Kehollisen läsnäolon ja ajattelun filosofiaa

Kirjoittanut Pekka Kuusela

Tunnettu amerikkalainen nykyfilosofi Richard Schusterman on kirjoittanut viime vuosina muutamia kirjoja, joiden keskeinen teema on ollut kehollisuus, kehotietoisuus ja kehon kautta ajatteleminen. Aihe voi tuntua mahdottomalta. Mitä tekemistä ajattelulla on ylipäänsä kehon kanssa? Miten me muka ajattelemme kehollamme? Tavanomaisen näkemyksen mukaan ajatteluhan on mitä suurimmassa määrin päänsisäistä pohdintaa eikä keholla ole siinä mitään erityistä roolia. Schustermanin näkemys on silti päinvastainen. Hänen mukaansa kehollisuus kuuluu olennaisena osana ihmisen toimintaan ja myös filosofiseen analyysiin. Havaintomme ja toimintamme tapahtuvat kehon välityksellä. Hänen kärjekäs väitteensä on, että filosofian ongelma on itse asiassa se, että sen piirissä on pyritty unohtamaan tämä kehollinen puoli ihmisestä antiikin perinteestä lähtien ja pohdittu ihmisen olemassaoloa maailmassa mielen kautta. Schustermanin analyysin tavoite onkin tuoda esille, että kehotietoisuus ja kehollisuus on olennainen teema filosofialle ja myös esillä monien eurooppalaisten ja amerikkalaisten filosofien tuotannossa.

Schusterman on kirjoittanut useita kirjoja pragmatismista ja estetiikasta, mikä selittää hänen kiinnostustaan tähän alueeseen. Lisäksi hän on kirjoittanut tanssista, musiikista ja muista esittävistä taiteista, toimii Feldenkrais-menetelmän opettajana ja on perehtynyt moniin kehollisen toiminnan muotoihin, kuten taijiin ja Alexander-tekniikkaan. Hänen kirjojensa hyvä puoli on siten se, että hän ei pelkästään kirjoita oppineita analyysejä filosofien tuotannosta, vaan myös pohtii omien kokemustensa pohjalta kehon käytännön merkitystä arkielämässä. Ironinen piirre sinänsä on, että hänen kiinnostuksensa kehotietoisuuteen ilmiönä laajeni laitosjohtajan tehtävistä luopumisen jälkeen. Tämän hallinnollisen työn Schusterman koki itselleen kehollisesti stressaavaksi. Hän kertoo saaneensa pahoja väristyksiä käydessään työpaikallaan lomien aikana ja muistellessaan pitkiä työpäiviään vastuullisessa tehtävässään.

Mitä tietoisen läsnäolon filosofia (philosophy of mindfulness) tai kehotietoisuus (body consciousness) sitten oikein tarkoittavat? Ehkä asian voisi pelkistää siihen, että hän näkökulmansa kehollisuuteen on lääketieteessä ja psykologiassa paljon huomiota osakseen saanutta mindfulness-perinnettä laajempi. Schusterman pohtii teoksissaan pitkin ja poikin länsimaisen filosofian suuria nimiä ja heidän ajatteluaan, Konfutsen näkemyksiä, japanilaista zen-perinnettä sekä monia vähemmän arvostettuja filosofeja, kuten Thomas Waldo Emersonin ja Henry David Thoreaun näkemyksiä. Somaestetiikka on Shustermanin käyttämä ilmaisu perinteisestä mind-body-tarkastelusta. Se tarkoittaa Shustermanille sekä sisäistä kehotietoisuutta että kehon käyttämistä tiettyjen asioiden ulkoiseen ilmaisuun. Hänen omat kirjansa kohdistuvat enemmän sisäisen kehotietoisuuden merkitykseen, vaikka hän kirjoittaa myös sellaisista aihepiireistä kuin valokuvauksesta tai somaattisesta tyylistä. Schustermanille filosofiakaan ei ole vain puhetta, vaan kolikon toinen puoli on aina se, millainen suhde meillä on kehoomme. Filosofin tai kenen tahansa ihmisen somaattinen tyyli kertoo tässä suhteessa hänen persoonallisuudestaan ja suhteesta itseensä.

Sisällöllisesti Shusterman jakaa kehittämänsä somaestetiikan useampaan alueeseen. Analyyttinen somaestetiikka tarkastelee yleisellä teoreettisella ja kuvaavalla tasolla kehollisuuden merkitystä havaintotoiminnassa sekä sen tehtävää suhteessa tietoon, toimintaan ja maailman rakentamiseen. Pragmaattinen somaestetiikka tarkastelee puolestaan erilaisia kehon käyttämisen menetelmiä, joiden päämääränä on kehotietoisuuden lisääminen. Menetelmillä Shusterman viittaa kaikkiin niihin käytännön oppeihin, joita on kehittynyt kehollisuudesta, kuten joogaan, itsepuolustuslajeihin, tanssiin, hierontaan tai vaikkapa kehonrakennukseen. Nämä voivat olla joko holistisia tai atomistisia suhteessa kehon käyttöön. Praktinen somaestetiikka on viimein kehollisuuden kehittämisen käytännöllinen puoli. Sillä Shusterman tarkoittaa tietyn kehollisuuden harjoittamisen konkreettista muotoa, jonka pitäisi olla myös filosofisen analyysin yksi ulottuvuus. Jos tältä pohjalta arvioi Shustermanin teoksia, hänen esseensä pohtivat analyyttisen ja pragmaattisen somaestetiikan yleisiä perusteita filosofisen perinteen valossa. Hänen käytännöllinen kokemuksensa tuo kuvaan mukaan myös praktisen somaestetiikan ulottuvuuden.

Ehkä omalla tavallaan kuvaavin esimerkki Schustermanin konkreettisesta tavasta tehdä analyysiä kehotietoisuudesta ja liikkua erilaisten kuvaustasojen välillä on hänen lyhyt tarinansa matkastaan Japaniin, jonne hänet oli kutsunut Hiroshiman yliopiston kasvatustieteen laitos täydellä palkalla ilman opetusvelvollisuutta vuodeksi vierailevaksi professoriksi. Kun Schusterman kysyi paikallisilta kolleegoiltaan tietoa siitä, mihin zenbuddhalaiseen luostariin hänen kannattaisi mennä, näiltä ei tullut kuuteen kuukauteen mitään vastausta. Lopulta hän päätyi Inoue Kidon oppilaaksi. Tämän opetussuhteen tulos oli lähinnä se, että Schusterman oivalsi säännöllisen istumisen seurauksena sen, miten hänen havaintojaan ohjasivat kognitiiviset käsitykset kauneudesta, miten konkreettiset, yksinkertaiset asiat voivat muuttua esteettisiksi kokemuksiksi, kuten syöminen, ruostuneiden peltitynnyreiden katselu tai kävely, ja mikä merkitys hengityksellä on kehollisille kokemuksille.

Miksi sitten kehollisista kokemuksista pitäisi ylipäänsä olla kiinnostunut? Miksi ihmiset käyvät joogassa, osallistuvat hiljaisuuden retriitteihin tai harjoittavat jotain kuntoilu- tai urheilulajia? Syitä voi olla luonnollisesti erilaisia, mutta lisääntynyt kehotietoisuus voi parantaa Shustermanin mukaan yleisesti elämäämme vapauttamalla meidät ongelmallisista mutta huomaamattomista ruumiillisista tavoistamme, jotka köyhyttävät ja rasittavat kehoamme. Näin ne aiheuttavat kipua, tehottomuutta ja virheitä arkielämässä. Lihasmuistia ja arkielämän somaesteettisia patologioita käsittelevässä esseessään Shustermanin pohtii sitä, miten lihasmuisti ohjaa meidän toimintaamme automaatioiden muodossa (esseen nimi viittaa Freudin tunnettuun teokseen arkielämän psykopatologioista) ja miten nämä automaatiot voivat olla haitallisia. Kyse on tiedostamattomista kehollisista tavoista. Iän myötä suhde omaan kehoon yleensä vain vaikeutuu. Länsimaisen kulttuurin yleinen ongelma on Shustermanin mukaan pakkomielle kehon ulkoiseen puoleen, vaikka sisäinen kehotietoisuus on yhtä tärkeä osa meille arkielämässä. Kulttuurimme ei kuitenkaan juuri korosta tätä puolta.

Kehotietoisuuden kehittäminen voi siis vähentää automaatiota ja huonoja tapoja, joilla voi olla vakavia seurauksia työterveyden kannalta, kuten selkä- tai ryhtiongelmilla. Harjoituksen muodolla ei välttämättä ole sinänsä väliä. Olennaista on, että harjoituksen sisältöön kuuluu muodossa tai toisessa holistinen suhde kehollisuuteen. Kestävyysjuoksua harrastava Martha Nussbaum, Shustermanin kollega, on eräässä yhteydessä kertonut harjoittelevansa jokaista puoli- ja täysmaratoniaan varten jonkun tunnetun oopperan, jonka sitten käy läpi juostessaan. Tällä tavoin tylsästä jumputtavasta juoksusta autojen täyttämässä kaupungin keskustassa voi tulla esteettinen kokemus, vaikka saman asian voi kokea myös hetkellisesti pelkästään lisäämällä kehotietoisuutta istuessaan tietokoneen ääressä, kävellessään kopiokoneelle tai nostaessaan varovasti teekuppia pöydältä. Silloin ajattelee kehollaan.

Shusterman, R. (2008). Body consciousness. A philosophy of mindfulness and somaesthetics. Cambridge: Cambridge University Press.

Shusterman, R. (2012). Thinking through the body. Essays in somaesthetics. Cambridge: Cambridge University Press.

***

Tämä teksti on saanut inspiraationsa FT filosofi Timo Klemolan vierailusta marraskuussa 2012 laitoksella työhyvinvointipäivän yhteydessä. Shustermanin verkkosivuilta löytää lisätietoja hänen tuotannostaan.

Mainokset
%d bloggers like this: