernismissa yliluonnollisuus oli vanhanaikaista. Sen sijaan 2000-luku on tuonut kummittelun, haamut ja vampyyrit takaisin. Jos postmodernismi problematisoi valistuksen järkeä, problematisoi 2000-luvun yliluonnollinen postmodernismin kyynisyyttä. Goottilaisen fiktion genressä yliluonnollisen avulla käsitellään monia arjen tason traumoja.

Ekokatastrofi

Nykykirjallisuudelle tyypillinen teema on kommentoida ekokatastrofin mahdollisuutta, mm. ilmastonmuutoksen aiheuttamia seurauksia. Tällöin kuvataan joko utopista tulevaisuutta, jossa ihminen on jotenkin löytänyt sopusoinnun luonnon kanssa tai dystopioita, sitä että pahin tapahtuu ja ihmiselle käy huonosti. Tällöin pyritään esimerkiksi teknologisen fantasian kautta pohtimaan, kuinka ihminen voi selvitä.

Professorimme Vilma Hänninen on tuotannossaan käyttänyt termiä kulttuurinen tai sosiaalinen tarinavaranto. Me suhteutamme ainutkertaista elämäämme, tarinaamme, kulttuurimme tarjoamiin malleihin ja tyylilajeihin. Narratiivisen sosiaalipsykologian hengessä voi pohtia edellä olevaa listausta ja pohtia onko siinä yhtymäkohtia tämän ajan ihmisten tapaan jäsentää ja tulkita elämäänsä tarinallisesti. Voi todeta, että sosiaalipsykologian piirissä toimijuus on jälleen tapetilla, sitä käsitteellistetään ja tutkitaan aivan uudella innolla. Realismiin liittyvät varmasti pohdinnat ruumiillisuutemme tuottamista rajoista, esimerkiksi sairauskokemuksista. Tapa jäsentää elämämme aikaa on varmasti muuttunut esimerkiksi internetin, sosiaalisen median tai vaikkapa digitaalisten valokuvien myötä. Tämän ajan ihmiset hakevat elämäänsä merkityksiä fantasiasta tai perinteistä sprituaalisuutta haastavista new age- tulkinnoista.  Pohdinnat meidän ja tulevien sukupolvien hyvästä elämästä liittyvät oleellisesti luonnon hyvinvointiin. Ehkä tällaisia yhtymäkohtia voi hakea. Sosiaalipsykologien on hyvä seurata jatkossakin, mitä fiktion saralla tapahtuu. Siinä tyylilajissa kiteytyy aina olennaista aikakaudestamme.

 

Mainokset
%d bloggers like this: