Onko ihminen norsu ja ratsastaja?

Kirjoittanut Vilma Hänninen

Sähköpostiini kopsahti tässä eräänä päivänä uuden tieteellisen lehden  American Journal of Cultural Sociology  mainos, joka sisälsi tutustumistarjouksena mahdollisuuden lukea lehden ensimmäisen numeron artikkelit.

Nappasin luettavakseni artikkeleista kiinnostavimman näköisen, Allison Pughin jutun ”What good are interviews for thinking about culture? ”. Yllätyin iloisesti siitä, miten lähelle tämän minulle aikaisemmin melko tuntemattoman tutkimuskentän keskustelut tulevat niitä kysymyksiä, joita itsekin olen pohtinut. Artikkelin lukeminen oli kuin olisi hypännyt kuuntelemaan itselle vieraiden ihmisten keskustelua, josta vähitellen alkaakin tulla esiin itselle tuttuja teemoja ja henkilöitä. Ainakin osassa sosiologista kulttuurintutkimusta tarkastellaan sosiaalipsykologiassakin tärkeää kohdetta, mutta vastakkaisesta näkökulmasta:  kun sosiaalipsykologiassa tarkastellaan yksilöiden toimintaa kulttuurista taustaansa vasten, kulttuurintutkijat tarkastelevat kulttuuria (arvoja, normeja, ajattelutapoja ja sosiaalisia järjestyksiä) ainakin joskus yksilöiden ajatusten kautta.

Artikkelin perusjuoni on se, että Pugh puolustaa omaa ihmisten toiminnan kulttuurista muotoutumista koskevaa lähestymistapaansa ja tutkimusmenetelmäänsä nk. kognitiivista kulturalismia vastaan.

Kognitiivisen kulturalismin edustajat vetoavat muiden muassa nykyajan ehkä tunnetuimpaan sosiaalipsykologiin Jonathan Haidtiin (ja tämän kautta neurotieteilijöihin) lainaten häneltä metaforan ratsastajasta ja norsusta. Sen mukaan ihmisen tietoisesti tietoinen minuus on kuin ratsastaja joka kuvittelee olevansa ohjaksissa, vaikka tosiasiassa hänen ratsunsa vie häntä juuri sinne minne tahtoo. Tietoisella mielellä on vain käytössään joukko välineitä, joiden avulla se voi rakentaa jälkikäteisselityksiä toiminnalle. Ajatus on siis, että ihmistä ohjaa joukko (kulttuurisesti muodostuneita) voimia, jotka eivät ole tietoisen mielen tavoitettavissa. Nämä voimat tuottavat moraalisia ”selkäydinreaktioita” (eng. gut feelings), facebook-kielellä sanottuna tykkäämisiä ja ei-tykkäämisiä, jotka saattavat olla ristiriidassa tietoisten arvovalintojen kanssa. Tietoisuus näyttäytyy siis kaksijakoisena – norsu on ei-kielellinen, Giddensin termein praktinen tietoisuus ja ratsastaja Giddensin diskursiivinen, kieltä käyttävä tietoisuus.

Kognitiiviset kulturalistit pitävät norsua ensisijaisena ratsastajaan nähden. Sen vuoksi he esittävät, että (selkäydinreaktioita metsästävillä) kyselylomakkeilla voidaan saada autenttisempaa tietoa ihmisten toimintaan vaikuttavista voimista kuin haastatteluilla. Haastattelut päästävät vain valloilleen ratsastajan, joka hämää tutkijaa monisanaisilla ja ristiriitaisilla selittelyillään. Ihmiset eivät praktisen tietoisuuden tasolla ole ristiriitaisia, vaan tykkäävät tai ei-tykkäävät johdonmukaisella tavalla. Ristiriidat ovat ratsastajan päässä tai ratsastajan ja norsun välillä. Pugh kummastelee miksi kognitiiviset kulturalistit haluavat nähdä nämä kaksi tietoisuuden tasoa niin vahvasti toisistaan erillisinä ja näin vahvistavat ajatusta, että ihmisen tietoinen tietoisuus on vieraantunut tietoisuuden varsinaisesti toimintaa ohjaavasta tasosta.

Pugh jakaa kognitiivisten kulturalistien käsityksen tietoisuuden kerroksisuudesta, mutta eroaa näiden kanssa siten, että hänen mielestään ihmisten toiminnastaan antamien selitysten sisältämät ristiriidat eivät ole näennäisiä kielellisiä tuotteita vaan heijastavat todellisia, elämän itsensä ristiriitaisuuksia. Hän ei näe tasojen välillä suuria kuiluja tai näköesteitä. Tämän johdosta hän myös pitää kiinni siitä, että avoimilla haastatteluilla voidaan saada tietoa oikeaa tietoa, kun niitä vain osataan tulkita tietoisuuden monitasoisuus huomioon ottaen.

Pugh havainnollistaa näkemyksiään eritellen muutamaa omaan empiiriseen tutkimukseensa liittyvää haastattelua. Hän on jututtanut syvähaastattelun keinoin suurehkoa joukkoa ihmisiä selvittääkseen heidän käsityksiään ja kokemuksiaan sitoutumisesta ja epävarmuudesta. Hän esittää, että haastatteluista on tunnistettavissa neljän tasoista puhetta. Kunniallinen (honorable) puhe ilmentää haastateltavan kulttuurissa vallitsevaa ideologiaa, skemaattinen puhe   (ymmärtääkseni) henkilökohtaista rationaalista tasoa ja  ”viskeraalinen” (sanan voisi suomentaa paremman termin puutteessa vaikka fyysis-psyykkiseksi) koettuja tunteita. Viimeisenä on vielä  metatunteiden taso eli se miten tunteisiin suhtaudutaan; tämän tason merkitystä Pugh ei tarkemmin avaa. Esimerkiksi erään työpaikkansa menettäneen naisen puheessa kunniallinen oli esillä muodikkaana puheena ”uusista mahdollisuuksista”, skemaattinen pyrkimyksenä ajatella positiivisesti  ja viskeraalinen ilmaisuina irtisanomisen aiheuttamasta suuttumuksesta. Metatunteena tuli esiin suuttumuksen uhmakas hyväksyminen siitä huolimatta, ettei se ole kulttuurisesti odotuksenmukaista. Kaiken kaikkiaan Pugh löytää haastateltavien puheesta sekä vallitsevan ideologian mukaista sitoumuksia ja pysyvyyttä karttavaa puhetta että jatkuvuutta, lojaaliutta ja sitoutumista ilmentävää puhetta. Koska jälkimmäinen on tunnepitoisempaa, Pugh tulkitsee sen olevan jollakin tavalla vahvempaa ja ensisijaista. Kuitenkin hän katsoo, että ihmiset voivat eri tilanteissa toimia eri tasojen ohjaamina, jolloin kunniallisuuden tavoittelu tai järkevä harkinta voivat mennä tunteiden ohi toiminnan ohjaajina.

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Allison Pugh. Täytyypä alkaa seurata hänen tuotantoaan.

***

Artikkelissa kritisoitu ratsastaja ja norsu –metafora  viritti minut taas kerran miettimään mikä siinä on, että psykologian ja lähialojen tutkimuksen piirissä kehkeytyy aina uusia tapoja sivuuttaa ihmisen tietoisuuden merkitys tai epäillä sen tutkimisen mahdollisuutta. Psykoanalyysiä, behaviorismia, evoluutiopsykologiaa, konstruktionismia ja ainakin osaa neurotieteistä yhdistää tämä tietoisuuden (tajunnan) merkityksen vähättely. Artikkelista tuli mieleeni professori Lauri Rauhala, vuonna 1914 syntynyt filosofi ja psykologi, on kautta viime vuosikymmenten taistellut sen puolesta, että tajunta otettaisiin vakavasti tutkimuskohteena. Hän on myös viimeisimmässä kirjassaan Ihminen kulttuurissa, kulttuuri ihmisessä esittänyt ihmisen ja kulttuurin välisestä suhteesta ajatuksia, joilla on paljon yhtymäkohtia yllä esitettyyn. Rauhala ja Pugh tulisivat varmasti hyvin juttuun jos pääsisivät keskustelemaan keskenään.

Luetut

Pugh, Allison (2013) What good are interviews for thinking about culture? Demystifying interpretive analysis. American Journal of Cultural Sociology 1(1) 42-68.

Rauhala, Lauri (2006) Ihminen kulttuurissa, kulttuuri ihmisessä.  Helsinki: Gaudeamus.

Advertisements
%d bloggers like this: